torstai 28. heinäkuuta 2016

#kesäkukkaLove


Bloggaaja Kukkalan Sanna on antanut meille bloggareille hauskan kesäkukkahaasteen, jossa saamme esitellä pihamme suosikkikesäkukkiamme. Joten tässä tulee omat suosikkini tältä vuodelta, listastahan puuttuu paljon kasveja, joita ei nähdä tänä vuonna pihassani.
Joka vuosi pihani ruukkuistutukset näyttävät erilaisilta ja joukossa on aina jotain uuttakin kokeiltavana. Se oma tyyli kuitenkin on vielä hakusessa, sillä mielestäni on  hauskaa kokeilla joka vuosi jotain uutta.  Tänä vuonna siis kasvatin lähes kaikki kesäkukat itse siemenestä ja pyrin välttämään kauppojen valmistaimia. Poikkeus vahvistaa kuitenkin säännön, sillä ensimmäisessä kuvassa on verbena-amppeli, jonka sain toukokuussa synttärilahjaksi, ilman tätä värikästä amppelia olisi ovenpielus näyttänyt vaatimattomalta melko pitkään, sillä nyt vasta alkavat omat kasvattamani kukat avautumaan.


Tämän ihanan pinkin pelargonian (Fireworks Pink) ostin Helsingin messuilta tuliaisina. Se oli henkihievärissä koko kevään, kunnes ulos päästyään se silminnähden piristyi ja on muodostanut kukkanuppuja, joista yksi on jo avautunut.



Kruununvuokko avasi ihanat kukkansa viime viikolla ja ne jaksoivat kukkia yllättävän kauan kesän paahteessa. Ilokseni huomasin mullasta nousevan vielä uusia kukkavanoja.


Ehkä suurin ihastus on ollut nämä rimpsureunaiset orvokit, jotka tosiaan kylvin jo tammikuussa multaan. Näiden kukintaa olenkin joutunut odottamaan todella pitkään.



Siemenpussissa oli lähinnä tiilen- ja keltaisensävyjä, joista lemppariksi on tullut tämä kermanvalkoinen kukka.


Takapihan kukkalaatikkoon istutin krasseja, jotka joutuivat matojen syömiksi. Näitä pitää kylvää joka vuosi,sillä ne ovat niin ihania .Takana olevat tuoksuherneiden ja kelloköynnöksen kukkia saan vielä odottaa.


Tästä perunan kukasta oli aivan pakko ottaa kuva, sillä mielestäni se oli niin kaunis, keväällä sain tuttavaltani punaisia siemenperunoita, jotka istutin ämpäriin, varret ovat kasvaneet hurjasti pituutta ja nyt se avasi kauniit kukkansa. Harmi,että kukat ovat melko vaatimattoman kokoisia.


Huovikukkaan olen ihastutunut jo vuosia sitten ja sitä löytyykin joka vuosi amppelista. Tänä vuonna otin riskin ja kasvatin nämä itse siemenestä, silläkin uhalla etten saisi ihastella  niiden loistoa. Mutta kuinkas ollakkaan,  huovikukkaan on ilmestynyt kukkanen!


Mustasilmäsusanna ei ehtinyt aivan avata ensimmäistä kukkaansa tähän listaukseen, voih. Kukkien väri pitäisi olla tumman oranssi, mutta nuppu enteilee mielestäni enemmänkin keltaiseen.


Begonioista keltainen ehti avata ensimmäisenä kukkansa. Keväällä metsästin riippuvaa karjalanneitoa, mutta jouduin tyytymään näihin perinteisiin. Punaiset ovat vielä tiukasti nupussa talon seinustalla.



No ei ehtinyt dahliakaan avautumaan kokonaan kuvaus päivänä. Mutta oli aivan pakko laittaa siitäkin kuva upean värinsä vuoksi.



VAROITUS! Nyt tulee orvokkeja ja paljon! Nämä ovatkin ainoita kesäkukkia, jotka ostin valmiina paikalliselta puutarhurilta. Ilman näitä kevääni olisi ollut melko harmaa. 


Upeita yksityiskohtia ihan jokaisessa pikkukukassa!


Ja nämä rimpsureunaiset olivat ihana uutuus orvokki-istutuksessani.


Ehkä eniten minua ilahdutti nämä pikkuorvokit, jotka olivat kylväytyneet viime vuonna sepelille, josta siirsin ne keväällä tähän koriin. Ja mikä parasta, ne olivat ihan ilmaisia!


