tiistai 28. kesäkuuta 2016

Juhannusruusun taikaa

 
 
 
Joka vuosi odotan saunan edustalla kasvavan juhannusruusun kukintaa. Tänäkin vuonna se avasi ihanat tuoksuvat kukkansa juuri juhannukseksi. Niiden tuoksu houkutti paikalle myös kymmeniä pörriäsiä herkuttelemaan.
 


Ruusullamme on mielenkiintoinen historia takanaan, jonka vuoksi siihen on muodostunut vahva tunneside niin minunkin, kuin miehenikin puolesta. Sen tarina alkaa jo yli neljänkymmentä vuotta sitten, jolloin mieheni isä antoi anopilleen syntymäpäivälahjaksi juhannusruusun. Ruusulle annettiin pihasta paras paikka, jolloin sen kukintaa ihasteltiin joka vuosi. Kaksikymmentävuotta siitä eteenpäin, mieheni oli hankkinut uuden mökin ja oli hankkimassa sen pihamaalle joitain kasveja. Niinpä hän ottikin mummulansa pihasta, siis samaisesta ruususta juurakon ja istutti sen meidän saunamökkimme eteen.



Ruusumme on siis nähnyt elämää jo toisaalla yli kaksikymmentä vuotta ja mökillämme toiset kaksikymmentä vuotta. Sitä kasvaa myös mieheni vaarin haudallakin, muistona yhdessä vietetyistä ajoista iso-mummun kanssa. Mahtaakohan se  edelleen kasvaa iso-mummun istuttamassa paikassa, ilahduttamassa nykyisiä talon asukkaita? Pitääkin haastatella vielä iso-mummua kysyäkseni lisää ruusun historiasta, sillä ruusun antajaa en ehtinyt tavata.

Se on saanut todistaa suhteemme alun, nimittäin olemme tavanneet toisemme juhannuksena, juhannusruusujen aikaan. Seuraava vuonna sen kukkiessa, juhlittiin kihlajaisiamme. Ja myöhemmin se on saanut seurata häitämme, joita juhlittiin mökkimme pihamaalla. Sen edessä otettiin myös  hääkuvamme, jolloin sen kukinta oli todella mahtava. Kuvasta muodostuikin virallinen hääkuva, sillä emme ehtineet otattaa hääkuvaa ammatilaisella, mikä ei oikeastaan enää haittaakaan, toisaalta se olisikin jo liian myöhäistä, heh.

 
 
Juhannusruusun kukinta on siis tärkeä tapahtuma meille, sen historian sekä ajankohdan vuoksi. Sillä silloin saamme juhlistaa muutakin, kuin juhannusta. Tänä vuonna sen kukinnassa olikin jotain erilaista, jota en ollut ennen nähnyt,  muutamaan oksaan oli avautunut täysin vaaleanpunaisia kukkia.
 
 
Olin aivan haltioissani nähdessäni nämä herkän vaaleanpunaiset värimutaatiot. Kamerastani loppui muisti, kun räpsein tästä ihanuudesta kymmeniä kuvia, sillä tiesin, että seuraavalla kerralla mökille saavuttuani, sen kukinnasta on jäljellä ainoastaan maahan tipuneet terälehdet.
 
 
En tiedä, onko värivirhe ominaista tälle lajille, siitä yritinkin ottaa selvää. Tietoa hakiessasi tästä värinvaihdosta, löysin kattavat sivustot Suomen historiallisista ruusuista (simolan rosario). Ainakin juhannusruusua on viljelty Suomessa jo 1800-luvulla. Vaaleanpunakukkaisia lajikkeita on löydetty Etelä- ja Keski-Suomesta vanhojen kartanoiden ja pappiloiden puutarhoissa, mutta myös maalaistalojen pihoista. Eli ruusullani on vanhat juuret, jotka vievät todella pitkälle historiaan, eikä mikään värimutaatio. Löysin muutakin mielenkiintoista tietoa ruusuista. Ajattele, juhannusruusua kasvaa Suomen lisäksi ainoastaan Virossa sekä Ruotsissa, muualla se on harvinainen tai tuntematon. Mielestäni juhannusruusu voisikin nimetä Suomen kansallisruusuksi, heh.
 
