tiistai 14. marraskuuta 2017

Kaamosta vastaan

 

 
Viikonloppuna meinasi marraskuun masennus ottaa yliotteen, enkä jaksanut millään lähteä ulos. Halusin käpertyä peiton alle, painaa silmät kiinni ja avata ne vasta keväällä. Onneksi aurinko ilmestyi pilvien takaa ja houkutteli tokkuraisen puutarhurin pihalle ihmettelemään. Puutarhakierrokset ovat tällä hetkellä melko synkkiä, joitain ilon aiheita sentään vielä löytyy, patjarikon kirkkaan vihreä mätäs on niistä yksi, joka saa puutarhurin silmät loistamaan.


Huonosta vireestä huolimatta sain tehtyä muutaman unohtuneen työn tehdyksi puutarhan puolella. Syksyllä kerätyt hevoskastanjan siemenet pääsivät vihdoin multiin, tämänlaisesta siemenkylvöstä ei ole mitään kokemusta, enkä jaksanut kysellä Googlen sedältäkään. Hyvällä tuurilla keväällä mullasta nousee viisi puun alkua taikka sitten päädyn hakemaan lisää tietoa ja olen yhtä kokemusta rikkaampi.



Kasvimaan puoli alkaa olemaan jo siivottuna, kahta laatikkoa lukuun ottamatta.  Yhdessä niistä nököttää keräkaaleja, jotka eivät ehtineet kasvaa täysikasvuisiksi kesän aikana. Jätän ne jäniksille, saavat herkutella kun sen aika on. Papanoiden perusteella olivat jo käyneet tutkimassa puutarhani tarjontaa, joten oli pakko ryhdistäytyä ja hakea vajasta verkkoa suklaisen kirsikkani suojaksi.


Pienestä puuhailusta huolimatta mieli oli vieläkin alavireinen. Onneksi pikkumieheni halusi mennä mökin taakse olevaan metsään seikkailemaan ja tutkimaan metsän aarteita. Nappasin kasvihuoneesta korin mukaani, tuliaisten toiveessa. Ja metsähän sen taas teki, pienen metsälenkin jälkeen olo oli jälleen energinen ja korikin täyttyi ihanista kävyistä ja sammaleista. Jälkeenpäin harmittelinkin, että miksi en heti tajunnut mennä metsään latautumaan.



Sunnuntai-päivä vietettiinkin isänpäivästä huolimatta kaukana kotoa naisissa. Tyttäreni voimistelujoukkueella oli Turussa kilpailut ja menin tietenkin mukaan huoltojoukkoihin. Päätin ottaa reissusta kaiken irti, joten paluumatkalla pysähdyimme Viher Lassilaan shoppailemaan.
 
 
Myymälä oli virittäytynyt syksyiseen tunnelmaan. Voiko olla inspiroivampaa puutarhamyymälää, toinen toistaan upeampia esillepanoja joka puolella.


Kiertelystä ei meinannut tulla mitään, kun pysähdyin ihastelemaan kauniita somistuksia.
 

 
Nähtävää oli niin ulkona kuin sisämyymälänkin puolella. Tyttäreni ehdotti metsästävälle isällemme isänpäivälahjaksi isoa peurapatsasta, olisi siinä naapureilla ihmettelemistä, jos tuollainen seisoskelisi etupihallamme.
 

 
Kaikista niistä ihanista houkutuksista huolimatta, etsin kuumeisesti paria tiettyä kasvia, joita olin tullut tänne varta vasten hakemaan.
Eikä varmaan tule kenellekään yllätykseksi, että mukaan lähti tillandsia sekä kilpipiilea. Ihanien tuliaisten lisäksi reissu tarjosi uusia ideoita ja lisää energiaa alkavaan viikkoon. Nyt täällä opettelen uuden ilmakasvin hoivaamista, aikas hauska tapaus!


Ja mikäli marraskuun masennus meinaa iskeä, menkäähän metsään!



Mari Marjamäki





tiistai 31. lokakuuta 2017

Talvi aikaan

Niin se ensilumi saapui myös minunkin puutarhaani tuoden hetkeksi talven tunnelmaa. Ilo ei ollut kovinkaan pitkäikäinen, koko viikonloppu sataa tihutti vettä ja sunnuntai aamu valkenikin jo melko synkkänä. Suunnitelmissa oli haravointi, sekä muuta pientä puuhaa puutarhan puolella, mutta sainkin hoidella pientä ihmis-taimeani, joka sairastui korvatulehdukseen. Joten olinkin melko tyytyväinen, että lumi peitti juuri täksi viikonlopuksi tekemättömät työt lumen alle piiloon.