Ja sitten siirrytään mökin kesäkukkaistutuksiin. Mökille en laittanut paljoakaan kesäkukkia orvokkien lisäksi, sillä niiden hoito on melko  epäsäännöllistä ja kuinka paljon sitten harmittamaan kun ne kuihtuvat.  Kuvassa on suikeroalpin keltainen kukka. Näitä siirsin perennamaalta amppeleihin roikkumaan.


Myös vanha rikkinäinen lyhty sai uuden tehtävän. Vuorasin lyhdyn reunat sammaleella ja keskelle laitoin hieman multaa, johon sain istutettua taimet.



Saunavinttiä siivotessa löysimme sieltä vanhan ruosteisen käsienpesualtaan. Kiinnitin sen saunan seinään ja istutin sen täyteen pellolta löytämääni maahumalaa.


Siirsin myös tähän rikkinäisen lyhtyyn maahumalaa. Kesän aikana se on venynyt hirmuisesti pituutta maata kohti.



Mummun vanha pesupunttu on saanut myös uuden tehtävän. Tänä vuonna istutin siihen avomaankurkkua, kesäkurpitsaa ja samettiruusun. Taimien kasvaessa punttu on  käynyt hieman ahtaaksi. Toiveissa olisi saada edes yksi avomaankurkkua herkuteltavaksi. Suuret eivät ole toiveet, heh!

Tänä vuonna kesäkukkaloisto ei ole ollut ehkä niin mahtava, mitä odotin, johtuu lähinnä omasta päätöksestä kasvattaa kaikki itse ja seison edelleen päätökseni takana.  Se olikin ehkä tavallaan testi, miten pystyn välttämään puutarhamyymälöitä ja onnistunko ollenkaan kasvatuksessa. Pitkän odottelun jälkeen kylvökset alkavat ilahduttavasti kukkimaan ja täytyy myöntää, että olen potenut hieman kateutta naapurirouvan upeita petunia-amppeleita kohtaan. Ensi vuonna vastaanlainen kasvatus onkin jo mahdotonta, sillä työelämä kutsuu ja edessä on varmasti erilainen kesä.

Kannattaa vielä kurkistaa tämän haasteen kehittäjän eli Kukkalan Sannan inspiroivaan blogiin katsomaan Sannan omia ihania kesäkukkaistutuksia nimittäin sieltä löytyy hieman erikoisia kasveja kuten kummituspuu... blogiin pääset tästä

Kiitos vielä mahtavasta haasteesta Sanna! 

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Odotus palkitaan


Kuten jo aiemmin olen kertonut kunnianhimoisesta tavoitteestani tänä vuonna kasvattaa kaikki taimet itse siemenestä taikka juurakosta lähtien. Tavoitteena oli välttää myymälöiden valmistaimia ja näin ollen säästää rahaa. Mutta tässäkin touhussa voin todeta, että aika on rahaa. Ylimmässä kuvassa komeilee tähtipelargoni Fireworks Pink, jonka pistokkaan ostin Helsingin kevätmessuilta aiemmin keväällä. Se on kulkenut pitkän matkan tähän päivään ja on suorastaan ihme, että se kukkii terassillani. Kotiuduttaan meille, se näytti välittömästi nuutumisen merkkejä ja tiputteli keltaisia lehtiään. Kuin ihmeen kaupalla se sinnitteli toukokuun minikasvihuoneessani ulkona omenapuun alla ja selvisi vielä matojen hyökkäykseltä. Nyt saan nauttia sen ihanasta kukinnasta ja olenkin hieman huolissani sen talvetuksesta, selviäisikö se vielä talven yli?


Jos mielii ihastella toukokuussa kukkivia orvokkeja, on parempi ostaa ne valmiina, nimittäin tammikuussa kylvetyt orvokin taimeni ovat alkaneet vasta nyt kukkimaan, siis ei mitään hätäisen ihmisen touhuja.  Siemenpussin kyljessä kukat olivat rimpsuisempia ja värivalikoimakin oli siniseen painottuva, pienen pettymyksen jälkeen tunnen päivä päivältä itseni onnellisemmaksi ihastellessani pikkuisia orvokkejani. 