 
Aurinkoisesta juhannuksesta johtuen ruusu avasi uusia nuppujaan pikavauhdilla. Sunnuntaina pensaan alle olikin kasaantunut valkoinen matto tippuneista terälehdistä. Sattumalta ohikulkiessani pensaan ohitse huomasin niiden olevan sydämen muotoisia. Voih, hain äkkiä kameran sisältä ikuistaakseni tämän kukinnan suloisen lopun.
 
Vaaleanpunaisia kukkia, sydämenmuotoisia terälehtiä, parisuhteemme merkkipäivät... voiko tämän romanttisempaa enää olla, nimeänkin tämän ruusun rakkaudenruusuksi, heh!
 
 

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Kukkaloisto jatkuu


Tämä vuosi on hurahtanut pikavauhdilla jo keskikesään. Tällä viikolla vietetään juhannusta ja yöttömän yön juhlaa, jonka jälkeen illat alkavat pimentymään ja päivät lyhentymään. Toisaalta unirytmit ovat meneet ihan sekaisin juuri valoisten öiden vuoksi. Monena iltana olen kömpinyt peiton alle vasta puolen yön jälkeen, eilenkin katselin rusakon iltapuuhia heinäpellollamme puoli yhden aikaan yöllä. Tekisi mieli painua pihalle puutarhahommiin, kun uni ei vaan tule silmään, mutta toistaiseksi olen pysynyt kiltisti sisällä.

Unkarin syreeni

Kotipihamme  kukkaloistosta on enää muistot ainoastaan kamerassa. Pihassamme ei ole montaakaan pensasta taikka perennaa, sillä muutettuamme aikoinamme nykyiseen asuntoomme, päätin että asumme vuoden taikka kaksi, jonka jälkeen ryhdymme muokkaamaan pihaamme omannäköiseksi. No, tänä keväänä tuli täyteet seitsemän vuotta kodissamme ja pihassa ei ole tapahtunut suuriakaan muutoksia, olen edelleen panostanut mökkimme puutarhaan. Ensi silmäyksellä kotipihamme ei todellakaan näytä puutarhurin pihalta ( ellei lasketa kesäkukkia 😉), mutta suunnitelmia olen kuitenkin raapustellut jos jonkinlaisia. Ehkäpä ensi keväänä sitä voisi aloittaa muutostyöt oman kodin pihalla. Onneksi edellisen asukkaan istuttamista kasveista on ollut suurta silmäniloa, nyt pohdinkin maltanko hävittää niitä vai annanko niiden olla.

Rusopajuangervo

Oli aivan pakko laittaa kuva alppiruusustamme (ensimmäinen kuva), joka asustaa kotona etupihallamme. Sillä tänä vuonna siihen muodostui tasan kaksi nuppua, joista toinen ainoastaan avatui yhdellä ainoalla pikkukukalla. Onneksi rankka talvi verotti vain sen kukintaa, sillä on nimittäin jo  kolmisenkymmentä talvea takana päin joten se on kokenut varmasti pahempaakin.


Mökillämme sen sijaan kukkaloisto jatkuu, onneksi. Tämä ihanuus, ruusuorapihlaja kasvaa vielä vailla varsinaista loppusijoituspaikkaa. Siellä se nököttä kompostin vieressä ja avannut upeat kukkansa näyttääkseen olevansa vielä olemassa. Nyt on pakko ryhdistäytä ja antaa näille kompostin asukeille parempaa huomiota.


Perenna penkki on myös hunnigolla, mutta siellä hommat ovat oikeasti etenemässä, kunhan päästään juhannuksesta eroon. Palavarakkaus on avautumassa yksi kukka kerraallan. Näihin kukkiin minulla on erityinen rakkaus, sillä nämä ovat ensimmäisiä siemenkylvö kokeiluja perennoilla ja se onnistui täydellisesti. Silloin ihmettelin, miten tämä perenna onkaan saanut nimensä, kunnes hoksasin nuo sydämen muotoiset terälehdet, niin eihän tälle kukalle voi antaakaan muuta nimeä.


Kasvimaalla on täysi tohina päällä, härkäpavut ovat kasvaneet hurjasti ja ensimmäisiä sadonkorjuitakin ollaan päästy kokeilemaan retiisillä, sipulilla ja salaateilla. Pitääkin kohta laittaa uusi satsi retiisiä kasvamaan, jostain syystä unohdan aina kylvää sitä lisää sen loputtua.


