keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Kauden avaus

Viikkoon on mahtunut taas kaikenlaista, kuten ihana inspiroiva #tulppaanitorstai, jonka vuoksi innostuin hankkimaan (taas) tulppaaneja, eihän niiden ohitse voi kulkea ostamatta. Sain myös viikon aikana monta asiaa pois päivänjärjestyksestä ja olen voinut kevein mielin asennoitua töihin paluuseen. Olenkin pyrkinyt nauttimaan näistä viimeisistä kotiäidin päivistä täysillä vaikka pikku miehen uhmaikä on hieman sitä häirinnyt. Yhteiset leikkihetket seuramme jumppatunneilla ovat päätyneet viime aikoina itku-potku-raivareihin ja olen useasti vannonut itselleni että se oli viimeinen jumppakerta. Niin, että onnea vaan päiväkodin hoitotädeille, heh!
 
Viime viikolla sain myös työantajan järjestämän vihermestari-koulutuksenkin päätökseen. Lähes sadan opiskelijan voimin kokoonnuimme Vantaalle suorittamaan viimeisiä tehtäviä ja päivän päätyttyä kohotimme onnittelumaljat valmistumisemme kunniaksi. Ainutlaatuinen kokemus, en ole ennen opiskellut täysin tietokoneen välittämän kuvayhteyden parissa ja lähettänyt sähköisesti tehtäviä tarkastettavaksi opettajille, jotka saattoivat asua eripuolilla Suomea satojen kilometrien päässä. Ehkäpä tämä on sitä tulevaisuuden koulunkäyntiä.
 

Mökillä avasin puutarhakauden varovasti kuusiaidan leikkuulla, josta sain käteni kahdeksi päiväksi todella kipeiksi. Hikisen aloituksen jälkeen minulla ei enää riittänyt paukkuja omenapuun leikkaukseen, joten nyt keräilen taas viikon voimia, jotta saan kuusiaita-projektin päätökseen seuraavalla mökkireissulla. Olisi ehkä pitänyt harrastaa enemmän kuntoliikuntaa talvella, jotta aika ei olisi kulunut huili-taukoihin ja leikkauskin olisi sujunut helpommin. Toisaalta siinä rappusilla huilatessa huomasin taivaalla upean valoilmiön, joka näytti ihan sateenkaarelta.
 
 
 Omassa kotipihassa ei ole vielä mitään puutarhahommia jäisen maan vuoksi, eikä terassiakaan viitsisi alituiseen harjata, joten sunnuntaina jälleen ajauduimme meren rannalle Kalloon ulkoilemaan. Käymme yleensä täällä ihailemassa syysmyrskyjä, jolloin jättimäiset aallot syöksyvät vasten rantakallioita ja näky on ihan uskomaton.
 
 
No, ei maisema tälläkään kertaa pettänyt,  vaikka olosuhteet eivät olleet ihan kaikista turvallisimmat lapsiperheelle. Tällä kertaa kukaan ei ottanut puljuja, tosin koira aiheutti sydämen tykytyksiä pudotessaan jäälautalta hyiseen veteen.
 
 
Maisema oli jälleen uskomaton, jäälautat keinuvat maininkien tahdissa rantaa kohden ja meri oli kirkkaan sinistä, jollaista emme ole ennen nähneet. Kallion päällä makoili pyöristyneitä jäälohkareita, hauska ilmiö, jonka syntytapa jäi epäselväksi.
 
 
Merelle johtava polku kulkee vanhan mäntymetsän lävitse, tunnelma on satumainen vanhojen käkkyräisten mäntyjen alla meren pauhatessa taustalla.  Olisi pitänyt ottaa eväät mukaan, jolloin olisimme saaneet nauttia kauemmin upeasta ilmasta ja olla kiirehtimättä kotiin ruuan tekoon.
 
 
Keittiönpöydällä minivihannesten sato on valmistunut pikavauhtia syöntikelpoiseksi. Niiden kasvunopeus saa minut aina ällistymään, toisin oli kelloköynnösten kanssa, joiden itämistä odotin todella kauan. Nyt nekin huitelevat jo korkeuksissa ja odottelevat koulimista. Ihanaa päästä vihdoin ja viimein suttaamaan mullan kanssa.
 
Mullan tuoksuista loppuviikkoa!
 
