Puutarhurin Joulu

 

 

Jouluntaika haihtuu vähitellen vuoden päättyessä, joulukiireet häviävät ja vihdoinkin jää aikaa omille ajatuksille ja blogin kirjoittamiseen. Joulu on ihmeellistä aikaa, se saa mieleni virittäytymään uudelle tasolle ja uusia ideoita pursuaa päivittäin. Harmillista etten pysty toteuttamaan kaikkia ideoita, mutta onneksi ensi vuonna siihen on taas uusi mahdollisuus.

 

Joulun jälkeistä tyhjiötä olen pyrkinyt täyttämään uusilla ideoilla. Kasvihuoneeni on saanut toimia valokuvaus studiona viime päivinä, kun sain inspiraation kuvata itse ensi vuoden joulukortit erilaisista jouluisista asetelmista.

 

 

Jää vielä nähtäväksi, mitkä kuvat päätyvät painatukseen asti. Odotan vielä malttamattomana lunta, jolloin saisin kuvata myös lumista maisemaa. Joulupukki ei ehtinyt saada toivettani uudesta kamerasta riittävän ajoissa, joudun vielä turvautumaan kännykän kameraan vielä jonkin aikaa.

 

Valohimmeli

 

Tämäkin joulu osoitti sen, että jouluun valmistautuminen kannattaa aloittaa todella ajoissa, jotta ehtisi tekemään edes puolet asioista. Ehdin kuitenkin hullaantumaan himmeleistä, joita tein erilaisia versioita pukin pussiin.

 

Himmeli pilleistä



 Lahjapaketteihin valmistin siis itse tehtyjä askarteluja ja leipomuksia, näin vältyin hermoja kiristävästä ostoskierroksesta ruuhkaisissa kaupoissa, joissa joulumieli katoaa väkisin kassajonossa seisomisesta.

 

Joulupukki tonttuineen huolehti lapsillemme joululahjoja (liian) suuret määrät. Lasten avatessa innostuneina lahjoja, en voinut välttyä ajattelemasta tuttava perheen joulua, jossa lasten suurin toive lahjojen sijaan, oli saada isä takaisin kotiin sairaalasta. Toivottavasti joku kuuli heidän toiveen. Itsekkäästi vaihdoin surullista aiheitta, ettei koko ilta olisi mennyt synkistellessä, joten keskityinkin läsnäoloon, elämällä siinä hetkessä ja haalimalla nuo hetket muistojen syövereihin.

 

 

 

Senpä vuoksi koin olevani todella onnekas saadessani viettää tämänkin joulun rakkaiden kanssa, vaikka joukkomme on vähentynyt vuosien saatossa. Heidän muistolle kävimme sytyttämässä kynttilöitä hämärtyvässä illassa. Kuinka henkeä salpaavan kaunista voikaan olla se kynttilöiden meri, joka loistaa hiljaisella hautausmaalla kerran vuodessa.

Maitopurkista lyhty ja riisipaketista lyhtytalo

Mielenkiintoista huomata, kuinka omaan perheeseen on muotoutunut joulun perinteitä, jotka kulkevat samoja kaavoja vuodesta toiseen. Tänä vuonna kauan haaveilemani toive kävi toteen, kun vietimme joulu aaton mökillämme vanhempieni kanssa. Toivon, että tästä joulusta jäisi myös lapsillemme mukava muiston jyvänen muisteltavaksi. No, ainakin joulun ansiosta pikku miehen sanavarasto karttui tonttu-sanalla.

 



Edessä on vielä vuoden viimeinen juhla, joka aloittaa uuden vuoden. Se saa ajattelemaan mennyttä vuotta, johon on mahtunut niin iloa, surua ja onnen hetkiä, ylitettyjä esteitä, ratkaistuja ongelmia, toteutuneita haaveita ja yllätyksistä puhumattakaan. Mitähän ensi vuosi tuo taas tullessaan?

 Toivotankin kaikille lukijoilleni

Onnea Uudelle Vuodelle 2017!





Mari Marjamäki



Hiippailijoita puutarhassa

 

Talven saapuessa, vihreys haihtui, luonto riisuuntui paljaaksi ja routa jäädytti maan. Kuvittelin ettei puutarhasta löydy mitään katseltavaa saatikka seurattavaa, kuvaamisesta puhumattakaan. Olin väärässä. Edelleen muistikortti täyttyy kuvista, kunhan pysähtyy hetkeksi tarkastelemaan pieniä yksityiskohtia.

Puutarhassani hiippaillessani löysin paljon talvista kuvattavaa.  Leikkimökin oveen oli piirtynyt kaunis lasimaalaus, jonka lävitse aurinko siivilöityi lempeästi mökin sisälle. Vaikka me ihmiset osaamme kaikenlaista,tuohon emme kuitenkaan kykene.

 

Perenna penkistä tönöttää kuihtuneita kukkavarsia. Loistokkuus on vain kaukainen muisto kesästä, onneksi hennon lumikerroksen alla muhii kevään odotus. Hetken aikaa tarkasteltuani, huomasin jotain erikoista, patjarikon kukinnot, jotka näyttävät kuin tähdiltä valkeaa lunta vasten. Syksyllä vaivannut laiskuus palkitaan ja siivoamaton perennapenkkini näyttääkin jopa kauniilta lumipeiton alta kurkistelevista törröttäjistä..

 



Vaikka talvella puutarhassa ei ole paljoakaan seurattavaa, onneksi lumen ansiosta voin seurata jälkiä, jotka paljastavat kuka on hiippaillut puutarhassani. Jäljistä päätellen, sammakkolammen päällä on ollut ruuhkaa.

 



Yksi hiippailijoista oli käynyt tervehtimässä suklaakirsikkaa aidan takaa.