Myös kylvövaiheessa tuli hieman sählättyä, nimittäin siemenpussi kertoi taimimääräksi n. 30 kpl, joten kylvin kaikki siemenet multaan sen enempään ajattelematta. Koulinta vaiheessa huomasin taimia olevan lähes sata, joten lahjoitin muutaman kennollisen taimia äidilleni, sillä tilat alkoivat käymään ahtaaksi.  Ensi kerralla pidän lukua siemenmäärästä, vaikka tämä olikin ihan positiivinen erhe, tosin elossa olevia taimia taitaa olla se 30 kpl. Vaikka orvokit mielletäänkin kevään kukiksi, olen näihin niin rakastunut, ne saavat hymyn huulilleni joka kerta, kun kuljen niiden ohitse ja sainpahan keväällä ostettuihin nuutuneiden orvokkien tilalle uusia kukkia.

 
Myös kruununvuokot ovat avautuneet pitkän odottelun jälkeen. Näiden kasvatuksessa kävi pieni sählinki. Nimittäin ostin vaaleanpunaisen kevätsipulimixin, joka sisälsi mm. näitä anemonioita,  ajatuksena oli istuttaa nämä ruukkuihin kesäkukkien tapaan jotta saisin nauttia suuresta vaaleanpunaista hattaraa muistuttavasta kukkapilvestä.
 
 
 
Noh, kuinkas kävikään. Esikasvatin näitä mukuloita saunassamme, joka olikin ainoa paikka jonne ne mahtuivat keväällä. Eräänä lauantai iltana laitoin saunamme lämpiämään ja siinä tohinassa unohdin ottaa kukkalaatikot pois lauteilta.  Huomasin sen liian myöhään, sillä osa taimista oli kerinnyt jo kärähtää saunan kuumuudesta. Harmitus oli melkoinen, enkä voinut siitä miestänikään syyttää, heh (ihan kuin se olisi auttanut). Jouduin odottamaan melko pitkään ennen kuin tiesin mitä tuhoja kuumuus oli aiheuttanut. Freesiat eivät itäneet koskaan ja yhdestä liljasta kasvoi outo mutantti. Ja sitä vaaleanpunaista hattaraakaan ei varmasti nähdä, nimittäin kaikki kukat tuntuvat kukkivan eri aikoihin ja sitä paitsi liljat olivat oransseja ja anemonia violetin värinen. Laitan siis muistikirjaan merkinnän; kukkasipulit eivät pidä saunasta eikä niitä kannata istuttaa ruukkuun, äläkä usko mitä siemenpusseissa lukee.
 
 
 
Nämä punaiset ihanat liljat löysin villiintyneestä perennapenkistäni. Istutin niiden sipulit yli kymmenen vuotta sitten mökillemme ja joka vuosi ne jaksavat ihastuttaa. Nämä ovat myös levinneet mukavasti, joten maltan katkaista muutaman oksan myös maljakkoon sisälle.
 
 
Odotus jatkuu vielä kasvihuoneessa ja pitkään. Toisaalta olin innoissani löydettyäni pieniä vihreitä tomaatin alkuja jo pitkiksi venyneistä taimistani. Vaikka ne eivät ehtisivätkään kypsiksi asti, tämä on jo puolivoittoa.

 
Jännityksellä nostin varovasti muutaman perunanvarren kasvimaan puolelta ja mitäs sieltä löytyikään, uusia perunoita! Kaivoin vielä muutaman varren ylös, ja keitin näistä kattilallisen verran perunoita perheelleni. Näitä me sitten syödään pitkälle syksylle, eikä tarvitse kaupan perunoita ostaa. Näidenkin matka lautaselle on ollut pitkä ja vaikea.
 
 
Matka alkoi jo huhtikuun alussa, jolloin laitoin siemenperunat itämään ja vappuna pääsin istuttamaan ne maahan harson alle. Toiveissa oli syödä juhannuksena oman maan pottua. Toukokuun lämmössä perunan varret kasvoivat lähes silmissä rikkoen harson riekaleiksi, joten tyhmyyksissäni otin sen pois. Ja seuraavana yönä halla palellutti perunan varret lähes mustiksi. Voisi sanoa, että näiden perunoiden kohdalla olen kokenut kaikki ihmismielen tunnekirjon läpi. Mutta lopulta voin olla vain onnellinen hieman myöhästyneestä pottusadosta.
 
