torstai 2. kesäkuuta 2016

Kuusenkerkkäsiirappi


Tällä hetkellä villiyrtit ovat suuressa suosiossa. Olenkin ajatellut kokeilla tänä vuonna niiden käyttöä omassa keittiössäni eri tavoin. Taimiruukin työnäytöksestä innostuneena päätin kokeilla itse kuusenkerkkäsiirapin valmistamista. Siirapin valmistus on äärimmäisen helppoa, valmistusaineet löytyvät keittiön perusvalikoimasta ja kerkät omalta tai tuttavan pihalta.  Sokerin, veden ja kerkkien lisäksi tarvitaan aikaa ja paljon. Googlettamalla löytyi ohjeita siirapille, jotka olivat keskenään lähes samanlaisia. Itse käytin Kodin kuvalehden ohjetta, joka menee näin.



Kuusenkerkkäsiirappi
1 l kuusenkerkkiä
2 l vettä
4 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria

Kerää vaaleanvihreitä kuusenkerkkiä, puhtaasta ympäristöstä. Kerkät ovat parhaimmillaan kun ne ovat n. 2 cm pitkiä ja pehmeitä.

Huuhtele kerkät ja laita yöksi väljään veteen likoamaan. Seuraavana päivänä siivilöi kerkät, laita kattilaan ja lisää kattilaan 2 litraa vettä. Keitä miedolla lämmöllä n. 2 tuntia. Siivilöi kerkät ja ota keitinvesi talteen. Veden voi siivilöidä vielä kahvinsuodatinpussin tai harson läpi.

Laita keitinvesi kattilaan, sitä pitäisi olla n. 1 litra ja lisää sokerit. Keitä seosta ilman kantta n. 1- 2 tuntia, kunnes seos muuttuu tummaksi ja siirappimaiseksi.

Tee vesitesti. Ota teelusikalla pieni määrä siirappia ja tiputa se lasiin, jossa on kylmää vettä. Jos siirappi ei heti liukene, on se valmista.

Jos haluat hyvin juoksevaa siirappia, vähennä keittoaikaa. ( Itse keitin ehkä liian kauan, siirapista tuli todella paksua)

Purkita siirappi lasipulloihin tai lasitölkkeihin ja säilytä jääkaapissa. Annoksesta tuli n. 3-4 piltti purkillista siirappia.

Siirappia voi maustaa myös eritavoin, kanelilla, inkiväärillä, neilikalla...

Kuusenkerkkäsiirappia voi käyttää kuten normaalia siirappia tai lisätä sitä jälkiruokiin antamaan lisämakua.  Ensimmäiseksi söin sitä ihan suoraan purkista,  sen sanotaankin olevan parasta yskänlääkettä, taidan vain  kuvitella, mutta se auttoi kipeytyneeseen kurkkuuni. Illalla makeutin sillä teeni, joka maistui todella eksoottiselta pohjoismaalaisittain. Seuraavaksi aion käyttää sitä leivonnassa, kakun kostuttamisessa sekä tervetulomaljoissa kuohuviinin tai siiderin kanssa. Purkillinen siirappia olisi myös hieman erikoisempi tuliainen ystävälle.

Kuusenkerkkiä itsessään voi käyttää myös salaateissa tai teessä haudutettuna. Niissä on paljon terveellisiä ravintoaineita, mutta tuskin tämä siirappi kuitenkaan ole ihan sieltä terveellisimmästä päästä, heh.


Tätä oli hauska tehdä, koska lopputuloksesta ei ollut tietoa, joka sitten yllättikin positiivisesti. Tyttäreni sai jälleen ihmetellä äidin puuhia, kun kerroin keittäväni kuusesta siirappia. Täten hänkin innostui auttamaan  keräämällä tarvittavan määrän kerkkiä pihakuusestamme.

Ensi kerralla kun menemme mökille, sukellan nokkospensaaseen ja valmistan niistä jotain syötävää, sillä kertaa en taida saada yhtä innokasta kerääjää innostumaan puuhistani.

4 kommenttia:

  1. Tuota pitäisi joskus kokeilla. Pari päivää sitten katselin naapurin kuusia ja niiden tämän vuoden kasvustot alkavat jo olla ylikasvaneita kerättäviksi. Nokkosista teen joka vuosi lannoitetiivistettä, joka käy myös ötökkäkarkoitteeksi.

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kokeilla siirapin valmistamista, mutta se taitaa mennä ensi vuoteen. Pitääkin kokeilla nokkosvettä, hyvä ja myrkytön karkote.

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköisiä purnukoita. Olisipa kiva kokeilla, mutta aikaa tuohon tosiaan tarvitaan. Lapsena pistelmme himokkaasti kuusenkerkkiä suoraan puusta suuhumme, joten maku on kyllä tuttu :) Nokkosesta saa paljon herkkuja, minä tein vasta nokkos-fetapiirakkaa. Tuolle Betweenin mainitsemalle karkotteelle olisi kyllä käyttöä.

    VastaaPoista
  4. Oi Oi, kuulostaakin hyvältä piirakalta. Pitääkin kokeilla jotain vastaavaa leipomusta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!