Puutarhan puolelle oli kuitenkin pakko mennä tutkimaan, mitä lumen seasta löytyisi. Viimeiset puutarhani kukkaset muistuttavat menneestä kesästä. Siitä ei ole loppujen lopuksi paljoa aikaa, kun koko puutarha kukoisti parhaimmillaan ja nyt se oli peittynyt lumen alle. Sitkeimmät kasvit antavat vieläkin satoa, kuten palmu- ja lehtikaalit, niitä ei pakkanen ole vielä nujertanut.



Kierroksen aikana puutarhasta löytyi keskeneräisiä projekteja, työkaluja ja myyrien multakasoja. Olen hieman huolissani, miten juuri istuttamien kukkasipuleitteni käy. Onneksi lumesta löytyi lumikon tassun jäljet, se on pitänyt hiiret melko tehokkaasti pois nurkista, toivottavasti se häätää myös myyrätkin tiehensä.

Puutarha näyttää niin paljaalta, kun viimeisetkin lehdet ovat tippuneet maahan. Onneksi ensilumi ei ole pysyvää ja voin jatkaa puuhailua puutarhassa taas ensi kerralla, kun tulemme mökille. Niin ja haravoida vihdoin ja viimein ne vaahteran lehdet pois.


Lumesta oli kuitenkin otettava kaikki ilo irti, joten kävimme nopeasti pyöräyttämässä muutamat lumiveistokset puutarhaan, seuraavaa kertaa  kun ei tiedä, tuleekohan edes tänä vuonna. Viikonloppu sujui muuten melko leppoisasti, jotain puutarhaan liittyvää oli kuitenkin tehtävä, joten hoivasin mökin kuistilla talvetettavia pelargonejani. Nypin kellastuneita lehtiä ja leikkasin loputkin kukkanuput pois viemästä niiltä turhaa energiaa. Ensimmäisessä kuvassa olikin australian villipelargonin kukkia, pitkin hampain leikkasin ihanuudet maljakkoon. Ja sunnuntaina siirryttiinkin taas talviaikaan. Tosin kasvihuoneen herätyskelloa ei ole koskaan tarvinnut siirrellä, se näyttää aina kahta minuuttia yli puoli kahdeksan oli sitten kesä taikka talvi. Voih, kunpa voisikin pysäyttää ajan, pysäyttäisin sen ikuiseen kesään.
 
 
Mukavaa alkanutta viikkoa!
 
 
Mari Marjamäki
 

maanantai 23. lokakuuta 2017

Puutarhakausi jatkuu vielä

 
 
 Kausi jatkuu puutarhan puolella vielä jonkin aikaa. Kasvatuspuuhat vaihtuneet puutarhan siivoiluun ja valmistautumiseen talvea varten. Sunnuntai aamu valkeni kylmänä ja huurteisena. Kukkapenkistä löytyi kuuran kuorruttamia unikon siemenkotia. Kuin sokerikuorrutteisia karkkeja.

Talvi hiippailee hiljalleen puutarhaan, lammikkommekin oli saanut jo jääpeitteen päälleen. Samalla tuli ikuistettua ensimmäiset maahan leijailleet lumihiutaleet.
 

 
Väistämättä tulee pohdittua, minkälainen talvi on tällä kertaa tulossa. "Pihlaja ei kahta kanna" kuuluu sanonta, sen tulkitseminen onkin jo eriasia. Huomasin kuitenkin, että pihlajien sato on ollut paikoin runsas, mutta linnut eivät ole niitä syöneet. Ennustaako tämä nyt lämmintä talvea, tiedä häntä.
 
 
Pakkasesta ja kylmyydestä  huolimatta maa-artisokkien satokausi on vasta aluillaan. Varovaisesti nostin muutaman varren ylös ja saaliiksi tuli hurja määrä pulskeita sokkia. Nyt etsiskelen erilaisia reseptejä niiden valmistamiseksi.
 