 
 
Suklaakirsikan kevään kukkaloisto enteili runsasta kirsikkasatoa. Ja niinhän siinä kävikin, laitoin sen päälle verkon, jotta mekin saamme nauttia näistä ihanuuksista. Toisaalta en malttaisi poimia näitä suloisia pieniä puuhelmen näköisiä hedelmiä pois, sillä puu näyttää aika hauskalta näin koristeltuna.
 
 

Omenapuun alla kasvavat mustikat vain paisuvat ja paisuvat. Kuvassa näkyvä pensas on North Blue-lajia, jonka marjojen koko on ehdottomasti kookkain verratuna muihin. Muita pensaita en tunnistakaan, sillä nimilaput ovat menneet hukkaan. Täytyy heittää näidenkin pensaiden päälle vielä verkko, ennen kuin koiramme syö kaikki mustikat poskeensa. Ennen ihmettelinkin minne mustikat aina häviävät, kunnes sain pikku tuholaiseni rysän päältä kiinni mussuttamassa raakoja mustikoita.
 

Oman maan mustikat päätyvät tuoreina suoraan suihin, joten on pakko vielä kerätä metsästä muutama litra pakkaseenkin talvea varten.  Kävin alkuviikosta isäni kanssa poimimassa ensimmäiset litrat mustikoita samaisesta metsästä, josta jo pikkutyttönä keräsin pikku koriini mustikoita. Mahtoiko isäni silloin aavistaakaan, että saisi vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeen minut mustikkakaverikseen? Onneksi nämä metsät ovat säästyneet avohakkuilta ja toivottavasti vielä omat lapsenikin saavat nauttia tämän metsän antimista vielä pitkään. Metsään on vielä päästävä, ennen kuin mustikat ovat ylikypsiä poimittavaksi ja sen jälkeen voikin siirtyä takaisin omaan puutarhaan keräämään herukkasatoa.
 
Kevään kommelluksista huolimatta olen saanut nauttia pienistä onnistumisen hetkistä puutarhassani. Toivon mukaan näitä hetkiä on vielä luvassa lisää. Vaikka matka siemenestä ruokapöytään asti on välillä pitkä,  niin kaikki siinä välissä tapahtunut on melko merkityksellistä ja arvokastakin aikaa. On aivan eri asia ostaa kaupasta pussillisen tomaatteja saatikka kerätä ne omasta kasvihuoneesta, tietäen kuinka suuren työn takana ne ovat olleet. Ja maussakin sen huomaa, mikä on rakkaudella kasvatettu.
 
 


torstai 14. heinäkuuta 2016

Ötököiden öykkäröintiä


Tänä vuonna meitä kotipuutarhureita ollaan koeteltu todella ankarasti. Kun viime talven tuhoista päästiin jotenkin  ylitse, iskivät tuholaiset seuraavaksi puutarhojen kimppuun. Villiintyneestä perennapenkistäni löysin nämä ihanat lolly pop- liljat, joissa ei onneksi näkynyt liljakukkoja, ihme kyllä, vaikka muilla niitäkin on kuulemma näkynyt.


Alku keväällä, heti koivujen puhjettua lehtiin, iskivät suuret massat kirvoja niiden kimppuun. Pelkäsin niiden hyökkäävän seuraavaksi puutarhaani, mutta onneksi nämä koivukirvat viihtyvät nimensä mukaan koivuissa, joten selvisin vain säikähdyksellä. Mutta vihdantekijöille nämä saattoivat aiheuttaa hieman harmaita hiuksia. Tosin juhannuksena en löytänyt niitä enää omaa juhannusvihtaa vääntäessäni.


Kauhukseni löysin myöhemmin keväällä lumipalloheisistäni järkyttävät määrät mustia kirvoja. Onneksi nuput olivat kehittyneet jo noin isoiksi, joten sain nauttia ihanista lumipalloista kirvoista huolimatta. Kukinnan jälkeen ne siirtyivät viereisen jasmikkeen kimppuun, ääh. Myös ruusut olivat täynnä kirvoja, jotka myöhemmin vain hävisivät jonnekin (siis kasvimaalleni) nuppujen auetessa.


Kesällä kasvimaalle muuttivat kaalikoit ja muut toukat tuhoten hartaasti kasvattamani lehtikaalit ja rucola- salaatit. Pidin harsoa melko pitkään kasvilaatikoiden päällä, mutta jossain vaiheessa niihin vaan kyllästyy ja niistä on päästävä eroon maisemaa pilaamasta. Mutta nyt saankin kärsiä malttamattomuudestani.


