Puuhailua ja pohdintaa puutarhassa

 

Syksy on tullut nyt siihen pisteeseen, ettei pihalta löydy enää väriä, kun viimeisetkin lehdet ovat tippuneet maahan. Joten maltoin vihdoinkin heittää paleltuneet kesäkukat pois ja istuttaa niiden tilalle jotain uutta piristettä. Aluksi päätin koristella  tyhjentyneet ruukut vain havuilla ja sammaleilla, mutta lopulta tieni johti kävelymatkan päässä olevalle kirppikselle, jossa myydään lisäksi kauden kukkasia, narsisseista joulutähtiin, tällä hetkellä siis syyskukkia. Mukaan lähti ihania värikkäitä callunoita, kaaleja sekä keijunkukkia. Nyt sain hyvällä omalla tunnolla "tuhlata" rahojani syyskukkiin, sillä säästin melkoisesti keväällä kasvattamalla itse kaikki kesäkukkani. Ja olihan tämä pitkäikäinen sijoitus, hyvällä tuurilla saan nauttia callunoista lähes puolisen vuotta ja saan mahdollisesti siirtää keväällä keijunkukat perennapenkkiin jatkamaan kasvuaan.

 

Mökillä vaahteran alla minua odotti muhkeaksi muodostunut lehtipatja. Haravoin lehdet nopeasti suureksi kasaksi lasten hypittäväksi. Tosin pikkumies haki heti pikkuiset kottikärrynsä hiekkalaatikolta ja ryhtyi heti siivouspuuhiin nähtyään äidin haravoimassa. Tuuli kuitenkin puhalsi kottikärryt alati tyhjäksi pikkumiehen kasaamista lehdistä, lopputuloksen saattoi arvata, kottikärryt potkaistiin nurin järkyttävän huudon kera ja lopulta  pikkumies marssi hiekkalaatikolle leikkimään kaivurilla ja lehtikasa sai jäädä. Seuraavana aamuna tuulenkin tyyntyessä siivosimme tyttöenergian sekä lehtipuhaltimen voimalla lehdet pellolle.





 

Leikkimökin alta löytyi ihana yllätys sinne unohtuneesta kukkalaatikosta. Kesällä siementäneet orvokit olivat innostuneet kasvamaan ja kehittäneet vielä uskomattoman paljon kukkia. Tämä löytö sai minut muistelemaan mennyttä kesää. Kasvukauden loputtua, onkin hyvä pysähtyä miettimään kaikkia niitä opittuja asioita puutarhasta tältä "lukukaudelta". Mitä tuli opittua, mitä tekisin toisin, missä onnistuin. Päällimmäisenä on kuitenkin onnistumisen tunne, vaikka kelloköynnöksen kukan avautuminen jäi näkemättä.

Ensi keväänä olen taas viisaampi ja mahdollisesti onnistun paremmin niin kylvöpuuhissa kuin kasvimaankin suhteen. Vielä on paljon uutta opittavaakin, sillä kokeilen tänä vuonna ensi kertaa pelakuiden talvettamista kuistilla, mikäli onnistun siinä, niin mahdollisesti talvetettavien pelakuiden määrä tulee kasvamaan melkoisesti, heh.  Pakkasin myös ensikertaa mm. dahlioiden, gladioluksen ja begonioiden mukulat varastoon talveksi. Keväällä sitten osaan kertoa kannattiko edes kokeilla, eihän sitä ennen tiedä. Mutta onpahan jotain jännitettävää keväälläkin.



Haravointi puuhat jatkuivat vielä kotopihassakin, tosin vanhempani tulivat pyytämättä haravoimaan pihaamme. Ilmeisesti he olivat huomanneet selkäkipujeni vuoksi kasaantuneet kotityöni ja tarjosivat apuaan, jonka otin ilolla vastaan, sillä olen huono pyytämään apua, vaikka sitä olisikin tarjolla. Olisin mahdollisesti selviytynyt itsekin haravointi urakasta parin buranan ja kirosanan voimalla, mutta tyydyin katselemaan vain ikkunan takaa puuhailijoita ja valmistin heille lounaan kiitokseksi. Ei pidä unohtaa, että tulee vielä aika, jolloin puolestani voin tarjota heille auttavaa kättäni.

 

Selästä huolimatta menin kotipihalle puuhaamaan sitä sun tätä. Päätin vihdoin ja viimein istuttaa syyskuussa ostetut kukkasipulit terassimme kukkalaatikkoon. Sipulit tuli laitettua sinne tänne, ilman mitään suurempia suunnitelmia. Taisivat jäädä liian matalalle, sillä hetkellä ei vain riittänyt tarpeeksi motivaatiota niiden suhteen. Ehkäpä kiroan huolimattomuuttani keväällä. Seuraavaksi siirryin pesemään kukkapurkkeja, jotka ovat nököttäneet keväästä asti talon nurkalla. Ihmettelinkin saamattomuuttani, mutta pian muistinkin, kuinka ärsyttävää niiden peseminen olikaan. Päätin jättää purkkien pesun ensi kevääksi, jolloin taidan kirota jälleen itseni. Palasin nopeasti sisälle lämmittelemään, sillä pelkäsin vilustuttaneeni itseni purkkeja pestäessä ja samalla varmistaen itselleni flunssan.