 
Perennapenkki on siivottu viimeisistä kukkijoista, multiin sujahti vielä muutama pussillinen sipuleita kevättä odottamaan. "Hyvästi kesä, ensi vuonna taas nähdään", kuiskaan viimeisille kukille, jotka kippaan kottikärryistä kompostiin.


Mökkimatkan varrella on uskomattoman kaunis koski, jonka kuohuntaa on pakko pysähtyä aina keväisin ja syksyisin ihailemaan. Uskomatonta, kuinka nopeasti aika onkaan mennyt. Tuntuu kuin hetki sitten kävin täällä ihailemassa hiirenkorvia koivuissa ja nyt ne jo tippuvat keltaisina maahan.
  
Onneksi puutarhakausi jatkuu vielä jonkin aikaa, en ole vielä valmistautunut henkisesti sulkeutumaan sisälle.  Sitä ennen edessä on vielä haravointi urakka. Jätän sen aina viimeiseksi. Se odottaakin mökillä ensi kerralla, sekä moni muu puuha puutarhan puolella.
Kausi jatkukoon!
 
Mukavaa alkanutta viikkoa!
 
 
Mari Marjamäki
 
 

maanantai 16. lokakuuta 2017

Sipuli huumaa

Upea viikonloppu mahdollisti puuhailun puutarhassa vaikka onnistuuhan se toki vesisateellakin, mutta onhan tuolla auringolla melkoinen vaikutus niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
 
Melkoinen urakka odotti minua mökillä, yli kahden sadan sipulin istutus oli edessä, mutta onneksi olin varautunut puuhaan henkisesti. Tänä vuonna taisi todellakin hieman mopo karata käsistä noiden sipuleiden kanssa. Ehkäpä syyllinen löytyy paikasta, jossa työskentelen.

 
 Pääsin hyllyttämään myymälämme mahtavan sipulivalikoiman ja samalla silmissä vilahteli keväiset kukkameret. Olo oli kuin jouluna, kun avasin sipulilaatikoita, jotka sisälsivät toinen toistaan upeampia sipuleita. Yritä siinä nyt hillitä itseään.
 
Valinta ei ollut helppo, mutta pidin selkeän linja värivalinnoissa, valkoista, vaaleanpunaista ja lilaa. 
 
Tänä vuonna selvästi yksi suosikeistani ovat laukat, niitä hamstrasin useita lajikkeita. Niiden sipulit olivatkin aikas veikeän näköisiä.
 

 
Nyt olisi sipuli-lotto laitettu vetämään, tulos nähdään sitten keväällä, elleivät myyrät käy herkuttelemassa. Toivottavasti ei käy kuten  oransseille gladioluksille, jotka olivatkin pinkkejä. Itse asiassa tämä virhe ei häirinnyt sitten yhtään, päin vastoin.
 
 
Ensi kerralla meitä odottaakin vaahteran vanhuksen lehdet, jotka ovat muodostaneet jo melkoisen lehtipatjan mökin pihalle.
 
 
Aurinkoista alkanutta viikkoa!
 
 
 
Mari Marjamäki

 



torstai 21. syyskuuta 2017

Pelargonin tarina


Puutarha-harrastus on pitkäjänteistä puuhaa, sen tietävät kaikki, jotka ovat edes jonkin verran asiaan perehtyneet. Tarvitaan kärsivällisyyttä, tietoa, taitoa ja ripaus onneakin, jotta päästään kokemaan onnistumisen hetkiä. Mutta ilon lisäksi pitää varautua myös epäonnistumisiin ja menetyksiin, joihin ei voi välttämättä itse aina vaikuttaa. Viime aikoina olenkin saanut kokea niitä onnistumisen hetkiä, johon tarvittiin edellä mainittuja elementtejä, erityisesti juuri onnea ja kärsivällisyyttä. Kerronkin teille pelargonin tarinan siemenestä tähän päivään.


Kaksi vuotta sitten helmikuussa pyörin puutarhahuumassa kauppojen siemenpussi telineiden ympärillä. Esikasvatus ei ollut mikään  mun juttu, eikä ole vieläkään, mutta joka vuosi hamstraan siemeniä ja pystytän olohuoneeseen kasvihuoneen esikasvatusta varten. Halusin kokeilla jotain ihan uutta, jonka kasvatus olisi kuitenkin mahdollista Suomen oloissa. Pienen etsiskelyn jälkeen käteeni jäi sekoitus pelargonioiden siemeniä ja mielessä välähti haave värikkäästä kukkamerestä.