Herneille laitoin tuet, joita pitkin ne pääsevät kiipeämään. Onneksi viime aikaiset sateet eivät runnoneet näitä pahasti.  Nämä ovat meidän perheen suurta herkkua, joiden syömisestä tulee aina kinaa.


Myös kasvihuoneessa on tohinaa, tomaatin ja kurkkujen taimet ovat vankistuneet silmissä ja pääsin nyppimään ensimmäisiä varkaita tomaattien varsista. Voi, kuinka onnellinen puutarhuri voikaan olla varkaista, heh! Joskus tökkäsin kesän ensimmäisiä varkaita multaan ja kesän aikana niistä kasvoi ihan kelpo taimia ja sainpahan muutaman tomaatinkin niistä. Siis halpa lisäys tomaatintaimia, mikäli tarvitset niitä lisää.


Vähänkö ihmettelin hetken aikaa, kun näin tällaisia nypittyjä pikkukukkia penkillä. Tyttärelläni on rasittava tapa ohi kulkiessaan repiä puskista lehtiä ja kukkia ja ripotella niitä ympäri pihaa. Olin jo hermostumassa, että hän on käynyt perennapenkistä repimässä jonkin erikoisuuden, mutta kunnes yhtäkkiä tajusin näiden olevan ruohosipulin kukkia, siis ei mitään hätää. Eikö näytäkin herkän keijumaisilta kukilta. Ruohosipulin varret olivat laonneet täysin rankkasateista, taidan leikata kaikki alas ja pakastaa niistä muutaman purkillisen talvea varten. Harmi vaan, että niiden upea kukkaloisto meni pilalle.

Nyt pitääkin aloittaa valmistautuminen juhannusta varten, sillä se odottaa meitä jo nurkan takana. Yritän pysyä poissa puutarhahommista juhannuksena, vaikka perunamaa kaipaisikin vielä kitkijää.

Mukavaa Juhannuksen odotusta kaikille!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kierros Kirjurinluodolla


Viime viikolla kävimme Porin Kirjurinluodolla, josta löytyy tekemistä ja nähtävää koko perheelle. Lapset menivät juoksujalkaa leikkimään Pelle Hermannin puistoon, joka on todella iso ja ainutlaatuinen leikkipaikka lapsille. Minä puolestani suuntasin tien toiselle puolelle Vihertietokeskuksen näytemaille katsomaan mitä kaikkea sieltä jo löytyy. Ensimmäisessä kuvassa on upean värinen jalokurjenpolvi, löysin tältä alueelta todella paljon kurjenpolvilajikkeita, viidennen lajin jälkeen menin laskuissa jo sekaisin.


Alueella on paljon suuria näytemaita, joissa on runsas valikoima erilaisia perennoja.



No, ehkäpä nämä pionit olivat se suurin  syy miksi halusin tulla tänne katselemaan. Mutta harmikseni olin liian aikaisin liikkeellä, nämä ihanuudet olivat vielä nupussa.


Tai osa olikin jo tiputtamassa kukkineita terälehtiään. Mutta tällainen pitkä rivistö pioneja on jo nuppusenakin melko vaikuttava näky, voin jo silmissäni nähdä tämän penkin täydessä kukassa, voih.


Yksi ainoa kaunotar oli avautunut tässä toisessa penkissä. Mahtavan kokoinen kukinto upeassa värissä.


Muut pionit ympärillä olivat vielä tiukasti nupussa.


Tulenkin tänne Vihertietokeskuksen näytemaille muutaman kerran kesässä ihastelemaan ja toisaalta opettelemaan kasvien tunnistamista. Nimittäin jokaisen kasvin vierestä löytyy selkeä nimitaulu latinaksi ja suomeksi.  Täältä saa myös hyviä vinkkeä, jos jonkin kasvin hankkiminen mietityttää.  Toisin sanoen täältä löytyy vastaukset kysymyksiin miten jokin kasvi kasvaa, kuinka korkeaksi, minkä väriset kukat puhkeaa tai milloin se kukkii.


Nyt olin katsomassa alkukesän kukkijoita, joita kaipaisin omaankin puutarhaan. Ja löysinkin tämän upean mooseksen palavanpensaan, joka kukki täydessä vauhdissa. En olekaan ennen tiennyt sen kukkivan näin alkukesästä, joten taas tuli opittua jotain uutta tälläkin reissulla.