 

 

  

Tein myös joka vuotisen vaahteralehti-kranssin, jonka opein tekemään jo ylä-asteella kukkasidontakurssilla. Kranssista minulle tulee aina mieleen silloinen äidinkielen opettaja, joka piti kyseistä kurssia. Opettaja kertoi meille, että hänen suurin haaveensa oli perustaa oma kukkakauppa, jossa saisi sitoa joka päivä ihania kimppuja. Olimmehan itsekin silloin ammatinvalintojen edessä, niinpä ihmettelimmekin, miksi ihmeessä hänestä oli tullutkin opettaja, eikä hän seurannutkaan omaa unelmaansa, johon hänellä oli suuri intohimo.  Opettaja oli siitä silmin nähden kovin harmissaan ja kertoi että valitsisi kaiken toisin, jos se olisi vielä mahdollista, tosin lähestyvä eläkeikä ei enää houkuttanut alan vaihtoon. Toivon, että hän on saanut toteuttaa unelmaansa edes jossain määrin eläkkeellä ollessaan.

Siitä kurssista opein paljon muutakin kukkasidonnan lisäksi. Ehkäpä kurssi antoikin rohkeutta kulkea omia polkuja ja tehdä oman näköiset ratkaisut niin opintojen kuin oman elämänkin suhteen. Niinpä tämä kranssi muistuttaa minua tarkistamaan joka syksy mitä omille unelmilleni kuuluu.

Sisäpuuhia

Sade, syksy ja selkä, siinä kolme suurinta syytä miksi olen jumittunut päiviksi sisätiloihin. Leppoisat lämpimät päivät muuttuivat yhdessä yöksi koleiksi ja sateisiksi, siis ihan normi syksyä. Ja samaan syssyyn selkäni niksahti ja siellä painaa nyt ikävä noidan nuoli. Pihatöiden tekeminen on saanut väistyä ja hikiset treenit ovat muuttuneet puuhailuksi sisätiloissa, kerrankin on ollut aikaa väsätä jotain käsilläni, josta olen suorastaan iloinen. Olen kantanut lähipäivinä kaikenlaista luonnonmateriaalia kotiin askartelujani varten. Talon seinustalta löytyy erilaisia pussukoita vaahteranlehdistä oljenkorsiin. Viimeisenä "löytönä" kärrylenkillä keräsin pikkumiehen rattaisiin tammenterhoja, vaikka minulla ei ollut siinä vaiheessa vielä mitään hajua mitä aion tehdä niistä. Jos en muuta keksi, niin lahjoitan ne vaikka talvella oravien syötäviksi.

 

Syksyn mittaan olen kerännyt niin omasta pihasta kuin kaupungin puistoista siemeniä talteen. Keittiön ja työhuoneen pöydille alkoi kerääntyä jos jonkinlaista siemenkippaa ja onnistuin kaatamaan hartaasti kerätyt orvokin siemenet sängylle,  joten askartelin siemenille pusseja, jotta ne säilyisivät jotenkin tallessa ja järjestyksessä ensi kevääksi. Tein myös mahtavan siemen löydön leikkipuiston hevoskastanjasta. Kastanjat meinasivat tosin päätyä pesukoneeseen, sillä olin unohtanut ne takkini taskuun. Nykyään pitää siis tarkistaa lasten taskujen lisäksi omat taskut ennen kuin laitan pyykit koneeseen, nimittäin niistä saattaa löytyä unohtuneita aarteita. Näiden aarteiden peseminen olisi harmittanut, sillä olen jo pitkään suunnitellut hevoskastajan kasvattamista siemenestä.

 

Mustikan ruskan värit

Mökkireissulla pihalla oleminen meni pelkäksi haahuiluksi ja haaveiluksi selkäni vuoksi. Vaikka oma kasvimaa näyttää jo varsin synkältä, niin ympärillä oleva luonto on puhjennut uudelleen loistoon. Joka puolelta löytyy taas ihailtavaa ja kuvattavaa, ihan kuin keväälläkin. Tämä syksy on ollut todella erityinen ja paranee vain ruskan edetessä.

Vaahtera-vanhus

Mökkimme edessä kasvaa todella vanha vaahtera, jota jaksan ihailla joka kerta mökillä ollessamme. Oli sitten  kevät taikka talvi, löydän siitä aina jotain henkeä salpaavaa, kamerassani on varmasti kymmeniä, ellei satoja kuvia vaahterasta, enkä vain vieläkään saa siitä tarpeekseni. Tänä vuonna sen ruskan väritys vaihtui kirkkaan punaisesta oranssiin ja viimeiset maahan tippuneet lehdet olivat vaihtuneet keltaisiksi. Aikas ihmeellistä, kameleonttimaista muuntautumista.