Esikasvatus sujui hyvin, siemenet itivät nopeasti ja kahdeksan pientä taimea pääsivät joka päiväiseen tarkkailuun. Lomaillessamme Lapissa ne matkustivat Mummin hoiviin ja arvatkaapa vain, kysyinkö joka päivä niiden kuulumisia, "Oletko kastellut", "Ethän antanut liikaa vettä?" " Eihän aurinko polta niitä..." Huoli oli aivan turhaa, ne kasvoivat hyvin, kunnes oli aika koulia. Koulinnasta selvisi neljä taimea. Hermostuksissa olin jo luovuttaa koko homman. Oliko tässä mitään järkeä, taimimyymälöistähän saa melko edullisesti komeita taimia ja minä tuskailen näiden minikokoisten taimieni kanssa. Päätin kuitenkin vielä jatkaa, eihän tässä vaiheessa voinut luovuttaa.
 
Kevään edetessä taimet muuttivat ulos ja pian tajusin, etteivät ne ehdi millään kukkimaan sinä kesänä. Höh, mitä olinkaan kuvitellut, olisi pitänyt sittenkin poiketa puutarhalle taimiostoksille ja varmistaa kesäksi kukkaloisto pelargonioista. Onneksi lohtuna oli edes yksi kukkiva pelargoni, Helsingin puutarhamessuilta tuliaisina tuotu ihanuus `Fireworks Pink`, joka piti yllä pelargonihuumaa.
 
 
Kesän aikana matkasta tippui vielä kaksi taimea ja syksyn tullen kuljetin loput pelargoniaa muistuttavaa taimea mökin kuistille talvettumaan. Päätin pitää niistä hyvää huolta ja tehdä kaikkeni, jotta ne selvisivät kylmästä talvesta.

Keväällä jäljellä oli enää yksi taimi, se oli jotenkin ihmeen kaupalla selvinnyt talvesta ja puski innolla uusia lehtiä. Kuljetin sen kotiin ja pitkän harkinnan jälkeen päätin hieman typistää sen kasvuintoa leikkaamalla pidempiä oksia ja mahtuipahan se paremmin ikkunallekin muiden ruukkujen viereen.

Viime kevät oli mitä oli, malttamattomana vein taimia liian aikaisin ulos ja halla ehti hieman puraisemaan niihin. Ja ihme kyllä, pelaroniani oli vielä hengissä omenapuun alla, mikä helpotus. Huolestuneena siirsin sen terassin suojiin ja toivoin sen selviävän viileistä öistä.


Kesän aikana se otti hurjasti lisää mittaa ja päihitti jo puutarhalta ostetun pelargonin pituudellaan. Heinäkuuhun mentäessä aloin lähes päivittäin tutkimaan lehtien ale, näkyisikö siellä nupun alkuja. Melkein jo luovutin, ehkäpä se kukkii ensi kesänä, ajattelin murheellisena. Kunnes eräänä iltana, kastelukierroksen päätteeksi huomasin kaksi pientä nuppua muistuttavaa mykeröä lehtihangoissa. Hurraa, arvatkaapa vain olinko onnellinen. Siitä alkoikin jokapäiväinen nuppujen tutkiminen ja odottaminen. Olikin jännittävää odottaa, minkä väriset kukat sieltä puhkeaisivat, kaikki vaihtoehdot olivat auki.

 
Sitten eräänä päivänä, ennen töihin menoa, kävin tarkastusreissulla terassilla ja huomasin pienen vaaleanpunaisen kukan avautuneen pelargoniaani. Voih, miten ihanalta se näyttikään. Äkkiä kamera esiin ja muutama räpsy ennen töihin menoa. Vaikka värillä ei  nyt tässä tilanteessa ollut mitään väliä, mutta miten se sattuikin olemaan ihan lemppariväri.  Kukinnan edetessä nuppu-varsia on kehittynyt viisi eikä loppua vielä näy. Ilokseni myös keväällä otettuun pistokkaaseenkin on ilmestynyt nuppu, tuplasti onnea siis!
 
