Muutto maalle

Koulujen päättyminen ja kesäloman alkaminen tarkoittaa meidän perheessämme myös muuttoa maalle tai toisin sanoen mökille. Emme varsinaisesti muuta mökille, vietämme ehkä enemmän aikaa siellä, kuin kotona. Tosin pikkuneitimme alkaa olemaan siinä iässä, että mökille lähteminen ei suju enää riidoitta ja huutamista. Meitä kyllä varoitetiin tästä ilmiöstä, joten meidän on kaikkien sopeuduttava tähän uuteen vaiheeseen.

Perheenjäsenten lisäksi raahaan mukanani koko kevään kasvattamiani taimia.  Mainitsin jo aiemmin, ettei esikasvatus oikein sujunut tänä vuonna, mutta taimien päästyä ulos minikasvihuoneeseen, ne suorastaan piristyivät silmissä ja näyttivät jo "oikeilta" taimilta muuttopäivänä.

 

Taimien pakkaaminen autoon oli hermoja raastavaa touhua. Yritin epätoivoisesti ahtaa takaluukkuun  taimilaatikoita vaatekassien väliin hampaat irvessä, tässä kohtaa en voinut luottaa mieheni pakkaustaitoihin, jos mielin saada taimeni ehjinä perille. Osa taimista ei mahtunut kyytiin, mutta näissäkin oli jo tarpeeksi puuhaa istutusvaiheessa. Perille päästyäni tein tavanomaisen puutarhakierroksen, joka alkoi yrttimaalta, jossa ruohosipulit olivat täydessä kukassa, kuten ensimmäisessä kuvassa näkyy.

 

 

 

Kurkkasin uteliaisuuttani jokaisen harson alle ja ilokseni niissä oli selvästi alkanut tapahtumaan. Ylläolevassa kuvassa on salaattilaatikkoni. Uhrasin kokonaisen laatikon pelkästään salaatille, sillä käytän sitä päivittäin ruuan kanssa ja maistuuhan itse kasvatettu salaatti niin hyvälle ja on varmasti tuoretta. Kylvin salaatin ympyrän muotoisesti ja keskelle mangoldia, jotka olivat myös nousseet mullasta.  Maa näyttikin olevan todella kuivaa, joten illalla otin kastelu-urakan nimiini.

 

 

Innoissani kurkkasin vielä laatikkoon, jossa perunat olivat kasvaneet niin hurjasti, että harso niiden päältä oli repeytynyt. Joten poistin harson perunoiden päältä, joka olikin suuri virhe. Nimittäin seuraavana yönä halla palellutti perunat todella pahasti. Tiesin ottavani riskin poistaessani harson, mutta ajattelin perunoiden olevan kestävää sorttia hallaa vasten. Harmistuneena aamulla asettelin uuden harson niiden päälle toivoen niiden vielä jotenkin ihmeen kaupalla selviävän, juhannuksena tuskin syödään oman maan uutta perunaa, äääh! Jälleen kerran tuli opittua kantapään kautta tämäkin homma.

 

 

 

Pienestä takapakista huolimatta puutarhani antoi minulle hieman lohtua uusilla avautuneilla kukilla. Pienen pieni lumipalloheisi- pensas oli avannut lumivalkoiset kukkansa kirvoista huolimatta. Lumipalloheisi on yksi lempipensaistani, sillä lapsena leikkimökkini vieressä kasvoi tämä lumipallopuu, jonka valkoinen kukkapilvi on vieläkin silmissäni. Kuitenkin kasvin hassu nimi taisi olla enemmänkin mieleeni lapsena kuin kukkivat lumipallot. Vuosien saatossa puumaiseksi kasvaneelle heisille kasvoi myös äärettömästi tunnearvoa, sillä muistan saaneeni sen syntymäpäivälahjaksi jo edesmenneeltä mummultani. Ja tänäkin päivänä, kun näen lumipalloheisin kukkivan, tulee ensimmäiseksi mieleeni mummuni. Hassua, kuinka kasvi voikaan tehdä sen mielenyhtymän tunteen tai muiston kanssa.