 
 
 
 
Mari Marjamäki
 
 
 

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Hulluus vai harrastus


Viikonloppuna saimme jälleen nauttia mahtavista aurinkoisista ilmoista. Mökkireissut ovat tällä hetkellä pelkkää ajan kuluttamista, keväiset puuhat antavat vielä odotuttaa itseään. Kärsimättömästi kierrän jäisiä kasvilaatikoitani ympäri, välillä sukellan kasvihuoneen lämpöön istuskelemaan. Päätin aloittaa leikkauspuuhat vasta ensi viikolla keräten voimia kuusiaidan leikkausmaratoniin.

 
 Kulutan aikani suunnitteluun, tein mielessäni täydellisen pohjaratkaisun  puutarhavajalleni. Ovenpieleen työkalut, tuohon työpöytä ja takaseinälle hyllyt ja siihen ruukut järjestykseen ja kottikärryt tuohon parkkiin...todellisuudessa vajani on kuin hävityksen kauhistus, keräsin lattialle tippuneita ruukkuja laatikkoon, nostin työkalut takaisin paikoilleen, jotta vajassa olisi tilaa liikkua kompastumatta, lopulta suljin oven perässäni. Keväinen siivouskohtaus ei ole vielä iskenyt, mutta vielä tulee vajankin vuoro päästä järjestykseen.


 
Mökiltä kiikutin kotiin pelargoniani, jotka talvetin kuistilla. Tähtipelargoni näyttää kuolleelta, vielä on kuitenkin toivoa, ehdin ottaa siitä yhden elävän pistokkaan ja syksyllä siemeniä.  Toinen kotiin palaaja oli viime vuonna siemenestä kasvatettu  pelakka, joka näyttää niin terhakkaalta,  mietinkin  maltanko leikata siitä yhtään pistokkaita. Pistokkaita alkaa tosin olemaan jo jokunen työhuoneen pöydällä hankittuna myymäläkierroksilta. Emma, Selma ja Mary saivat seurakseen Dr. Westerlundin, joka on viimeisin tuoksupelargoni hankinta,  sitä on ihan pakko hipelöidä ja tuoksutella vähän väliä.
 
 

Pistokkaiden lisäksi mullasta nousee kolmisen kymmentä pelargoninalkua. Nyt alkaa pahasti näyttämään siltä, että pelargonihulluus on iskemässä. Puutarhalehtien lisäksi viime aikoina sanomalehdissäkin on ollut juttuja samanlaisista "hulluista", jotka keräilevät pelakoita kotiinsa harrastusmielessä. He saavat pelargonin kasvatuksen kuulostamaan niin helpolta, vaikka onhan harrastuksessa myös omat hankaluutensa. Omat keräilyt ovat vasta lasten kengissä, mutta innostus sitäkin suurempi.

Tähtipelargoni Fireworks pink kuvattuna viime kesänä

Pieni muotoisen nettisurffauksen seurauksena löysin mielenkiintoisen tapahtuman Rinkin Puutarhalla, jossa järjestetään pelargonipäivä. Päivän aikana pidetään myös erikoislajikkeiden huutokauppa, joka olisikin ihan uusi kokemus. Puutarha olisi sopivan ajomatkan päässä, joten saatan kääntää autoni nokan kohti Loimaata ja tutustua muihin pelargonioiden ystäviin ja huutaa muutaman pistokkaan kotiin vietäviksi. Vielä pohdin lähtisinkö vielä pelargoniseuran jäseneksi, vai onko tämä hulluus vain ohi menevää.
 
 

Hulluus vai harrastus vai hullu harrastus, joka tapauksessa yläpuolella oleva tähtipelargoni on ainakin syy siihen, miksi harrastuksestani tulikin hulluus, ihastuin kukkaan hullun lailla.

Hullun hauskaa loppuviikkoa!



Mari Marjamäki



tiistai 7. maaliskuuta 2017

Puuhakas päivä

Maaliskuun aurinkoiset päivät ovat saaneet viherpeukaloni syyhyämään. Senpä vuoksi kävin viikonloppuna pyörähtämässä läheisessä puutarhamyymälässä ihan vain katselemassa. No, niinhän siinä kävi, että kannoin sieltä kotiin pelargonian pistokkaita ja ihanan värisen huone-esikon, ilmeisesti kevät-kuume on nousemassa.