Vaikka reilun kahden vuoden mittainen odotus on varsin lyhyt, verrattuna vaikkapa hevoskastanjan kukkimiseen, johon voi kulua useampikin vuosi, niin tästäkin kahden vuoden oppikoulusta opein paljon niin taimikasvatuksesta  kuin kärsivällisyydestäkin. Ei pidä luovuttaa, vaikka tekisi mieli, silloin on toivottava vain parasta ja antaa ajan kulua. Viime kädessä, onnellakin on melko suuri merkitys taimikasvatuksessa.
 
 
 Viime keväänä kokeilin jälleen pelargonin kasvatusta siemenestä ja hämmästyksekseni yksi niistä on aloittanut jo kukinnan, ihmeellistä. Niidenkin onnistumis-prosentti ei päätä huimaa, mutta viisi komeaa pikku taimea kasvaa onnistuneesti.
 
Syksyn edetessä ehkäpä suurin huolin aiheeni onkin niiden talvettaminen, en haluaisi luopua niistä yhdestäkään. Lähiaikoina kuljetan ne mökin ikkunalle talveksi, siellä ne pysyvät suojassa hallalta ja toivon mukaan selviävät talvesta. Sitä ennen käyn huokailemassa niiden ihanuutta päivittäin ja kuiskailen niille salaisuuksia. 

Ja pelargonin tarinahan jatkuu (toivottavasti) vielä ensi kesänä.


 
 

Mukavaa syksyä ja nautitaan vielä näistä upeista ilmoista!
 
 
 
Mari Marjamäki




torstai 31. elokuuta 2017

Kesän jälkeen

Kesän valoisat päivät ovat vaihtuneet syyskuun hämyisiin iltoihin. Ilmassa on selvästi syksyn tuntua tuoksuineen ja kirpeine aamuineen. Edellisen postauksen kirjoittamisesta on jo aikaa, kirjoittelin sitä silloin, kun aurinko vielä lämmitti iholla ja valoa riitti myöhään iltaselle.
Kesän aikana olisi tietenkin ollut paljon kirjoiteltavaa niin puutarhan edistymisestä tai ihan kuulumisista kesän eri vaiheista. Mutta, työn imiessä kaiken energian ja ajan, halusin pyhittää kaiken vapaa-ajan lapselleni ja rentoutumiseen, ajattelematta seuraavaa postausta, vaikkakin olen ottanut satoja kuvia kesästä blogi-mielessä. Niistä taidan tehdä syksyn aikana postauksen jos toisenkin.



Kesälomien puuttuessa pyrimme järjestämään aina sopivan hetken tullen jotain arjen luksusta tai pientä retkeä lähiympäristöön lasten kanssa. Ehkäpä mieleen painuvimman retken teimme saareen sukulaisemme mökille, jonne pelkkä venematka vanhalla puuveneellä oli pikkumiehelle jännittävä kokemus. Koululaisemme taas pääsi toteuttamaan suuren haaveensa hevosten parissa. Vein hänet vihdoin ja viimein ratsastamaan oikealla hevosella, kun keppihevosilla ratsastaminen alkoi jo hieman kyllästyttää.



Paljon kuitenkin jäi tekemättä ja käymättä ihanissa paikoissa. Kuten Yyterin hiekkarannalla. Olisin niin halunnut viettää kesäisen päivän meren äärellä, upottaa varpaat kuumaan hiekkaan ja maistaa meren suolaisen maun huulilla, tuntea rantavehnän pistelyn peiton alta ja heittää vihdoin ja viimein viiden vuoden raskaan talviturkin meren vietäväksi. No, ehkäpä sitten ensi vuonna.




 
 
Jotenkin tuntuu, että koko kesä meni sitä odotellessa ja nyt se on jo ohitse.  Tämän tajusin ensi kertaa, kun tilasin ensimmäisiä callunoita puutarhamyymäläämme, vaikka tuntuu kuin juuri äsken vielä myytiin viimeisiä kesäkukka-amppeleita. Toisaalta olen tyytyväinen, ettei ollut hurjia hellejaksoja, yöt olivat lempeän lämpimiä nukkumiseen  ja rahatkin säästyivät uusien kesävaatteiden ostamiselta, eikä tarvinnut saavikaupalla kantaa kasteluvettä kukille.



Vaikkakin kesäkukat olisivat nauttineet hieman lämpimimmistä ilmoista ja sadonkorjuuseenkin oltaisiin päästy aiemmin. Onneksi sentään puutarha ei jää odottelemaan kesää ja sen lämpöä, vaan jatkaa siitä huolimatta kasvuaan kohti syksyä ja sadonkorjuuta.