Tällä kertaa penkit olivat tyhjillään ihailijoista. Kesäisin ne ovat usein varattuina vierailijoista. Istumapaikkoja löytyy toki runsaasti, joten tätä upeaa aluetta voi ihailla monesta suunnasta.

 
Kuten tämän pihlajan alta löytyi hieman erikoisempi levähdyspaikka kivipenkkeineen



Vihertietokeskuksen sisäpihalle en valitettavasti päässyt kiertelemään yksityistilaisuuden vuoksi. Siellä on viidakkomainen sisäpiha upeine pergolarakennuksineen, ehkä palaan sinne myöhemmin kesällä, kun itse keskuskin on avoinna. Mutta sen vierestä löysin uuden kompostointipuiston. Sen avajaisia vietettiin pari viikkoa sitten, harmikseni en päässyt silloin paikalle. Alue näytti mielenkiintoiselta, pitänee palata myös tänne myöhemmin sen ollessa avoinna yleisölle.

Perennojen lisäksi alueelta löytyy paljon erikoisia puulajeja, kuten kuvassa oleva lehmus. Kiinnitin huomioita sen erikoisiin lehtiin. Puun juurelta löysin ilokseni nimikyltin, joka kertoi puun olevan liuslalehtilehmus, aivan uusi tuttavuus jälleen.


Kyynelkoivu olikin jo vanha tuttu, mutta näin hyvin hoidettua koivua en ole ennen tavannutkaan.



Taas sain uutta innostusta omaan puutahaani tältä reissulta ja löysin muutaman kauniin alkukesän kukkijankin, jotka voisivat kasvaa omassakin pihassa. Tänne pitää palata vielä tänä kesänä, paremman ajan kanssa. Paljon jäi vielä näkemättä, sillä alue on todella suuri, mutta kärryissä oleva pikkumies näytti jo kyllästymisen merkkejä, joten oli aika palata tien toiselle puolelle leikkimään muiden kanssa.


No, emme me näiden kanssa kuitenkaan leikkineet. Puiston viereen oli tuotu jälleen joka vuotiset kesäasukit, tällä kertaa laamoja. Hauskan näköisiä kavereita, ainakin pikkumies sai nauruhepulin nähdessään nämä veitikat.


Pelle Hermannin puistossa on yleensä paljon leikkijöitä, mutta pikkuinen sadekuuro pelästytti ihmiset koteihinsa ja saimme leikkiä lähes tyhjässä leikkipuistossa. Pikkumies juoksenteli ainoastaan tällä kuvan pikkuisten alueella, onnekseni minun ei tarvinnut juosta sen perässä koko laajaa aluetta ristiin rastiin.

Täällä saa ajan kulumaan todella nopeasti, emme ehtineet edes käydä kurkkaamassa lintuhäkkien asukkeja, liikenne puistoa taikka Angry Birds aluetta, ne jääkin ensikertaan, jolloin otamme eväiden lisäksi paljon aikaa mukaan. Suosittelenkin vierailua Porin Kirjurinluodossa, josta löytyy katseltavaa puutarhaihmisille, paljon puuhattavaa lapsille sekä upeita kävelyreittejä jokimaisemassa vaikkapa karvakuonon kanssa.

Tämä vuosi on muutenkin kulunut nopeasti, ajatella kohta vietetään jo juhannusta ja illat alkavat piementymään. Juuri kun olen tottunut näihin ihaniin valoisiin öihin...

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Automaattikastelijan asennusta



Nyt olen vihdoin ja viimein saanut istutettua kaikki esikasvatuksessa olleet taimet lopullisiin astioihinsa. Eilen illalla kotiin tultuamme istutin vielä pitkän esikasvatus ajan vaatineet kelloköynnökset takapihan laatikkoon, venytin niiden istuttamista melko pitkälle, koska en halunnut menettää niitä hallalle. Mökille sen sijaan istutin loput kurpitsat, chilit ja avomaankurkut. Nyt jäljellä on iso kasa likaisia kukkapurkkeja, jotka odottavat pesijää. Jos olisin viisas, niin pesisin ne valmiiksi kevättä varten, jotta silloin ei tarvitsisi tuhlata aikaansa pesemiseen, noooh, kattellaan, jos vaikka innostuisin pesu-urakkaan myöhemmin.



