torstai 31. elokuuta 2017

Kesän jälkeen

Kesän valoisat päivät ovat vaihtuneet syyskuun hämyisiin iltoihin. Ilmassa on selvästi syksyn tuntua tuoksuineen ja kirpeine aamuineen. Edellisen postauksen kirjoittamisesta on jo aikaa, kirjoittelin sitä silloin, kun aurinko vielä lämmitti iholla ja valoa riitti myöhään iltaselle.
Kesän aikana olisi tietenkin ollut paljon kirjoiteltavaa niin puutarhan edistymisestä tai ihan kuulumisista kesän eri vaiheista. Mutta, työn imiessä kaiken energian ja ajan, halusin pyhittää kaiken vapaa-ajan lapselleni ja rentoutumiseen, ajattelematta seuraavaa postausta, vaikkakin olen ottanut satoja kuvia kesästä blogi-mielessä. Niistä taidan tehdä syksyn aikana postauksen jos toisenkin.



Kesälomien puuttuessa pyrimme järjestämään aina sopivan hetken tullen jotain arjen luksusta tai pientä retkeä lähiympäristöön lasten kanssa. Ehkäpä mieleen painuvimman retken teimme saareen sukulaisemme mökille, jonne pelkkä venematka vanhalla puuveneellä oli pikkumiehelle jännittävä kokemus. Koululaisemme taas pääsi toteuttamaan suuren haaveensa hevosten parissa. Vein hänet vihdoin ja viimein ratsastamaan oikealla hevosella, kun keppihevosilla ratsastaminen alkoi jo hieman kyllästyttää.



Paljon kuitenkin jäi tekemättä ja käymättä ihanissa paikoissa. Kuten Yyterin hiekkarannalla. Olisin niin halunnut viettää kesäisen päivän meren äärellä, upottaa varpaat kuumaan hiekkaan ja maistaa meren suolaisen maun huulilla, tuntea rantavehnän pistelyn peiton alta ja heittää vihdoin ja viimein viiden vuoden raskaan talviturkin meren vietäväksi. No, ehkäpä sitten ensi vuonna.




 
 
Jotenkin tuntuu, että koko kesä meni sitä odotellessa ja nyt se on jo ohitse.  Tämän tajusin ensi kertaa, kun tilasin ensimmäisiä callunoita puutarhamyymäläämme, vaikka tuntuu kuin juuri äsken vielä myytiin viimeisiä kesäkukka-amppeleita. Toisaalta olen tyytyväinen, ettei ollut hurjia hellejaksoja, yöt olivat lempeän lämpimiä nukkumiseen  ja rahatkin säästyivät uusien kesävaatteiden ostamiselta, eikä tarvinnut saavikaupalla kantaa kasteluvettä kukille.



Vaikkakin kesäkukat olisivat nauttineet hieman lämpimimmistä ilmoista ja sadonkorjuuseenkin oltaisiin päästy aiemmin. Onneksi sentään puutarha ei jää odottelemaan kesää ja sen lämpöä, vaan jatkaa siitä huolimatta kasvuaan kohti syksyä ja sadonkorjuuta.

 
Kesän aikana olen ihaillut työmatkan varrella ojanpientareen alati muuttuvaa kukkanäytelmää. Keväällä se alkoi keltaisten leskenlehtien puhjetessa ja jatkui valkoisena valkovuokkomerenä. Myöhemmin siihen yhtyi päivänkakkarat, kissankellot, puna-apilat, hiirenvirnat  ja monet muut ihanat luonnonkukat. Mielipide pastoillakin harmiteltiin ojanpientareiden leikkaamisesta ja sen kukkaloiston pilaamisesta. Ja niin minunkin luonnonkukkien sävyttämälle reitillekin kävi, yhtenä aamuna ojan reunoilla lojui vain ruskettuneita heinäkasoja leikkurin jäljiltä. Olisin vielä niin halunnut nähdä, mitä pientareella olisi ollut näytettävänä minulle.

 

Mökkipuutarha eli kesän täysin luonnon armoilla. Keväällä olinkin hieman huolissani, miten se tulee pärjäämään, mutta huoleni oli täysin turha. Sadetta ja lämpöä on tullut juuri sopivissa suhteissa, että satoa ollaan päästy jo korjaamaan ihan kiitettävästi. Mitä nyt pari myyrää kävi mylläämässä papulaatikossa ja uudessa perennamaassa, mutta niistäkin pääsin eroon nopeasti. Nurkissa pyörinyt kissa pelotti myyrät tiehensä tai poskeensa.