 Viikonloput mökillä ovat odottavia, vielä ei pääse heilumaan kasvimaan kimppuun, joten kulutan aikani puutarhaa kierrellessä ja pistokkaita keräillen. Tulevasta keväästä huolimatta joulukukat jatkavat kukintaansa mökin kuistilla. Viileässä eteisessä jouluruusu avaa vaaleita kukkiaan yksi toisensa perään. Näyttää siltä, että saan istuttaa tämän jouluruusun perennapenkkiini lumien sulettua, onnistuin pitämään sen sittenkin hengissä.
Yllätyksekseni huomasin hyasinttienkin aloittavan toista kukinta kierrosta, tällaista en ole koskaan kokenut. Nämäkin taitavat päätyä vielä perennapenkkiini jatkoille. Myös muut joulukukat jaksavat vieläkin ilahduttaa sitkeydellään. Työhuoneen pöydällä joulutähti puskee uusia vihreitä lehtiä, en ole vielä päättänyt mitä teen sille, perennapenkkiini se ei kuitenkaan pääse. Amarylliksen sipulit tosin odottavat jo pääsyä ulos kesälaitumille.
 
Viikonlopun jälkeen uni ei meinannut tulla millään silmään, vielä puolen yön aikaan kävin kurkimassa verhojen välistä taivaalla paistavaa  kuuta. Kirkas puolikuu ei kuitenkaan ollut unettomuuteni syy, vaan päässä pyörivät puutarhasuunnitelmat. Puutarhaseurani sai kaupungilta pienen palan puistoa käyttöönsä ja nyt meillä jäsenillä on mahdollisuus tehdä omia suunnitelmia puistosta, joista "oikea" suunnittelija kokoaa lopullisen version. Minäkin päätin osallistua omalla suunnitelmallani, nähtäväksi jää, onkohan lopullisessa suunnitelmassa mitään minun tuherruksia. Viimeisen kerran katsoin kelloa yhden aikaan, kun karvakuono hyppäsi kainalooni nukkumaan ja työstin päässäni edelleen luonnoksia uudesta puistosta.
   
 Maanantai aamuna heräsin upeaan auringonnousuun. Lyhyistä yöunista ei ollut tietoakaan, päinvastoin,  jostain syystä  sainkin mielettömän energiapiikin, minkä ansiosta viskasin petivaatteet pihalle ja aloitin siivouspuuhat. Aamupäivän aikana kävin vielä penkomassa varastosta kasvatusalustan ituja varten ja pistin siemenet kasvuun, sain tähänkin päivään mahtumaan jotain puutarhapuuhaa. Puolenpäivään mennessä koti tuoksui Tolulta, pesukone pyörittänyt kolme koneellista pyykkiä, lounas syötynä ja olin kävellyt koulun portille vastaan koululaistamme.
 Kotiinpäin kävellessämme oli pakko pysähtyä ihailemaan kaupunkimme lävitse virtaavaa jokea, jonka jääkansi oli sulanut lopullisesti viikonlopun aikana ja virran mukana kulki isoja jäälauttoja. Vielä muutama viikko eteenpäin ja joki pääsee irti kokonaan jäänkahleista ja mennään lujasti kohti kevättä.  Samalla tajusin, että nämä ovatkin viimeisiä yhteisiä koulumatkoja, muutaman viikon päästä rakentelen töissä jo vinhaa vauhtia puutarhamyymälää avattavaksi
 
Kotiin päästyäni tiesin postiauton käyneen ja  tuoneen minulle odottamani  lähetyksen Korpikankaalta postilaatikkoon.  Tilasin siemeniä, joita en ollut löytänyt kauppojen hyllyiltä, joten tilauksesta tulikin melko pieni, mutta sitäkin odotetumpi. Näiden istuttaminen sai kuitenkin jäädä vielä toiseen päivään, sillä energiatasoni oli jo hieman laskusuunnassa. Loppupäivä menikin siemenpusseja hipelöidessä. Loppuviikon voinkin hyvällä omalla tunnolla tehdä kylvöpuuhia, kun pakolliset kotityöt on tehtynä.
 
Puuhakasta viikkoa kaikille!
 