Suuren istutus urakan jälkeen asensin automaattikastelijan kasvihuoneeseeni. Blumat-kastelija on ollut käytössäni jo monen vuoden ajan. Ilman sitä koko kasvihuoneeni ei tulisi pärjäämään, sillä saatamme olla useitakin päiviä poissa mökiltä, jolloin kasvit ovat omillaan. Muistankin miettineeni alkuaikoina erilaisia automaattikastelujärjestelmiä, kun kyllästyin pyytämään naapureita ja tuttavia avuksi kasteluhommiin kasvihuoneeseeni, sillä siihen hommaan tarvitsin todella luotettavan henkilön. Kunnes luin lehti jutun Sonja Lumpeen kasvihuone -viljelmistä, jossa hänellä oli Blumat-kastelija käytössä. Tämän jälkeen rohkenin hankkimaan kyseisen vehkeen itselleni, vaikka en vieläkään uskonut sen toimivan, sillä laite ei tarvitse sähköä eikä painevettä toimiakseen. No, miten ihmeessä se sitten toimii?

Toiminta perustuukin keraamisten anturoiden reagointiin maan kosteuteen. Kun multa on kuivaa, alkaa suutin tiputtamaan vettä maan imuvoiman avulla. Kun multa on halutun kosteaa, kastelu loppuu automaattisesti. Toisin sanoen, todella turvallinen ja helppo käyttöinen. Siihen aikaan ei ollut tietoa tai käyttökokemuksia saatavilla kyseistä laitteesta netistä taikka blogeista puhumattakaan. Joten päätin tehdä pienen postauksen sen käyttöönotosta, niille, jotka vielä harkitsevat sen hankkimista tai epäilevät sen toimivuutta, kuten minäkin aikoinani.


Ensimmäiseksi porkkanat (kutsun näitä keraamisia antureita porkkanoiksi) täytetään vedellä ja suljetaan tiiviisti korkilla. Jonka jälkeen ne saavat olla vedessä vähintään tunnin ajan. Huomasin, että yksi porkkanoiden korkki oli rikki koiramme syötyä sitä viime syksynä. Mutta onneksi näitä varaosia voi ostaa Terrasta tai Kivikankaan nettikaupasta. Olinkin jo unohtanut koko asian, joten pitänee tilata uusi osa välittömästi.

 
Sinä aikana, kun porkkanat ovat vettymässä, asensin vesisäiliön varmistaen, että sen on tarpeeksi korkealla ja tukevasti kiinnitettynä. Minulla on käytössä n. 200 litran saavi, josta lähtee letku kasvihuoneeseen lasin reunasta. Tämä on oikein virityksien viritys, laitoin sen tänä vuonna kasvihuoneen taakse piiloon, koska en ole onnistunut naamioimaan sitä kauniimmaksi. Alimmaisena on lekaharkkoja, puupölliä ja pari hirrenpätkää,virityksistä huolimatta se on toiminut moitteettomasti. Tilauksessa on edelleen pöydän tapainen koroke, mutta tällä virityksellä mennään vielä ainakin tämä kesä. Saavi kannattaa asentaa hyvälle paikalle, jotta sen täyttäminen on helppoa, itse täytän sen letkulla kaivon vedellä. Kiinnitin saavin vielä reikänauhalla seinään, sillä joskus tuuli oli kaatanut tyhjän saavin maahan rikkoen siitä lähtevän liittimen.
 
 
Tämän jälkeen porkkanoihin pujotetaan ohuempi letku ja tökätään multaan. Pakkauksessa on mukana 12 porkkanaa letkuineen ja liittimineen. Olemme siis itse asentaneet porkkanat n. 20-30 cm päästä toisistaan tuohon paksumpaan letkuun. Välimatkan voi itse säätää siis mieleisekseen. Kun porkkanat ovat halutuilla paikoilla, täytetään saavi ja kastellaan ruukkujen multa hyvin.
 
 
Saavin täyttyä säädetään oikea kastelumäärä. Säätäminen tapahtuu tuosta päältä olevasta ruskeasta nupista. Kannattaa ensin vääntää nuppi lähes täydelle plussalle , jotta näet, että letkussa ei ole tukosta ja sieltä tulee hyvin vettä.
 