 
Kevään ikävät muistot epäonnisista esikasvatus puuhista ovat tipotiessään näin syksyllä, satokauden alkaessa. Onnistumisen tunteet jäävät onneksi muistojen syövereihin, eivätkä ne epäonnistuneet kokeilut, ensi keväänä ollaan taas viisaampia niidenkin suhteen. Onnellakin on ollut osuutensa, olen saanut kokea onnea ja toisaalta jakaa sitä muillekin, se on joskus pienestä kiinni. Toivottavasti olen vielä onnekas ja saan maistaa terassillamme kasvavaa maissia taikka nähdä kelloköynnöksen avaavan ensimmäisen kukan.


Ehkäpä tässä oli päällimmäiset mietteet kesästä, jota ei koskaan tullut, tai joka jää elämään muistoihin vielä pitkäksi aikaa.

Mukavaa alkanutta syksyä!




Mari Marjamäki
 
 

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Pelargoni-päivillä


Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu tarjosi puutarhan ystäville kaivattua ohjelmaa, niin pelargonioiden kuin avointen puutarhojen muodossa. Lauantaina kävin pelargoniaharrastajien järjestämillä pelargoniapäivillä Porissa. Luvassa oli siis pelakuita, pelakuita ja pelakuita! Paikkana oli ihana Rakennuskulttuuritalo Toivo, jonka vanhanaikainen tunnelma sopi täydellisesti pelargonioiden näyttely tilaksi. Toivon-talo itsessään on tutustumisen arvoinen paikka, jossa esitellään nimensä mukaan vanhaa rakennus kulttuuria. Aion tutustua taloon vielä paremmin, ajan kanssa.


Ensimmäiseksi pihamaalle astuessa huomasin pöydän, jossa sai äänestää Suomen  kauneinta pelargoniaa niin harrastajien ja ammattilaisten sarjasta. Itse ihastuin välittömästi numero neloseen, Patons Unique.
 
Ammattilaisten sarjasta löytyi niin ikään kaksi jättiläispelargoniaa, joiden halkaisija hipoi metrissä, taisi olla jopa enemmänkin. Taitaa ammattilaisilla olla hieman eri kikat näiden kasvattamisessa, sillä nämä ovat kasvaneet hurjiin mittoihinsa ihan pikkupistokkaasta.


Vaikka jättikokoiset pelargoniat olivat näyttävän näköisiä, annoin ääneni kuitenkin tälle hauskan näköiselle pallerolle.
Seuraavaksi oli vuorossa kierros pelargoniharrastaja Seija Takalan opastamana Toivon talossa. Seijan tietämys oli ihailtavaa, hän osasi kertoa uskomattoman paljon pelargonioiden historiasta, lajikkeista, kasvutavasta, siis ihan kaikesta. Mieletön pelargonia- tietämys "vain harrastajalta", kuten hän itseään kutsui.
 
Ensimmäisestä talosta löytyi erikoispelargoneja, niin villeinä, tuoksuvina ja kasvutavaltaan erikoisempia. Mieleeni jäi vuohelle sekä moottoriöljylle tuoksuvat pelargonit, sekä yläpuolella olevat oudokit, joita en tunnistaisi pelargonioiksi, ehkäpä lehdet ovat kuitenkin tutun oloiset. Vasemman puoleinen tetragonum kasvattaa neliskulmaista mehikasvimaista vartta ja oikean puoleinen cotyledonis puolestaan korkkiintuvaa runkoa. Aikas veikeän näköisiä pelargoneiksi.
Toisesta talosta löytyi perinteisiä kotipelargonia lajikkeita, joiden syntyhistoriat olivat mielenkiintoista kuultavaa. Osa näistä pelargoneista ovat ihan kotipuutarhurit itse kehitelleet puutarhoissaan vuosi kymmeniä sitten, jotka vielä tänä päivänäkin kasvavat, kukkivat ja kantavat menneisyytensä historiaa mukanaan. Yksi näistä mieleenpainuvin tarina oli tietenkin Evakon-tarina, joka on nimensä mukaan tullut Karjalasta evakkojen mukana. Tarina kiehtoi myös muitakin ja kierroksen lopuksi taimipöydistä etsittiinkin epätoivoisesti evakkoa, jonka löytäminen muodostuinkin äärimmäisen vaikeaksi.
 
 
Tässä onkin hyvä esimerkki siitä, miten pelargonia lajikkeita tehdään. Unicorn zonartic spring on pölytetty toisella lajikkeella (isän nimi roikkuu pölytetyssä oksassa) ja siementen kypsyttyä ne kylvetään ja toivotaan uuden lajikkeen syntyneen. Tässäpä olisi melko kunnian himoinen haaste toteutettavaksi meikäläislle, omaa nimeä kantava pelargonia.
 