 
 


 
Mari Marjamäki




maanantai 27. helmikuuta 2017

Lomalla

Hiihtoloma viikko sujui leppoisasti ilman mitään suurempia päiväkohtaisia suunnitelmia, annoimme päivien viedä meitä minne milloinkin. Olenkin huomannut, että liika suunnitelmallisuus lomalla saattaa pilata täysin tunnelmat.  Joitain pientä ohjelmaa oli kuitenkin järjestettävä koululaiselle tai muuten olisi iskenyt karmea tylsyyskohtaus. Viikkoon sisältyi myös ihana #tulppaanitorstai, kuten ylimmäisestä kuvakollaasista huomaa, ihana tekosyy ostaa tulppaaneita.
 Viikkoon mahtui kaikenlaista puuhaa. Linnuille tein talikakkuja jouluisesta kookosrasvasta ja siemenistä, ne maistuivat oitis linnuille talvimyräkän jälkeen.  Pienimuotoiset puutalkootkin järjestettiin, nyt on ensi vuoden polttopuut sahattu, hakattu ja pinottu. Puita menee meillä melkoisesti, niin kotona kuin mökilläkin lämmittämiseen. Puilla lämmittäminen on kuitenkin työn takana, yhden klapin tekemiseen vaaditaan monta työvaihetta, sama klapi käy vähintään viisi kertaa käsissä, ennen kuin se lopullisesti kannetaan tuhkana pihalle. Täysi sähkölämmitys ei kuitenkaan tule kuuloonkaan,  sillä mikään ei voita hehkuvan leivinuunin lempeää lämpöä hyisen talvimyrskyn ulvoessa tuvan nurkissa.
 Yyterissäkin käytiin kahteen otteeseen, ensin kylpylässä ja sitten pulkkailemassa lumisilla dyyneillä. Meren salaperäinen äärettömyys vetää minua puoleensa ja löydän itseni useasti sen rannalta katsomassa kauaksi horisonttiin muiden melskatessa pulkkien kanssa. Rannalla aurinkotuolit näyttivät humoristisilta lumipeiton alla, vielä viikko sitten ajatus kesästä tuntui jo niin läheiseltä ja päässä pyöri kaikenlaisia puutarhasuunnitelmia.
 Keväinen tunnelma haihtui talvimyräkän mukana pois. Auringon keltaiset narsissit jäivät ostamatta ja kuusiaidan leikkuukin siirtyi vielä tuonnemmaksi. Siitä huolimatta olen iloinnut lumesta, onhan tämä harvinaista herkkua ja päätin nauttia siitä niin kauan kuin sitä riittää.
Useampana päivänä sytytettiin makkaranuotio ja istuttiin yhdessä sen ympärille. Vielä päivienkin jälkeen takeistamme leijui pistävä savun tuoksu eteiseen. Kummallista kuinka kahvikin maistui ihan erilaiselta termospullosta talvisessa maisemassa.  Vaikka lumikolaa on saanut heilutella viikon aikana useamman kerran, en millään vaihtaisi tätä ihanaa lunta kuraan ja loskaan.  
 Karvakuonon kanssa kävin rentouttavalla lenkillä upeassa lumisessa metsässä. Lumi oli muuttanut läheisen metsän taianomaiseksi, jossa ajankulua ei huomannut. Vastasatanut lumi paljasti myös metsäneläinten reittejä, joiden perässä olisin voinut kulkea loputtomiin nähdäkseni mihin jäljet päätyvät. Siihen en kuitenkaan ryhtynyt, vaikka karvakuono oli selvästi eri mieltä.
 
Kasvihuoneessa olikin jo kesäsisiä lukemia mittarissa auringon paistaessa, vaikka ulkona lämpötila painui vielä selvästi pakkasen puolelle. Ilmassa on kuitenkin jo selviä kevään merkkejä, mökin räystäälle kasvavat jääpuikot ovat niistä ensimmäisiä.
Viikko päättyi herkutteluun laskiaispullilla, saunaan ja tanssahteluun tähtien kanssa. Takana on mukava puuhakas viikko, pitkillä yöunilla, rauhallisilla aamuilla. Tästä on hyvä palata takaisin arjen tohinaan.





Mari Marjamäki



torstai 16. helmikuuta 2017

Lapin tuliaisia



Ei, kuva ei ole puutarhastani vaan viime viikkoiselta Lapin reissultamme Rukalta. Viikko vierähti perheen kanssa lasketellen ja rentoutuen arjen pyörityksestä. Toiminnallinen viikko Lapin mahtavissa maisemissa toi pakollisen irtaantumisen myös somesta, olenkin malttamattomana odotellut sopivaa iltaa, jolloin saan rauhassa lukea muiden kuulumisia blogeista.
 Olemme jo useana vuotena käyneet Rukalla ennen ruuhkaisia sesonkeja, jolloin rinteissä on tilaa lasketella eikä tarvitse hissijonoissa seisoskella. Tänä vuonna ilmatkin suosivat meitä, tuntuikin hassulta, että kotona Länsirannikolla paukkuivat pakkaset samaan aikaan, kun nautiskelimme upeista ulkoiluilmoista Pohjoisessa.