 
Tämän jälkeen nuppia väännetään kiinnipäin, kunnes letkun päähän muodostuu hitaasti vesipisara. Kun kaikki porkkanat on säädetty on kastelujärjestelmä kunnossa. Kannattaa seurailla laitteen toimintaa parin päivän ajan  ja tehdä vaadittavia säätöjä suuntaan tai toiseen.
 
Laitteen asennus on helppoa, aikaa sain kulumaan tähän reilun tunnin, sisältäen kahvittelun ja vaipanvaihdon pikkumiehelle. Ensimmäiseen käyttöönottoon menee tietenkin enemmän aikaa, koska siinä täytyy asentaa kaikki liittimet ja letkut oikeisiin kohtiin. Mutta sen jälkeen asennus sujuu näin helposti.
 
Paketista löytyy kaikki tarvittavat osat tarkkoine ohjeineen, tarvitset ainoastaan vesisäiliön, vettä ja muutamia perustyökaluja ensiasennukseen. Kuten jo mainitsin, vara- ja lisäosia saa tilattua lisää Kivikankaan nettisivuilta. Asennettuani Blumatin, huomasin, että porkkanat loppuivat kesken, toinen setti uppoaisi vielä helposti kasvihuoneeseeni. Sekin taitaa mennä ensivuoden hankintalistalle tai sitten pitää tyytyä kahteentoista ruukkuun...
 
 
Tässä kuvassa näkyy vielä kastelujärjestelmä asennettuna. Kasvihuoneessa riittää vielä hommaa ensi kerraksi kun tulemme mökille. Tomaatit ja kurkut tarvitsevat tukinaruja ja automaattinen luukunavaajakin odottaa asentamista. Ehkäpä sitten pääsen kasvimaalle rikkaruohojen kimppuun.
 
Toivottavasti postaus avasi hieman Blumatin toimintaa sen epäilijöille. Mikäli tekemäni "asennusohje" jäi hieman epäselväksi, niin Kivikankaan nettisivuilta löytyy perusteelliset ohjeet videoineen sen asentamisesta.
 
Nyt voin taas nukkua yöni rauhassa miettimättä tomaattiparkojani, kun kastelumurheet on selvitettynä.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Puutarhakierros Särkänniemessä


Kävimme perheen kanssa joka vuotisella Särkänniemi-reissulla. Olen jo monena vuotena jättänyt huvilaitteissa käymisen väliin ja tyytynyt katselemaan lasten riemua vierestä. Miehestäni sen sijaan kuoriutuu pieni vekkuli poika, saatuaan rannekkeen käteensä ja juoksee tyttären perässä laitteissa.



Pikkumiehen kanssa sen sijaan syötiin pussillinen metrilakua ja ihasteltiin Särkänniemen upeita istutusalueita. Ehkä sekin on yksi syy miksi saan aikani kulumaan täällä, alueet ovat todella kauniita ja huoliteltuja muurikivineen.


Itse asiassa hain täältä hieman vinkkiä omaan paahteiseen pihaan. Yllä oleva kuva on hieman epäselvä, mutta ihastuin näihin pieniin syreenipuihin, jonka alapuolella oli jotain katajan tapaista. Tämän tyylinen istutus tulee muodostumaan mahdollisesti myös omaanikin pihaan.




Ja ehkä myös jotain tämän tyyppistä takapihalle... no ei nyt sentään. Täytyy ehdottomasti mainita nämä kauniit vesiaiheet, jotka kiemurtelevat huvialueen lävitse. Tässä kohtaa kunnia kuuluu ehdottomasti suunnittelijalle, toteuttajia unohtamatta. Kesäisin tässä lammikossa uiskentelee kauniita oranssinvärisiä karppeja, mutta ne muuttavat tänne varmaan hieman myöhemmin kesällä, kun ilmatkin lämpenevät.


