keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Taimiruukki

 
Viime viikonloppuun mahtui jälleen paljon puutarhapainotteista toimintaa myös oman puutarhan ulkopuolella. Kävin tutustumassa Taimiruukki-nimiseen tapahtumaan, joka järjestettiin nyt
ensimmäistä kertaa Ulvilan Leineperissä. Ruukin perinteiset joulu- ja kevätmarkkinat vetävät ihmisiä sadoittain paikalle, mutta tämä olikin pieni ja erityinen tilaisuus meille puutarhaihmisille. 



Nähtävää oli monipuolisesti, perinteisten taimimyyjien lisäksi siellä oli työpajoja lapsille mm. hyönteishotellin rakentamista, taimipottien taittelua ja taimien istutusta. Tosin kiukutteleva pikku prinsessani ei suostunut puuhaamaan työpajoissa, vaikka äidillä olisikin intoa riittänyt.



Erilaisista infopisteistä neuvottiin mm.villiyrttien käytöstä, kompostin perustamisesta sekä pelargonian kasvatuksesta. Kaasmarkun Martoilla oli tarjolla perennojen vaihtopiste, mistä löytyi vanhoja perinteisiä perennalajikkeita, mutta tällä kertaa jätin perennat väliin, sillä yksinkertaisesti niille ei ole tilaa eikä aikaa.



Piha-alueella oli myös erilaisia työnäytöksiä punamultamaalin keittämisestä kantojen jyrsintään. Itseäni kiinnosti kovasti kuusenkerkkäsiirapin valmistus, joka ei vaatinut sen erikoisempia poppamiehen konsteja. Sitä tulen varmasti vielä tänä keväänä kokeilemaan. Ehkä mieleenpainuvin makuelämys oli kuitenkin ruusunterälehtihillo. Maku oli todella tyrmäävä, voitte vain kuvitella, miltä ruusu maistuu. Se maistuu siltä miltä tuoksuu, ruusulle. Pelkästään hillon väri oli todella upea, tuoksusta puhumattakaan. Siinä siis hilloa joka aistille. Jälkeenpäin harmittelin, miksi en ostanut purkillista hilloa, mutta googlesta näytti löytyvän hillolle reseptejä...pitääköhän tätäkin kokeilla.


Alueen käsityöpuoditkin olivat avoinna. Näitä ihastuttavia pikkumökkejä on alueella kymmenkunta, joissa käsityöläiset valmistavat ja myyvät ainutlaatuisiaan tuotteitaan. Kävimme ihastelemassa mökkien tunnelmaa sekä upeita käsitöitä joita löytyy laidasta laitaan, villasukista takorauta töihin.



 Pelargonioita notkuvasta pöydästä löysin mielenkiintoisen etsintäkuulutuksen, jossa haetaan Suomen kauneinta pelargoniaa, johon kaikki saavat osallistua. Omat pelargoniakasvatukset näyttävät melko säälittäviltä, mutta jos sinulta löytyy todellinen kaunotar, niin kannattaa ehdottomasti osallistua. Voittaja palkitaan Porissa Pelargoniapäivillä 2.7.2016. Kilpailun taidan jättää väliin, mutta pelargoniapäiville osallistun ehdottomasti.




Suosittelen kiireetöntä tutustumista Ruukin alueeseen, myllyn ja kosken äänien kuuntelua ja käsityöpajoihin pistäytymistä sekä Savipakarilla herkuttelua, museoissa ja näyttelyissä kiertämistä. Täällä on ihanaa viettää yksi kesän päivistä, paikassa jossa aika pysähtyy. Leineperin ruukki -sivuilta löytyy lisää tietoa alueesta sekä tulevista tapahtumista.


Toivottavasti taimiruukki saa jatkoa ensivuonna uusien myyjien ja pajojen merkeissä. Palaan Ruukille viimeistään  myöhemmin syksyllä luomutorille, josta löytyy tuoretta luomuruokaa lähituottajilta. Vaikka tällä kertaa kassit eivät notkuneet ostoksista, niin tuliaisina kannoin kotiin hyvää mieltä ja mielenrauhaa. Myös pikku prinsessankin kiukku oli hävinnyt ruukin maisemissa.

8 kommenttia:

  1. Ihanaa että tuollaisia päiviä järjestetään puutarhaihmisille:)

    VastaaPoista
  2. Niin on! Niistä saa uusia ideoita ja uutta intoa puutarhailuun.

    VastaaPoista
  3. Ihan helmen näköinen paikka!!! Ja mukavalta kuulosti päivä, vaikka kiukutteluakin esiintyi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näitä tunnelmallisia ruukin alueita on säilynyt. Päivä oli mukava, kiukuttelusta huolimatta.

      Poista
  4. Ihanan näköinen paikka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on aivan mieletön, joka huokuu erityistä tunnelmaa.

      Poista
  5. On kyllä aivan huippu paikka. Kiva että tollasia päiviä järjestetään.
    Osallistu kastehelmi arvontaa.
    Hyvää sunnuntai iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tällaisia tapahtumia järjestetään myös lähistölläni, vaikka kohdeyleisö on varsin pieni.

      Poista

Kiitos kommentistasi!