Toisaalta kaalikoin toukkia on ollut tänä vuonna todella paljon, joten harsotkaan eivät olisi ehkä siihen paljoa auttaneet. Annan niiden vielä hetken aikaa herkutella ja sitten leikkaan rucolat mataliksi toivoen, että saisin itsekin niistä vielä nauttia.

 
Kasvimaaltani löysin lisää kirvoja härkäpavuista. Niitä oli todella paljon, mutta onneksi yksi muurahainenkin oli löytänyt ne  ja olikin varmasti menossa suoraan herkuttelemaan kirvoilla. Jää vielä arvoitukseksi, miten käy härkäpapu sadon kanssa, toivottavasti jättäisivät edes muutaman pavun minullekin kasvamaan.


Tutkiessani marjasatoa puutarhassani, en voinut välttyä näkemästä jo tutuksi tullutta näkyä karviaispensaassa. Ilmeisesti karviaispistiäinen oli käynyt syömässä pikkuisen karviaispensaasi kaljuksi. Tämä ilmiö tosin toistuu joka vuosi, ettei sen näkeminen aiheuttanut sydämentykytyksiä. Samalla huomasin herukoiden punoituksen pensaissa, joten hain välittömästi verkkoja niiden suojaksi rastaiden vuoksi. Tänä vuonna peittelin myös mansikat huolellisesti, sillä olen huomannut, että koiramme on löytänyt myös mansikkalaatikkoni ja käy siellä popsimassa mansikoita, jotka näyttävät maistuvan myös raakoina.


Mutta nämä kaverit ovat aivan uusia tuttavuuksia tälle puutarhurille. Nimittäin tänä vuonna ensikertaa törmäsin näihin limaisiin kotiloihin iltalenkillä koiran kanssa ollessani. Näitä oli varmasti sadoittain ryöminyt sateen jälkeen polun viereen. Tämän nähtyäni, voin vain kuvitella niitä, jotka oikeasti sotivat näitä etanoita vastaan. Tänä vuonna kaupunkimme on joutunut hurjiin säästötoimiin, joiden vaikutukset näkyvät asuinalueemme puistoalueen heinittymisenä. Leikkipuiston metrin korkeaan heinikkoon olen antanut niin lapsilta kuin koiraltakin kulkukiellon.  Edellisinä vuosina hoidetustakin ruohikosta tarttui inhottavia punkkeja koiraamme, joten mitähän muita ötököitä tai luikertelijoita niittymäinen leikkikenttä kuhiseekaan, yök!

 
Kasvihuone on ainut paikka, jonne tuholaiset eivät ole vielä iskeneet. Ilokseni huomasin tomaattini aloittaneen kukinnan, mutta tomaatteja saamme vielä odottaa kauan. Kauhulla muistelen vieläkin sitä kesää, kun vihannespunkit ottivat ylivoiman ja tuhosivat lähes koko sadon, vaikka yritin kaikenlaisia keinoja niiden karkottamiseksi.
 
Vaikka tuholaisia on todella paljon myös minunkin puutarhassani, en kuitenkaan lähde sotimaan niitä vastaan. Olen muutenkin lähes luomu puutarhuri, joten turvaudun mielummin vesiletkuun kuin myrkkyyn  taikka yritän olla vain välittämättä niiden läsnäolosta, onhan niilläkin joku merkitys tässä elämän kierrossa. Mutta missä ovat leppäkertut, en ole löytänyt vahingossakaan niitä pihastani. Entäpä sudenkorennot, yleensä ne ilmaantuvat välittömästi sammakkolammen rannalle paarmojen seuraksi, nekin ovat tyystin kadonneet. Ehkäpä ruokatarjontaa on niin paljon muuallakin, ettei ne ole lähteneet hakemaan sitä ihmisten ilmoille, ehkäpä tällekin on joku selitys olemassa myöhemmin.
 
 
Suuren ötökkä vuoden innoittamana, nikkaroin jämälaudoista ötökkähotellin huvimajamme seinään. Projektia tehdessäni sain seurakseni muutaman sitkeän ötökkäkaverinkin, nimittäin paarmoja. Ne iskivät todella kovaa ihooni, jättäen kutisevat paukurat muistoksi. Hotellia oli mukava tehdä, sain myös koko perheen innostumaan projektistani. Näitä täytyy ehdottomasti tehdä vielä lisää.
 