 
Tähtipelargoneistakin löytyi myös ulkonäöltäänkin hieman erikoisempia tuttavuuksia, kuten vasemmassa kuvassa oleva fay brawner, jossa kukki kahden värisiä kukkia ja molemmat ovat siis samasta varresta. Eikö olekin uskomatonta.
 
Ällistyin suorastaan, kuinka paljon erilaisia pelargoneja onkaan, enkä yhtään ihmettele miksi niihin voikin hurahtaa ihan täysillä.
 
Kierroksen aikana Seija antoi myös vinkkejä pelargonian kasvatukseen. Ehkäpä mieleen tarttuvin vinkki liittyi pistokaslisäykseen. Seija neuvoikin istuttamaan pistokkaat läpinäkyvään muovimukiin (josta näkee milloin juuret ovat kehittyneet), jonne laitetaan paakkuuntumatonta kissanhiekkaa. Melko erikoinen tapa, mutta kuulemma toimiva, joten sitä on  ihan pakko kokeilla ensi kerralla.
 


 Kotipelargonia-talosta löytyi toinen toistaan ihanampia kukkia.


Kierroksen loputtua jäin vielä tutkimaan sisäpihan tarjontaa. Pelargonia myyjiä löytyi mukavasti ja pöytien ympärillä olikin melkoinen kuhina.
 

Itsekin löysin uuden ihanan tuttavuuden first yellow, keltainen pelargonia. En ennen tiennytkään, että voi olla keltaisia pelargoneja.

Päivä olisi vielä jatkunut pelargonitutkijan Flora Dravengin luennolla, mutta halusin jatkaa töitä puutarhani parissa, joten palasin nopeasti takaisin mökille kitkentäpuuhiin. 
Pelargoniayhdistykselle suuret kiitokset mukavasta päivästä. Opein valtavasti lisää pelargonioiden historiasta, lajikkeista ja kasvattamisesta. Todella ainutlaatuinen tilaisuus nähdä erikoisia lajikkeita samalla kertaa. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, kuinka monta eri lajiketta näyttelyssä oli esillä, olisiko ollut lähemmäs sata? No, ainakin todella paljon ja lisääntyipä omatkin keräilyt muutamalla uudella ihanuudella.
 
 
Mukavaa alkavaa viikkoa!
 
 

 


Mari Marjamäki

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Linnanmäki puutarhurin silmin

 
 
 
Kävimme perheen kanssa juhannusaattona hurvittelemassa Linnanmäellä. Huvilaitteiden lisäksi Lintsi tarjosi mahtavan kokemuksen näin puutarhurin silmin. Edellisestä kerrasta taisi olla jo kymmenisen vuotta, joten uutta ihmeteltävää riitti koko päiväksi.
 
Vesiaiheet olivat taidokkaasti suunniteltu huvilaitteiden yhteyteen. Tuntuikin, että jokaisella asialle oli huolella suunniteltu paikka ja tarkoituksensa. Koko alue näyttikin todella huolitellulta ja siistiltä.
 
 En olisi tarvinnut laisinkaan ranneketta huvilaitteisiin, olisin saanut kulutettua aikani tutkiessani upeaa puutarhamaista huvittelualuetta. Välillä tuntuikin, että olisin kulkenut kuuluisan Flower Show:n näyttelypuutarhoissa. Yläpuolella olevan kuvan vesiaihe oli todella vaikuttava ja mahtavan kokoinen vesiputouksineen ja kivineen.
 
 
 Päivän aikana kahmin uusia ideoita ja ehkäpä hieman hullujakin suunnitelmia omaan puutarhaani sovellettavaksi. Kuvan mielenkiintoisen näköinen suihkulähde olikin ainakin lasten mieleen ja myös minunkin. Ehkäpä voisin itse kehittää jonkinlaisen suihkulähteen lampeemme, joka herättäisi katsojan mielenkiinnon erilaisuudellaan.
 
 Tämän mahtavan kokoisen kukkapenkin kohdalla vietin aikaa todella pitkään. Sen värimaailma sai minut pohtimaan jälleen oman perennapenkkini värien sekamelskaa.