 



Viereisestä laatikosta löytyi sentään jotain syötävääkin. Hiippailija oli syönyt lehtikaalini tyngäksi.

 

 

Seuraan hiippailijan jälkiä, jotka päätyvät U-käännökseen ruusupensaan vieressä. Se olikin päättänyt palata takaisin puutarhaani etsimään parempaa syömistä vai mitähän sillä oli ollut mielessä?

 



 

Ruusun marjojen punertava väri suorastaan hyppii silmille värittömässä maisemassa. Onneksi  mauttomat marjat ovat jääneet linnuilta syömättä, iloitsen tästä luonnon koristelemasta pensaasta, marjat ovat kuin joulupalloja.

 

 

Metsästä johtava ojakin oli saanut upeita tähtikoristeita jääkantensa päälle. Olisi kiehtovaa nähdä, kuinka tähdet syntyvät. Kuvaus kierros päättyi lyhyeen, jää ei kestänytkään allani ja lopulta hiippailin takaisin sisälle mökkiin märin sukin.

 



 

Paluumatkalla huomaan vielä jotain mielenkiintoista kuvattavaa. Mökin seinään Pakkasherra oli jättänyt salaperäisen viestin, osaisiko joku selventää mitä siinä sanotaan?

Puutarhastani löysin äärettömän kauniita luonnon muokkaamia tähtiä, joulupalloja, lumihiutaleita ja jopa tervehdyksiä, ihan kuin sekin olisi valmistaumassa jouluun. Näitä samoja asioita olen itsekin pyöritellyt viime aikoina, koti on somistettu joulukoristein ja joulutervehdykset lähetetty ystäville.

Kolmas adventti kertoo joulun lähestyvän. Kiireestä huolimatta, haluan viettää aikaa talvisessa puutarhassani tekemättä mitään. Jouluksi olisi vielä paljon tehtävää, kuitenkin paljon jää tekemättä, onneksi joulu tulee siitä huolimatta.

 

 

Rauhallista Joulun odotusta!

 

Mari Marjamäki

 

 

Tonttuilua

 

Viime päivät ovat olleet kiireisiä, jouluiset puuhat ovat hiipineet lähes joka päiväisesti arjen pyörityksen mukaan. Keittiö on muistuttanut enemmänkin joulupukin pajaa kuin itse keittiötä.  Neulasia ja paperin paloja löytyy joka nurkasta innokkaiden puuhailijoiden jäljiltä, mutta onneksi perusteellinen joulusiivous on edessä päin, sillä roskia on vielä tulossa ja paljon.

 

 

Tyttären voimistelu harrastuksen  myötä olen saanut osallistua heidän joukkueensa toimintaan, toisin sanoen varainkeruuseen. Joukkueen joulumyyjäis-pöydälle väkersin kransseja, jotka ilokseni menivät kaupaksi. En kuitenkaan saanut vielä tarpeekseni pistelevistä havuista, sillä talon nurkalla odottaa vielä pussillinen havuja  ja päässä mielettömiä ideoita toteutettaviksi.

 

Olen varmasti ollut edellisessä elämässäni tonttu, en se joka hiiviskelee ikkunoiden alla, vaan se joka ahertaa joulupukin pajassa yötä päivää. Ehkäpä se väsymätön innostukseni jouluun kumpuaakin sieltä. Edellisen pajan sulkeuduttua aukeaa aina uusi paja uusine ideoineen, kunpa tätä voisikin tehdä työkseen.

 

Joulukranssien valmistuttua perustin korttipajan, joka avautuu aina pikku-miehen päiväunien aikaan. Tänä vuonna tein poikkeuksen värien suhteen, joulunpunainen väri vaihtui pitkän harkinnan jälkeen mustaan. Enkä vieläkään ole varma sen sopivuudesta jouluun. Matkan varrella kortti-ideoita on tullut pilvin pimein lisää toteutettaviksi ensi vuotta varten.

Sateisten päivien jälkeen satoi rauhoittava lumi.  Hektisen viikon jälkeen päädyimme mökille rentoutumaan. Hirsiseinien suojissa nukuimme viikon univelat yhdessä yössä. Ennen kotiin paluuta, kävin vielä lasten kanssa ihmettelemässä metsän hiljaisuutta.
 

Yöllä satanut lumi muistutti tomusokeria, joka oli siivilöitynyt kuusten lävitse alas, jääden puolukan lehtien päälle lepäämään. Myös muurahaispesä oli saanut valkoisen kuorrutteen. Pikkumies ei uskaltanut tulla katsomaan hiljaista muurahaispesää, vaikka vannoin niiden nukkuvan sikeää unta.

Uuden viikon kohokohdaksi voisi mainita joulukuun alkaminen. Vihdoin ja viimein lapset saivat avata kalentereistaan ensimmäiset luukut. Tonttumaisen lapsellisesti halusin ilahduttaa karvakuonoamme tekemällä sille oman joulukalenterin tyhjistä wc-paperihylsyistä.  Karvainen ystävämme ilahtui yllätyksestä silmin nähden, löytyihän rullan sisältä pienen repimisen jälkeen lemppari herkkuja.

Herkuista puheenollen, kohta on sen aika kun voin etsiä mummun salaisen piparireseptin ja julistaa joululeipomon avatuksi, samalla keittiömme saisi palata takaisin omaan rooliinsa ja lattiat peittyisivät tällä kertaa jauhosta.

 Ihania tonttumaisia puuhia siis vielä luvassa. Heh, taisin keksiä lopultakin mitä minusta tulee isona, no tonttu tietenkin. Talvella joulutonttu ja kesällä puutarhatonttu!

Mari Marjamäki