 
Kesän aikana olen ihaillut työmatkan varrella ojanpientareen alati muuttuvaa kukkanäytelmää. Keväällä se alkoi keltaisten leskenlehtien puhjetessa ja jatkui valkoisena valkovuokkomerenä. Myöhemmin siihen yhtyi päivänkakkarat, kissankellot, puna-apilat, hiirenvirnat  ja monet muut ihanat luonnonkukat. Mielipide pastoillakin harmiteltiin ojanpientareiden leikkaamisesta ja sen kukkaloiston pilaamisesta. Ja niin minunkin luonnonkukkien sävyttämälle reitillekin kävi, yhtenä aamuna ojan reunoilla lojui vain ruskettuneita heinäkasoja leikkurin jäljiltä. Olisin vielä niin halunnut nähdä, mitä pientareella olisi ollut näytettävänä minulle.

 

Mökkipuutarha eli kesän täysin luonnon armoilla. Keväällä olinkin hieman huolissani, miten se tulee pärjäämään, mutta huoleni oli täysin turha. Sadetta ja lämpöä on tullut juuri sopivissa suhteissa, että satoa ollaan päästy jo korjaamaan ihan kiitettävästi. Mitä nyt pari myyrää kävi mylläämässä papulaatikossa ja uudessa perennamaassa, mutta niistäkin pääsin eroon nopeasti. Nurkissa pyörinyt kissa pelotti myyrät tiehensä tai poskeensa.



 
Kevään ikävät muistot epäonnisista esikasvatus puuhista ovat tipotiessään näin syksyllä, satokauden alkaessa. Onnistumisen tunteet jäävät onneksi muistojen syövereihin, eivätkä ne epäonnistuneet kokeilut, ensi keväänä ollaan taas viisaampia niidenkin suhteen. Onnellakin on ollut osuutensa, olen saanut kokea onnea ja toisaalta jakaa sitä muillekin, se on joskus pienestä kiinni. Toivottavasti olen vielä onnekas ja saan maistaa terassillamme kasvavaa maissia taikka nähdä kelloköynnöksen avaavan ensimmäisen kukan.


Ehkäpä tässä oli päällimmäiset mietteet kesästä, jota ei koskaan tullut, tai joka jää elämään muistoihin vielä pitkäksi aikaa.

Mukavaa alkanutta syksyä!




Mari Marjamäki
 
 

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Pelargoni-päivillä


Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu tarjosi puutarhan ystäville kaivattua ohjelmaa, niin pelargonioiden kuin avointen puutarhojen muodossa. Lauantaina kävin pelargoniaharrastajien järjestämillä pelargoniapäivillä Porissa. Luvassa oli siis pelakuita, pelakuita ja pelakuita! Paikkana oli ihana Rakennuskulttuuritalo Toivo, jonka vanhanaikainen tunnelma sopi täydellisesti pelargonioiden näyttely tilaksi. Toivon-talo itsessään on tutustumisen arvoinen paikka, jossa esitellään nimensä mukaan vanhaa rakennus kulttuuria. Aion tutustua taloon vielä paremmin, ajan kanssa.


Ensimmäiseksi pihamaalle astuessa huomasin pöydän, jossa sai äänestää Suomen  kauneinta pelargoniaa niin harrastajien ja ammattilaisten sarjasta. Itse ihastuin välittömästi numero neloseen, Patons Unique.
 
Ammattilaisten sarjasta löytyi niin ikään kaksi jättiläispelargoniaa, joiden halkaisija hipoi metrissä, taisi olla jopa enemmänkin. Taitaa ammattilaisilla olla hieman eri kikat näiden kasvattamisessa, sillä nämä ovat kasvaneet hurjiin mittoihinsa ihan pikkupistokkaasta.


Vaikka jättikokoiset pelargoniat olivat näyttävän näköisiä, annoin ääneni kuitenkin tälle hauskan näköiselle pallerolle.
Seuraavaksi oli vuorossa kierros pelargoniharrastaja Seija Takalan opastamana Toivon talossa. Seijan tietämys oli ihailtavaa, hän osasi kertoa uskomattoman paljon pelargonioiden historiasta, lajikkeista, kasvutavasta, siis ihan kaikesta. Mieletön pelargonia- tietämys "vain harrastajalta", kuten hän itseään kutsui.
 