Myös mieheni sai kokea ötököiden voiman saunamme eteistä remontoidessaan. Sorkkarauta osui suoraan seinän välissä olevaan mehiläispesään, joka tippui tohjoksi lattialle. Konfliktin seurauksena mieheni sai kymmenkunta iskua päähän kiukkuisilta mehiläisiltä. Seuraavana päivänä pää turposi niin pahasti, että silmät menivät umpeen ja pikkumies jopa pelkäsi kiinalaiseksi muuttunutta isäänsä, ettei suostunut menemään isän syliin. Meitä muita kyllä hieman nauratti muodottomaksi turvonnut pää, mutta toisaalta saimme kokea pienten ötököiden voiman.
Tyttäreni kysyikin saatuani ötökkähotellin valmiiksi, että teinkö hotellin isän vuoksi, jotta mehiläiset muuttaisivat sinne. Heh, no toivotaan että mehiläiset ja muut tuholaiset löytävät toisen paikan kodikseen ja ehkäpä joku ötökkäkin löytäisi myös meidän hotelliimme.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Valamonruusun loistetta


Heti juhannusruusun kukittua, aloittivat valamonruusut upean pinkin väriloisteen. Pensaan ympärillä leijui huumaava tuoksu, aah saisikohan tämän tuoksun purkitettua talvea varten. Vaikka hetki sitten lämmin kesäsade oli loppunut painaen ruusujen kukat alas, tuoksu tuntui voimakkaana kosteassa ilmassa, päätin hakea mökistä kamerani ja taltioida tämä ihana ilotulitus muistoksi talven varalle.


Myös pörriäiset olivat siirtyneet puuhastelemaan vuorostaan tähän pensaaseen, ne seuraavat puutarhurin perässä ihastelemaan uusia auenneita kukkia, vai kumpi ne mahtaa löytää ensimmäisenä?

Valamonruusun historian alkuperää ei tarkkaan tunneta,  nimellähän ei ole mitään tekemistä Valamon kanssa, ilmeisesti ruotinkielisestä sanasta vallmoros (=unikkoruusu) sana vääntäytyi valamoros eli suomalaisittain valamonruusuksi. Historia kertoo, että kyseessä olisi ollut väärinymmärretty käännös ruotsin kielestä. En tiedä kenen piikkiin "suomennos" menee, mutta unikkoruusu olisi ollut mielestäni kuvaavampi nimi.



Valamonruusullamme on myös tarina takanaan, sen vuoksi sen kukinta tuo lämpimät muistot jo edesmenneestä antajastaan. Muistan vieläkin sen kuuman kesän, olin saanut inspiraation rakentaa kalkkikivistä pyöreän kukkapenkin. Kivien asentamisesta ei meinannut tulla mitään, pyörittelin kivenlohkareita nurmikolla tunteja hiki otsalla, homma tuntui jo kuivuvan kasaan, kunnes ystävämme näki epätoivoni ja tarjoutui auttamaan urakassani, itse asiassa ruusupenkki ei olisi valmistunut ilman hänen taitojaan.

Hänen avullaan rakensimme yhdessä upean ruusupenkin ja seuraavana päivänä hän oli tuonut portin taakse pussillisen ruusujen taimia puutarhastaan. Silloin istuttaessani näitä ruusuja, en tiennyt kuinka tärkeäksi tuleva ruusupenkki tulisikaan. Hänen kädenjälkiään näkyy muuallakin puutarhassani, joskus toivottamalta tuntuvan urakan edessä toivoisin näkeväni hänet vielä auttamassa ja antamassa viisaita neuvoja meille.

 
Valamonruusu availee kukkiaan yksitellen, samaan aikaan pensaasta löytyy avonaisten kukkien lisäksi kukkineita rönttejä sekä tiukasti kiinni olevia pikku nuppuja. Sen vuoksi sen kukinta kestääkin hieman kauemmin, joskus, tietämättömänä oletin sen kukkivan suurena pinkkinä pilvenä, mutta vuosien saatossa olen tottunut sen maltilliseen ilotulitukseen.

 
Mehiläisten lisäksi, ruusu houkutteli paikalle myös muitakin ötököitä. Kuvan ötökkää en tunnista, mutta tyttärestäni se näytti todella ällöltä ja hän ei uskaltanut enää tulla pensaan lähelle loppu päivästä, niin kumpaakohan taisi pelottaa enemmän. 
 