 Tällä hetkellä tässä penkissä kukkivat vaaleanpunaiset ja keltaiset kukkaset ja olihan siellä pieni ripaus vielä sinistäkin. Taidokkaasti suunniteltu, kokonaisuus balanssissa, eikä väriyhdistelmät riitele keskenään. Tämän kun osaisi vielä kotipihassakin toteuttaa.
 Tarkemmin katsottuna penkissä ei ollut paljoa monivuotista perennaa, vaan penkki oli koottu erilaisista yksivuotisista kesäkukista. Itseasiassa tällainen suuri kesäkukkapenkki on ollut jo kauan suunnitelmissani. Kukinta olisi taattu heti keväästä, eikä tarvitsisi koko kesää odotella kukkaloiston alkamista.


Alueella kulkiessa ei voinut välttyä näkemästä mahtavan kokoisia kukkaistutuksia. Näissä kukkatorneissa oli käytetty mielenkiintoisia kasveja kesäkukkien lisäksi, mm. heiniä ja persiljaa.
 
Upeat väriyhdistelmät, oranssia ja keltaista sekä tuplasti pinkkiä. Kivasti yhdistetty rungollista, roikkuvaa ja riippuvaa.



Ruukkuja löytyi kaikenlaisia, oli muovista, puista, peltistä ja saviruukkuakin. Kaikkia näitä yhdisti kuitenkin mielettömän suuri koko. Istutukset olivat mielenkiintoisia kasvi- ja väriyhdistelmiä. Alueella oli istutuksia todella paljon, osa jäi varmasti näkemättä ja tietty kuvaamatta. Harmillisesti unohdin kuvata ehkäpä suurimman näkemäni verenpisaran kukinnon joka kukki parhaimmillaan suuressa kukkalaatikoissa.

 Alueelta löytyi myös upeita yksityiskohtia, kuten kukkiva riikinkukko.

 Japanilaistyylinen levähdyspaikka oli yksi suosikeistani. Penkillä istuessa olisi voinut luulla olevansa jossain aivan toisaalla. Tämä tyylisuunta kiehtoo minua erityisesti ja olikin mahtavaa nähdä ihan livenä jotain tällaista.
 

 Kukkapenkeistä löytyi hauskoja yhdistelmiä, tulisiko sinun mieleesi istuttaa ruusun viereen herukkaa? No, ei ehkä ihan ensimmäiseksi, mutta mielenkiintoinen sekoitus havuja, ruusua ja herukkaa.

 Esiintymislavan vierestä löytyi myös jotain erikoista. Seinään oli kasvatettu omenapuu säleikön muotoon. Yksinkertaisuudessaan mahtava katseenvangitsija.



 Alppiruusu pensas näytti parastaan, uskomattoman kaunis.


 Ehkäpä erikoisin kukkapenkki löytyi riippakoivujen alta. Penkissä oli hyvällä maulla karu meininki. Hiekasta nousi kivikkokasveja, heiniä ja ruukuissa kasvoi mehikasveja ja kaktuksia. Mieleeni tuli väistämättä paahteinen aavikko.
 
Jo toistamiseen tänä kesänä törmään ihastuttavaan kultasateeseen. Tämän ohitse ei voinut kävellä pysähtymättä, kuvaamatta ja huokailematta.


Voisin istua tämän sateen alla koko kesän.


Huoliteltuja istutusalueita on mukava ihastella. Tästäkin voi todeta, että suuret määrät samaa lajia tekee helposti näyttävän ja siistin penkin, sekä suuriakin havupuita voi nähtävästi yhdistää perennapenkkiin. Tästä ammensin jälleen hieman oppia omiin suunnitelmiini.
Uskomattoman suloinen löytö löytyi lehvistön alta jonossa seisoessani. Kiinanlaikkuköynnös kukki täydessä kukassa, piilossa katseilta. Köynnöksen kukkia en ole ennen nähnyt, ne muistuttivat erehdyttävästi kirsikan kukkia.

Unohtumaton juhannus Linnanmäellä. Mennessä hieman kiukuttelin, että Helsingin kasvitieteellinen puutarha jää tällä reissulla näkemättä, mutta Lintsihän tarjosi upean kokemuksen myös puutarhurin silmin katsottuna, eikä paluumatkalla asia todellakaan enää harmittanut. Hatun nosto alueen suunnittelijoille ja toteuttajille, saitte minut ällistymään.


Käykäähän tutustumassa upeaan Linnanmäkeen puutarhurin silmin.
 