Ensimmäisestä talosta löytyi erikoispelargoneja, niin villeinä, tuoksuvina ja kasvutavaltaan erikoisempia. Mieleeni jäi vuohelle sekä moottoriöljylle tuoksuvat pelargonit, sekä yläpuolella olevat oudokit, joita en tunnistaisi pelargonioiksi, ehkäpä lehdet ovat kuitenkin tutun oloiset. Vasemman puoleinen tetragonum kasvattaa neliskulmaista mehikasvimaista vartta ja oikean puoleinen cotyledonis puolestaan korkkiintuvaa runkoa. Aikas veikeän näköisiä pelargoneiksi.
Toisesta talosta löytyi perinteisiä kotipelargonia lajikkeita, joiden syntyhistoriat olivat mielenkiintoista kuultavaa. Osa näistä pelargoneista ovat ihan kotipuutarhurit itse kehitelleet puutarhoissaan vuosi kymmeniä sitten, jotka vielä tänä päivänäkin kasvavat, kukkivat ja kantavat menneisyytensä historiaa mukanaan. Yksi näistä mieleenpainuvin tarina oli tietenkin Evakon-tarina, joka on nimensä mukaan tullut Karjalasta evakkojen mukana. Tarina kiehtoi myös muitakin ja kierroksen lopuksi taimipöydistä etsittiinkin epätoivoisesti evakkoa, jonka löytäminen muodostuinkin äärimmäisen vaikeaksi.
 
 
Tässä onkin hyvä esimerkki siitä, miten pelargonia lajikkeita tehdään. Unicorn zonartic spring on pölytetty toisella lajikkeella (isän nimi roikkuu pölytetyssä oksassa) ja siementen kypsyttyä ne kylvetään ja toivotaan uuden lajikkeen syntyneen. Tässäpä olisi melko kunnian himoinen haaste toteutettavaksi meikäläislle, omaa nimeä kantava pelargonia.
 
 
Tähtipelargoneistakin löytyi myös ulkonäöltäänkin hieman erikoisempia tuttavuuksia, kuten vasemmassa kuvassa oleva fay brawner, jossa kukki kahden värisiä kukkia ja molemmat ovat siis samasta varresta. Eikö olekin uskomatonta.
 
Ällistyin suorastaan, kuinka paljon erilaisia pelargoneja onkaan, enkä yhtään ihmettele miksi niihin voikin hurahtaa ihan täysillä.
 
Kierroksen aikana Seija antoi myös vinkkejä pelargonian kasvatukseen. Ehkäpä mieleen tarttuvin vinkki liittyi pistokaslisäykseen. Seija neuvoikin istuttamaan pistokkaat läpinäkyvään muovimukiin (josta näkee milloin juuret ovat kehittyneet), jonne laitetaan paakkuuntumatonta kissanhiekkaa. Melko erikoinen tapa, mutta kuulemma toimiva, joten sitä on  ihan pakko kokeilla ensi kerralla.
 


 Kotipelargonia-talosta löytyi toinen toistaan ihanampia kukkia.


Kierroksen loputtua jäin vielä tutkimaan sisäpihan tarjontaa. Pelargonia myyjiä löytyi mukavasti ja pöytien ympärillä olikin melkoinen kuhina.
 

Itsekin löysin uuden ihanan tuttavuuden first yellow, keltainen pelargonia. En ennen tiennytkään, että voi olla keltaisia pelargoneja.

Päivä olisi vielä jatkunut pelargonitutkijan Flora Dravengin luennolla, mutta halusin jatkaa töitä puutarhani parissa, joten palasin nopeasti takaisin mökille kitkentäpuuhiin. 
Pelargoniayhdistykselle suuret kiitokset mukavasta päivästä. Opein valtavasti lisää pelargonioiden historiasta, lajikkeista ja kasvattamisesta. Todella ainutlaatuinen tilaisuus nähdä erikoisia lajikkeita samalla kertaa. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, kuinka monta eri lajiketta näyttelyssä oli esillä, olisiko ollut lähemmäs sata? No, ainakin todella paljon ja lisääntyipä omatkin keräilyt muutamalla uudella ihanuudella.
 
 
Mukavaa alkavaa viikkoa!
 
 

 


Mari Marjamäki