 
Tänä vuonna kokeilimmekin uutta matkustustapaa puuduttavalle ajomatkalle, matkustimme yöjunalla Tampereelta Rovaniemelle. Ajatuksena oli välttää takapenkkiläisten kinailut ja nukkua levolliset yöunet junassa heräten aamulla pirteänä Pohjoisessa. Herkkäunisena en saanut nukuttua silmällistäkään huojuvassa junassa ja seuraava päivä menikin ihan tokkurassa. Aamulla Rovaniemen asemalla ajattelin jo seonneeni ja luulin saapuvamme väärälle asemalle, sillä meidän lisäksi junasta poistui kymmenittäin japanilaisia turisteja kameroineen. Meitä kyllä hieman huvitti kun he ottivat junan lisäksi myös lapsistamme kuvia, ehkäpä he näyttivät heidän silmissään niin erikoisilta (näin ollen itsekin kehtasin ottaa yhden kuvan junasta). 



Myös oma kamera täyttyi kuvista, sillä ylhäällä tunturin päällä maisemat ovat huikeat. Heti hissistä päästyäni oli pakko tallentaa lumiset maisemat talteen, vaikka tunturin kylmä tuuli jäädytti sormet nopeasti tunnottomiksi. Toivottavasti Pikku-mieskin tallensi nämä upeat maisemat muistojen sopukoihin, sillä joka kerta koen deja vu- tunteen lapsuudestani nähdessäni nämä rinteet.

 
Rinteeseen oli tuotu porojen lisäksi husky-koiria ihmisten ihmeteltäviksi. Niiden katselemisesta tulikin kova ikävä omaa karvakuonoamme, joka vietti omaa lomaa Mummilassa. Suunnitelinkin kaappaavani tuon söpön nappisilmän kainalooni nukkumaan (tarkoitan tuota ylempää nappisilmää, heh).



Tuliaisina en tuonut poron lihaa, taljoja taikka sarvia, niitä löytyy kotoa omasta takaa jo ihan tarpeeksi. Tosin tein ilahduttavan löydön Kuusamon Prisman siemenhyllyltä, löysin kelloköynnöksen sekä pelargonien siemeniä, jotka olivat jo loppuneet kotipuolen Prismasta. Harmittelinkin että olin ollut liian myöhään liikkeellä,  mutta ilmeisesti lappalaiset aloittavat esikasvatuspuuhat hieman myöhempää, joten siementarjonta oli siellä parhaimmillaan. Nyt pääsen vihdoinkin aloittamaan esikasvatuspuuhat näillä Lapin tuliaisilla.
 


 
 
Mari Marjamäki
 
 
 



lauantai 4. helmikuuta 2017

Vihreän kaipuu

 
Tammikuun häämöttäessä jo takana päin, voin huokaista helpotuksesta , sillä päivä päivältä olemme lähempänä kevättä. Päivätkin ovat selvästi pidentyneet, vaikka aurinko piilotteleekin paksun harmaan pilvikerroksen takana.  Mökkireissulla pengoin varovasti vajastani ruukkuja ja haaveilin kesäkukista, joita istuttaisin niihin.

 
Ensi kevään kylvöpuuhat ovat jo tarkasti suunniteltu, luvassa on jotain uutta vanhojen kokeilujen lisäksi. Tänä vuonna kylvän lisää pelargoneja, sillä viime vuoden kokeilu onnistui yllättävän hyvin. Kuvassa pelargonini nököttävät mökin ikkunalla toisiinsa kietoutuneina odottaen kevättä.
Nyt uskallan haalia niitä lisää, sillä löysin erinomaisen talvetuspaikan mökkimme ikkunalta.
 
 
Mökin eteisestä löytyi lisää vihreyttä ananaskirsikoiden versoista. Viime vuonna näiden kasvatus onnistui hyvin, vaikka en saanutkaan maistaa niiden kypsiä hedelmiä kesän loppuessa liian aikaisin. Ehkäpä tänä vuonna pääsen niiden makuun, sillä nämä ovat selvinneet yllätän hyvin talvesta viileässä eteisessä ja puskevat vihreitä lehtiä valoa kohden. Nyt kaduttaa, kun jätin toisen ruukun ulos talveksi, mahtavatko herätä enää kevääseen.
 