 

 

 



Sopivan hetken tullessa, toisin sanoen pikkumiehen nukkuessa päikkäreitä, pääsin kasvihuoneeseen istutuspuuhiin. Tänä vuonna budjettimme on ollut todella tiukka, joten istutin taimet ämpäreihin, ruukkuihin, amppeleihin siis kaikenlaisiin sopiviin astioihin jotka löytyivät varastosta. Haaveilemani mustat rakennuspaljut jäävät ehkä ensivuoden hankitalistaan.

Tänä vuonna minulla olikin kunnianhimoinen tavoite, kasvattaisin kaikki vihannesten ja kukkien taimet itse siemenestä. Täytyy sanoa, että tavoite on onnistunut toistaiseksi hyvin. Ainoastaan orvokit hankin puutarhalta, koska kasvattamani orvokit eivät edelleenkään kuki. Lähdin tähän projektiin ihan kustannus syistä, sillä kelan myöntämällä kodinhoitotuella ei pääse rikastumaan, joten kaikki ylimääräiset hankinnat oli työnnettävä syrjään.  Toisaalta tämä on ollut mielenkiintoista seurata, miten tulen onnistumaan, saadaanko tänä vuonna lainkaan satoa taikka kukkaloistoa. Toisaalta sillä ei ole niinkään merkitystä, se on vain bonusta tästä työstä.

 

Pitkäaikainen luotto puutarhurini jäi eläkkeelle pari vuotta sitten ja nyt olenkin hakenut epätoivoisesti yhtä hyvää puutarhaa, josta löytyisi hyvät ja terveet taimet. Valitettavasti en ole onnistunut etsinnässäni vaan joutunut tyytymään heikkolaatuisiin taimiin. Joten siinä oli vielä yksi syy omaan esikasvatusprojektiin, sillä nyt tiedän että taimeni on kasvatettu suurella rakkaudella :)

No, enpä tiedä, ansaitsenko minä tämän päärynäpuun rakkautta. Minulla oli ennen kamala tapa ostaa syksyisin aletaimia, joille ei ollut mitään suunniteltua paikkaa puutarhassani. Joten valeistutin näitä halpoja taimia kompostimme viereen epätoivoisesti haaveillen uudesta kukkapenkistä. Siellä ne vielä odottavat parempaa paikkaa ja huolenpitoa. Jospa tänä vuonna saisin itsestäni irti ja perustaisin niille ihan oman turvapaikan.

Kompostin edessä oleva marja-aronia aidannekin on ollut vailla huolenpitoa , mutta siitä huolimatta, sekin on avannut suloiset kukkansa ja toiveissa olisikin taas saada jonkinlainen marjasato pakastimeen. Jotenkin minusta alkaa tuntumaan, että nämä omillaan kasvaneet  kasvit antavatkin paremmin satoa, kuin puutarhani paraatipaikalla olevat hyvässä hoidossa olevat kasvit.

Tässä on hyvä esimerkki siitä. Porttimme ulkopuolella ojanpientareella kasvaa näitä ihania ahomansikoita runsain mitoin. Ja myöhemmin kesällä oja on punaisenaan pieniä mansikoita. Mutta valitettavasti en uskalla kerätä niitä syötäväksi tien läheisyyden vuoksi.  Olen useasti yrittänyt, kuten tänäkin vuonna, kasvattaa tätä ihanuutta portin toisella puolella onnistumatta siinä. Onkohan liialla hoidollakin jokin vaikutus kasvin hyvinvointiin, ehkäpä nekin tarvitsevat omaa rauhaa ja tilaa, kuten me ihmisetkin. Tästä huolimatta en aio antaa kasvimaalleni kesärauhaa, vaan suuntaan pikimmiten sinne kuokkimaan.