Keväällä tutkiessani pensasta, huomasin sen olevan täynnä kirvoja sekä pakkasen paleltamia oksia, luulin että tämän kesän ruusuloistoa ei nähdä, mutta onnekseni olin väärässä.  Suuret kirvamassat olivat ilmeisesti siirtyneet muualle jättäen ruusuni rauhaan. Samalla huomasin, että pensas olisi tarvinnut surkeasti leikkausta ja kitkentää, mutta kevätkiireessä olin unohtanut koko asian ja homma siirtyy siis ensi kevääksi.
 
Kaihoisasti katselen näitä kuvia ruusustani, sillä tiedän ensikerralla saapuessamme mökille, tästä ilotulituksesta muistona ovat vain lakastuneet terälehdet nurmikolla ja tyhjä pensas.
 
Mutta olin onnekas saadessani nauttia sen suloisesta tuoksusta ja ihastuttavista kukista edes muutaman päivän.
 
Jännää seurata, minne mehiläisten surina vie minut ensi kerralla.


sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Betoni töitä


Olen jo pitkään halunnut kokeilla betoniaskartelua, sillä keväällä löysin kirjastosta aiheeseen liittyviä kirjoja, joista sain ihan valtavasti lisää inspiraatiota. Lähdin projektiin yhden pussin taktiikalla, nimittäin en tiennyt vielä kuinka koukuttavaa tämä on, vaikka kirjoissa tästä varoiteltiin, heh.
Joten tilaisuuden tullen, änkesin mieheni mukaan rautakauppaan ostoksille ja kannoin takaluukkuun ale-laarista löytämäni edullisen betonisäkin ( 2€ ) kyytiin.


Valoin erilaisia laattoja muovisiin karkkilaatikoihin sekä maitotölkkeihin, niihin tein vielä kuvioita kasvien lehdillä, joista tulikin ihan hauskan näköisiä, laattoja teen lisää puutarhapenkille johtavalle polulle, ne saavatkin olla kaikki erilaisia.

Garden-kyltin kirjaimet tein itse, tulostin tietokoneelta kirjaimet, liimasin ne pahville, joista leikkasin ne irti ja asettelin maitotölkin pohjalle peilikuvana. Garden-laatta tulee koristamaan puutarhavajani ovea, seuraavalla kerralla valan tervetuloa-kylttejä samalla tekniikalla.


Tyttären rikkinäiset saappaat sopivat mainiosti tähän projektiin. Tein niihin kertakäyttömukilla syvennykset kukkaistutuksia varten. Kertakäyttöhanskasta tulikin karmea jättiläisen käsi, ensikerralla kokeilen venymätöntä hanskaa.


Lasten hiekkalaatikolta nappasin muutaman kakkumuotin, joista tuli myös ihan hauskoja koristeita. Näihin muotteihin laitoin paljon öljyä, niin ne oli helppo irrottaa betonin kuivuttua eikä minun tarvinnut ostaa uusia leluja niiden hajottua, huh.

Pikkusydämet valoin silikoni-muottiin, josta valmiin betonin irrottaminen sujui todella helposti, seuraavalla kirppiskierroksella yritän metsästää lisää näitä muotteja.


Sitten valoin muutaman ruukun muovisista hillopurkeista sekä palloa muistuttavan möhkäleen. Pallosta ei tullut ihan pyöreää huonon muotin vuoksi, mutta kyllä se ihan palloa muistuttaa ( kaukaa katsottuna).


Muotteina voi käyttää lähes kaikkea. Kannattaa ehdottomasti sivellä öljyä muottien pintaan, mikäli haluat säilyttää muotit ehjinä.  Joitakin muotteja tosin ei saa ehjinä irrotettua. Tällä hetkellä varastossani odottaa kassillinen uusia muotteja, jotka odottavat seuraavaa kertaa, muovipurkkeja, pulloja, laatikoita...

Ensi kerraksi jäi siis vielä paljon testattavaa, kuten perinteinen lintujen juottoallas raparperinlehdestä sekä muovailuvahan käyttöä muoteissa. Homma oli kyllä todella hauskaa ja opettavaista, nyt tiedän mitä teen toisin ensikerralla. Projektista kehittyi myös ISO kasa uusia ideoita, joten hankinnassa on seuraava säkillinen betonia.