Viime kesänä puutarhamyymälä kierroksella törmäsin uskomattoman upeaan eksoottiseen kukkaan, jota en ollut ennen nähnyt. Tämä uusi ihastus on keijunlilja. Kuva on hieman epätarkka, sillä siinä huumassa en huomannut tarkentaa kohdetta tai sitten käteni vain tärisivät. Jätin uuden ihastukseni kuitenkin ostamatta jäätävän hinnan vuoksi, mutta en saanut sitä mielestäni. Kävin sitä vielä ihailemassa alennusmyyntien aikaan, jolloin jätin sen silloinkin ostamatta epävarman talvetuksen vuoksi. Syksyllä jo varmistin, että keijunliljaa voi kasvattaa siemenestä tai mukulasta joten tämä meni välittömästi siementilaukseen luetteloiden saapuessa.
 

 
Yritän vielä malttaa kylvöpuuhissani, vaikka kaipailen niin vihreitä versoja ja niiden seuraamista. "Kasvun ihmeestä" vastaa tällä hetkellä joulutähti, joka on vaihtanut keväisempää ilmettä päälleen. Se tiputti kaikki lehtensä työhuoneen pöydälle, en malttanut kuitenkaan heittää sitä roskiin nähdessäni sen uudet vihreät versot. Mitähän sillä on mielessä, ehkäpä se kyllästyi joulunpunaiseen asuun vai innostuikohan sekin kevään odotuksesta. Jätin sen rauhaan antaen sille mahdollisuuden uuteen alkuun, onhan se sen ansainnut sitkeydellään. Kuten minäkin, talvi on pian selätetty ja olen ansainnut jotain vihreän kaipuuseen, ehkäpä sittenkin avaan multapussin ja aloitan kylvöpuuhat.
 
 
 
 
Mari Marjamäki

 

perjantai 27. tammikuuta 2017

Horroksesta herääminen

 
Viimeaikaiset ajatukset ovat pyörineet lähinnä esikoisen Frozen-syntymäpäivien ympärillä.  Innokkaana juhlien järjestäjänä hain netistä ideoita aiheen ympärille, josta niitä löytyi todella runsaasti. Keittiö muistutti jälleen työpajaa, kun ryhdyin askartelemaan koristeita juhlia varten, viirejä, lumihiutaleita, lumiukkoja sekä leipomuksia unohtamatta.
 
Ehkäpä kaikista mukavinta oli yhdessä juhlien suunnitteleminen ja tekeminen, puhumattakaan itse juhlista. Tyttöjen iloinen energia tarttui minuunkin ja sain nauraa heidän jutuilleen maha väärässä. Juhlien päättyessä ei tarvinnutkaan huokaista helpotuksesta vaan lähinnä harmituksesta, kun koti hiljentyi iloisista vieraista.
 
 
 
Juhlien jälkeisenä päivänä kävimme ulkoilemassa Yyterissä meren rannalla. Juhlien hulina haihtui hiljalleen merta katsellessa.  Ajatukset kääntyivät väkisin kevääseen auringon paistaessa pilviharson takaa. Raikas talvisää houkutteli rannalle runsaasti ulkoilijoita sekä innokkaita mäenlaskijoita vähäisestä lumesta huolimatta.
 
 



Olen vasta heräilemässä horroksesta. Jotkut ovat jo kylväneet ensimmäiset siemenet, itse en ole vielä vilkaissutkaan pöydällä odottavia siemenkuvastoja, tilauksista puhumattakaan. Ajatukset ja suunnitelmat pyörivät jo vinhasti silti tulevissa kylvöissä.
 



Tuleva kevät jännittää, edessä on muutoksia niin perheen kuin työelämän saralla. Töihin palaaminen kolmen vuoden jälkeen muuttaa arkeamme totaalisesti. Olen pyrkinyt olla murehtimatta asiaa, vaikka alitajuisesti järjestelen (öisin) asioita mielessäni, joka on ehkä suurin syy levottomiin öihin. Senpä vuoksi pyrin keskittymään tärkeisiin asioihin ja esikasvatus-touhut saavat jäädä todella pieniksi tänä vuonna (hehee, ihanko oikeasti?)

 

Raikas meri-ilma selkeytti ajatuksiani ja koin herääväni horroksesta. Kotiin palatessamme avasin varovasti ensimmäisen siemenkuvaston sivua.
 
Tästä se alkaa!



 
Mari Marjamäki