Kesän julistus

 

Viime viikolla syreenien kukkaloisto oli parhaimmillaan tällä seudulla. Oman pihan unkarin syreenin nuput ovat vasta avautumassa. Mutta olen saanut ihastella naapurustomme syreenien kauneutta sen monissa väreissä. En osaa vieläkään päättää, kummasta pidän enemmän, valkoisesta vai liilasta, mutta molempien tuoksu on yhtä huumaava.

Pikku ekaluokkalaiseni ilahdutti minua syreenikimpulla, jonka hän oli kotimatkallaan kerännyt. Lähes päivittäin olen saanut ihania pieniä kukkakimppuja häneltä jotka ovat koottu matkan varrelta, toivottavasti ei kuitenkaan kenenkään pihasta, hups. Syreenikimpun laitoin vessan pöydälle, koska pikkumies oli jo kaatamassa maljakkoa keittiön pöydältä. Paikka osoittautuikin loistavaksi, syreenin tuoksu voittaa wc-raikastimet ja tuo raikkaan vaikutelman vessaan.



Lisäksi syreenin kukat ovat yksittäin nypittynäkin kauniita, mieleeni näistä tuli lumihiutaleet, jokainen kukka on ainutlaatuinen, mutta yhdessä muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden.  Näillä pikkukukilla voisin koristella pikkumiehen synttäripöydän. Ja ihan vinkiksi kesän morsiamille, nämä pikkukukat toimivat hyvin riisin korvikkeena. Siis riisiähän ei enää saa heittää  kirkkojen portailla, mutta mikä olisikaan ihanampaa, kuin kävellä syreenikukkien pilvessä kirkosta rakas kainalossa.

Keväisin pongaillaan ja etsitään kevään merkkejä ja yksi niistä ensimmäisistä kukkijoista on voikukka. Mutta, mitkä ovat niitä kesän merkkejä? Kevään ja kesän raja on hailuva, varsinkin tänä vuonna se on siirtynyt jopa kaksi viikkoa aikaisemmaksi. Omenapuut ja syreenit kukkivat ennätys aikaisin, siis kevään puolella. Kevään julistaminen jäikin tekemättä, sillä se sujahti niin nopeasti, mitäpä jos nyt julistaisin kesän saapuneeksi, ennen kuin sekin livahtaa karkuun. Ennenhän kesä alkoi vasta juhannuksesta, joten nyt mennään hieman etuajassa.

Mielestäni tämä, jos mikään, on selvä kesän merkki.  Ensimmäiset voikukan siemenpallot, joita kaikki lapset rakastavat, myönnän, että itsekin tänään puhaltelin näitä hauskoja untuvia ilmaan lentelemään. Minulla on voikukkiin viha-rakkaus-suhde, ne kevään ensimmäiset ilahduttavat ja alkukesän keltaiset meret ihastuttavat, mutta omalla pihalla vihastuttavat. Yritin aluksi taistella niitä vastaan, mutta nyt olen antanut periksi, urakka on mahdoton. Aidan toisella puolella leikkikentällä kasvaa niitä tuhansittain, joten jälkikasvu on taattu lähiympäristössä.

Toinen selvä kesänmerkki on aamukaste. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun kuljet aikasin aamulla puutarhassa auringon noustessa, linnut laulavat, ilma tuntuu raikkaalta ja kastelet kengät läpimäriksi nurmikolla, olet niin onnellinen ettei se edes haittaa. Eräänä aamuna totesin kesäisen aamukasteen saapuneen, kun koiramme tuli sisälle aamulenkiltä läpimärkänä ja hyppäsi syliini tervehtimään  minua kastellen uuden yöpukuni märäksi, ihana kaste, heh.

Tämäkin tie hiljenee koululaisista

Kolmas kesänmerkki on koulujen päättäjäiset. Olen saanut seurata päivittäin pikkukoululaiseni ensimmäistä kouluvuotta. Olen saattanut hänet aamuisin kouluun  ja odottanut päivisin kotiin saapuvaksi. Kuunnellut päivän tapahtumat, jännittänyt kokeita, auttanut läksyissä, pelännyt yksinkulkemista liikenteessä, murehtinut koulukiusaamisesta ja iloinnut onnistumisista.

Tässä oli muutama kesänmerkki, ehkäpä ne tärkeimmät, joten nyt on aika julistaa kesä alkaneeksi. 

Hyvää kesälomaa kaikille niille, jotka saavat siitä nauttia!