Harmikseni tulimme Särkänniemeen liian aikaisin tänä kesänä, sillä orvokkien ja muutaman kanna-istutuksien lisäksi alueella ei ollut muita kesäkukkaistutuksia, jotka ovat olleet todella mahtavan näköisiä. No, olihan nämä muutamat kannat vaikuttavan kokoisia väriläiskiä hyisestä ilmasta huolimatta. Myös huvilaitteiden ympäristössä olevat istutusalueet olivat vielä tyhjillään kesäkukista, ne rehottivat iloisesti rikkaruohoista. Arvatkaapa vain, kuinka paljon sormiani syyhytti, että olisin päässyt nyppimään rikat pois, ihan vain ajankulukseni. Mutta onneksi sain pidettyä sormeni kurissa ja tyydyin pitämään seuraa pikkumiehelle.



Kävimme myös uudehkolla Koiramäen alueella, jossa sen sijaan istutusalueet olivat hienossa kunnossa. Ylläolevassa kuvassa on yrttitarha nimilappuineen kaikkineen, ihana vanhanaikainen toteutus.  Kuvan perusteella luulisi olevan jossain muualla, kuin Särkänniemessä.


Olisin viihtynyt alueella kauemminkin, sen kauniiden rakennusten takia. Taloissa on kaikenlaista puuhaa lapsille ja alueelta löytyy myös perinteiset maatilan eläimet laamoja myöden. Myös kahvilassa ja pikku puodeissa valitsi ihana tunnelma. Olisin voinut pyöriä niissä ikuisuuden hypistellen ihania tuliaisia.


Alue on todella huolella suunniteltu, tuntui, että jokaiselle asialle olisi oma paikkansa. Nämäkin huvimajat olivat niin ihania, istuivat täydellisesti tähän maisemaan.



Huvimajojen vieressä kukki tämä roosan värinen ihastuttava ruusu, joku viisas varmaan tietäisi lajikkeen nimenkin, nimilappua en harmikseni löytänyt.


Tämän kuvan otin ainoastaan noiden runsaiden murattien vuoksi. Nekin näyttävät suuressa ryhmässä melko vaikuttavilta. Toisaalta ne viihtyvät mainiosti tällaisessa varjoisessa paikassa.



Ihanaa ruostetta orvokkien kera. Mieheni ei sitten ymmärrä, mitä ihanaa ruosteisessa tuolissa voi olla. No, en minäkään tiedä, jokin ajanpatina siinä viehättää. Patinasta huolimatta, en uskaltanut istahtaa kylmään metalliseen tuoliin varmistamalla ensiviikon pissatulehduksen.

Eipä uskoisi, että tämän seinän takaa löytyisivät WC-tilat. Hauskat orvokkikorit, erilaisia kaikki, mutta sopivat kaikki somasti yhteen.


Tämän seinän nähtyäni, tiedän mitä teen omille vanhoille puutarhatyökaluille, joita olen löytänyt mökkimme pihasta ja suulista. Ne ovat pyörineet varastossa vuosikaudet, en ole kuitenkaan raaskinut heittää niitä pois, sillä niissäkin on sitä ajanpatinaa, joita uusista Fiskarsseista ei löydy tekemälläkään.



Tämän harmaan hirsimökin etupihalla kukki pionit ja iirikset lähes samanaikaisesti. Tässä istutuksessa olikin hauskasti yhdistetty eri muotoja niin kukissa sekä lehdissä. Sopiva pari kaiken kaikkiaan, ei ehkä olisi itselle heti tullut mieleen yhdistää nämä kaksi lajia.


Tähän kuvaan on hyvä lopettaa kierros Särkänniemen Koiramäessä. Punainen tupa ja juuri avautuneet juhannusruusut, mielestäni tämä on todella perinteinen kuva maalaispihasta, joka tuo lapsuuden muistot elävinä mieleen. Sillä jokaisen mummun pihalta löytyi tämä tuoksuva juhannusruusu, jota varmasti jokainen lapsi on pienenä haistellut.

Kävellessämme pitkän päivän päätteeksi takaisin autollemme, mietin että Koiramäen ihastuttavassa maalaisidyllisessä kylässä viihtyisivät varmasti myös lasten lisäksi vanhukset. Olen varma, että punamultaiset tuvat maalaispihoineen toisivat muistoja lapsuudesta sekä elämästä maalla. Tämän tyyppisiä "huvialueita" voisi rakentaa myös vanhuksille, eikä ainoastaan lapsille.

Suosittelen ehdottomasti tutustumaan Koiramäen alueeseen ja ottakaa ensi kerralla lasten lisäksi mummut ja vaaritkin mukaan.