Särkynyt sydän

 

Olen haikeana seurannut viime päivinä omenapuun alle kasautuvaa valkoista mattoa. Vielä muutama päivä sitten kävin haistelemassa sen hunajaista tuoksua ja ihailemassa hailakan vaaleanpunaisia kukkia.  Nyt valkeat terälehdet ovat tippuneet nurmikolle ja puussa nököttää alastomia kukan varsia, sydäntä särkevää.

 

 

Kauan odotettu kevät hiipi varovasti nurkan taakse, kunnes yhtenä yönä se oli ovella. Joka puolelta nousi vauhdilla kevään ihanuuksia, toinen toistaan kauniimpana. Sille taisi tulla vauhtisokeus, muutamassa päivässä luonto puhkesi kukkaan, niin ettei mukana meinannut pysyä. Näytös oli nopea, mutta sitäkin mahtavampi. Tänä vuonna minulla oli erityinen mahdollisuus nauttia sen ihanuudesta päivittäin. Nyt joudun hyvästelemään sen vastentahtoisesti.

Hyvästien jättäminen jäi lyhyeksi, sillä viikonloppuna piipahdimme mökille, jossa tämä keväinen show oli parhaimmillaan. Olinkin jo unohtanut, että mökillemme kevät saapuu aina hieman myöhempään, sen pohjoisemman sijainnin vuoksi. Ilon aiheita oli paljon puutarhassani. Ensimmäisessä kuvassa komeili särkynytsydän, joka kasvattaa vuosi vuodelta mahtavan pensaan. Myös koristeomenapuussa oli ennätysmäärä kukkia, se näytti vaaleanpunaiselta hattaralta kauempaa katsottuna.

 

 

Suklaakirsikka näkee kevään nyt kolmatta kertaa puutarhassani. Pienestä koosta riippumatta, sen oksat olivat täynnä ihania pieniä kukkia. Se hämmästyttää minut siis jo toistamiseen, ehkäpä tänäkin vuonna saamme nautiskella sen ihanista kirsikoista.

 

 

Ja omenapuukin oli mahtavassa valkoisessa hunnussaan. Sekin yllätti minut runsaalla kukinnallaan, jota ei ole ennen tapahtunut. Toivottavasti saan nauttia sen ihanista tummanpunaisista omenista syksyllä. Viime vuonna omenapuuni kantoi oksillaan ainoastaan kahta omenaa, ehkäpä sen sydän oli särkynyt, kun jouduimme poistamaan jäniksen tuhoaman vierustoverin edellisenä keväänä.

 

 

 

Linnuillakin olivat jo pesäpuuhat täydessä vauhdissa. Tähän lyhtytelineeseen oli ilmestynyt kolme pesän alkua. Ilmeisesti pesänrakentajilla oli ollut erimielisyyksiä pesän paikasta, joten he olivatkin tehneet ne jokaiseen kuppiin tai sitten ne olivat seonneet kupeista kevät hurmoksessa. Myöhemmin suruksemme löysimme pihakuusemme alta pesän, jonka vieressä makasi viisi pientä rastaan poikasta elottomana. Sydän särkyen nostin poikaset takaisin pesään ja pohdin näiden viattomien lintujen viimeisiä hetkiä. Mitä oli tapahtunut, miksi pesä oli tippunut?  Muutaman päivän päästä ne olisivat päässeet omille siivilleen ja jatkaneet elämäänsä toisaalla. Kuka voikaan olla niin julma näitä pieniä poikasia kohtaan...Yritin parhaani mukaan selittää itkuiselle tyttärelleni elämän  tarkoitusta ja luonnon raakuutta haudattuamme linnut pellon laitaan. Ei se ollut helppoa äidillekään, joka kyyneleet poskilla lapioi multaa lintujen päälle.

 

 

Nyt on aika jättää hyvästit keväälle ja avata ovi kesälle, vaikken olisikaan valmis vielä sitä jättämään. Sillä tiedän, että ensi viikonloppuna mökillämme kevät on jo haihtunut pois ja puutarha on valmis vastaanottamaan kesän. Niin pitäisi myös minunkin.

 

 

Mikään ei voita kevään ensimmäisiä päiviä,

jolloin puutarhuri ei enää mieti,

onko vielä liian aikaista istuttaa daalioita,

vaan alkaa miettiä,

onko jo liian myöhäistä.

 

Henry Mitchell

 

 

 

Aurinkoista kesän alkua!!!