 
 
 
Mari Marjamäki




torstai 22. kesäkuuta 2017

Kasvihuoneen muodonmuutos

 
 
Viime viikonloppuna pääsin jälleen rakkaan puutarhani luokse. Pitkän eron jälkeen oli mahtavaa jälleen palata puuhastelemaan sen parissa. Parin viikon aikana puutarha muuttunut täysin, mielenkiinnolla lähdin oitis kiertelemään puutarhaani ja tutkimaan sen etenemistä.
Saunan takana oleva koristeomenapuu oli tiputtanut viimeiset terälehtensä maahan ja suklaakirsikkakin muodostanut jo vihreitä hedelmän alkuja oksiinsa, näiden kukinta jäi tyystin näkemättä, onneksi ehdin napata niistä muutaman kuvan edellisellä kerralla.
 Harmikseni osa keväisistä kukkijoista oli ehtinyt jo lopettaa kukintansa, ennen kuin ehdin niitä edes näkemään. Onneksi luvassa on vielä upeaa kukkaloistoa ja pitääkin muistaa ihastella niitä juuri silloin kun ne antavat parastaan, etten jää niistäkin paitsi.
 

 
Kasvimaankin puolella näkyi jo elonmerkkejä, vihreitä sirkkalehtiä nousee sieltä sun täältä, nyt yritän muistella mitä tuli kylvettyä. Siemeniä viskelin hieman huolimattomasti improvisoiden, kylvösuunnitelma eteni sitä mukaa, mitä siemenpusseja sain käteeni. Tänä vuonna voinkin jakaa karkeasti kasvilaatikkoni viiteen kategoriaan perunamaa, sipulimaa, salaattimaa, papumaa ja yrttimaa. Lajikkeista ei ole enää mitään muistikuvaa, mutta eihän se ole pääasia, kunhan edes jotain kasvaisi.


 
 Myös kasvihuonekin on hieman eri roolissa tänä vuonna. Ajan puuteen vuoksi hylkäsin tyystin tomaatin kasvatuksen ja päätin muuttaa kasvarini kesähuoneeksi. Viikonloppuna puuhastelinkin sen parissa muutaman tunnin ja lopputuloksena oli mukavan viihtyisä huone, vaikka hieman surkuttelinkin tomaattien perään. Itseasiassa kasvarista tuli niin viihtyisä, että pikkumies valtasi sen kokonaan itselleen.
 Kasvihuoneen edustalta keräsin siementäneet orvokin taimet ja istutin ruukkuihin. Itseasiassa tein syksyllä pienen kokeen ja varistelin sepelin päälle orvokin siemeniä. Ja keväällä sepeli oli täynnä pieniä orvokin taimia, ilman suurempia hoitamisia. Orvokin kasvatus onnistui paremmin tällä tavalla kuin sisällä kylvettyjen.
 Sunnuntaina ahersin vielä uudistetun perennapenkkini parissa. Liuskekivilaatat löysivät vihdoin paikkansa käytävältä, ne ovat odotelleet viimeiset kymmenen vuotta suulin takana lopullista sijoittumistaan. Kaikelle on paikkansa, kunhan vain jaksaa odottaa (totesin miehelleni, joka on muistuttanut muutaman kerran laattojen olemassaolosta). Haaveissani olisi saada perinteinen valkoinen puupenkki käytävän päähän omenapuun alle, tuon vihreän penkin tapaisen tilalle.
Puhdistin myös altaan liejusta ja asentelin kivet uudelleen. Altaan puhdistus ei ole mitään herkkänenäisen puuhaa, sillä itseltänikin meinasi pari kertaa tulla kyökki äyskäröidessä lemuavaa liejua altaan pohjalta. Koskaan ei tiedä, mitä pohjalta löytyy lierojen lisäksi, kerran löysin kuolleen myyrän ja homma jäi siihen.
 Ihana puuhakas viikonloppu takana. Paljon sain aikaiseksi ja sen lisäksi muistin nauttia puutarhani sen hetkisestä kukkaloistosta. Saunan takana kullerot kukkivat parhaimmillaan kultaisina palloina. Jäin niitä ihastelemaan joka kerta kulkiessani niiden ohitse kompostille.
 Myös kotipihan alppiruusu-vanhus on aloittanut kukintansa. Olen antanut sille vielä armonaikaa, onhan sillä huikean upea kukinta. Maltanko kuitenkaan kaivaa sitä pois vai siirränkö sen mökin pihalle jatkamaan kasvuaan ... Nämä ovat niitä elämän vaikeita päätöksiä...
 
Tällä viikolla vietetään jo keskikesän juhlaa ja malttamattomana odotan juhannusruusuni kukintaa, saanko nähdä jälleen sen vaaleanpunaiset kukat.
 
Mukavaa Juhannusta!
 
 
 
 
Mari Marjamäki