Monet tuttavamme (mieheni mukaan lukien) ovat antaneet moiselle vinoon kasvavalle jättiläiselle tappotuomion, joka tiputtaa mielettömät määrät lehtiä syksyisin haravoitavaksi. Mutta puu saa pysyä pystyssä niin kauan kuin minäkin pysyn, sitä ei kaadeta koskaan ja sitä paitsi, lehtien haravoiminen on rentouttavaa.

 

 

Illat ovat pimentyneet ja ovat suorastaan säkkipimeitä, nyt on viimein se hetki, jolloin voi sytyttää kynttilöitä ja nauttia niiden tunnelmasta. Tein pienen inventaarion lyhtyjen suhteen ja totesin, että pitänee hankkia uusia rikkinäisten tilalle. Samalla löysin vanhoja lasisia hautalyhtyjä varastosta, kiepautin niiden ympärille rautalankaa ja ripustin vaahteran oksille roikkumaan. Ja voi, miten ne loistivatkaan kauniisti keltaisten lehtien lomasta. Taidan sittenkin unohtaa lyhtyjen hankinnan ja väsätä lisää lasipurkkeja roikkumaan.

 

 

Mökiltä keräsin koristeomenapuun herkullisen värisiä omenoita, mietinkin miten näitä kauniita omenoita voisi hyödyntää. Syödä niitä ei voi, sillä ne maistuvat kamalalta, vaikka olen kuullut jonkun tehneet niistä hilloa. Keräsin omenoita vain koristekäyttöön ruusumarjojen lisäksi, ja niistä muotoutui hieman erikoisempi kranssi tällä kertaa, joka oli äärimmäisen helppo ja nopea väsätä.

Ananaskirsikka

Kasvihuoneesta keräsin ananaskirsikat talteen, luovutin niiden suhteen. Ne eivät ehtineet sittenkään kypsymään ja nyt toivon niiden valmistuvan syötäväksi keittiön pöydällä. Olisi pitänyt kantaa myös niiden ruukut kuistille talvetettavaksi, sillä mökiltä lähdettyämme yölämpötilat laskivat jo selvästi pakkaselle. Ja ensi kerralla se lienee jo liian myöhäistä, todennäköisesti minua odottaa lurpsahtaneita kasveja ja edessä on väistämättä suuri harmituksen tunne, johon on hyvä jo varautua henkisesti etukäteen, jotta voi mahdollisesti yllättyä positiivisesti... heh, aikamoista toiveajattelua!

Tomaattihautomo

Keräsin myös loput tomaatit kypsymään omenoiden kanssa. Ja yllättävän nopeasti ne ovat muuttuneet syöntikelposiksi lasisessa hautomossa, vaikka niistä puuttuukin suloinen auringon makeus. Edessä oli siis kasvihuoneen siivous, mutta se sai jäädä ensi kertaan, jospa selkäkivutkin olisivat jo hellittäneet siksi.

 

Kotiin päästyäni ihailin terassimme kukkaloistoa, joka on jatkunut jopa lokakuun puolelle asti. Keräsin viimeiset dahliat ja tuoksuherneet, jotka päätyivät asetelmaksi keittiön pöydälle. Tämä taisikin olla tämän kesän viimeinen kukka-asetelma omasta puutarhasta, sillä seuraavana yönä kukat olivat antaneet periksi pakkasherralle ja nuokkuivat huurteisina kohti maata. Harmitusta ei kestänyt kauaa, sillä tajusin että nyt voin vihdoinkin tehdä uusia istutuksia callunoista ja muista syyskasveista, mikäli niitä vielä myydään.

Kukkaostoksille siis heti huomenna!

 

Odottamatonta satoa

 

 

Viime viikkoon mahtui jälleen runsaasti puutarhapainotteista puuhaa. Sain mahdollisuuden osallistua työpaikkani järjestämään puolen vuoden mittaiseen vihermestari-koulutukseen ja ensimmäinen koulutuspäivä oli siis viimeviikolla. Koulutus on niin mahtava juttu,  se tuo hieman vaihtelua kotiäidin arkeen ja tällä kertaa koulutuksen aihe osuu suoraan sydämeen, olen siis niin innostunut.
Viikonloppuna pääsin taas tosihommiin puutarhani ääreen tekemään syyspuuhia. Tyhjensin kasvilaatikoita nahistuneista kasveista, siivoskelin ja nautiskelin syksyisestä päivästä. Tämä syksy onkin ollut erityisen upea ilmojen suhteen.

Uunivihanneksia

Kasvimaan juureslaatikko näyttikin surkealta, ne muutamat syötävän kokoiset lantut olivat madon syömiä, punajuuret eivät olleet paljoa golf-palloa suurempia ja kahden metrin pituisesta kyssäkaalirivistöstä ainoastaan yksi ehti peukalonpäänkokoiseksi suupalaksi. Lantut menivät suoraan kompostiin, mutta punajuuret nostin ylös pienestä koosta huolimatta ja valmistin niistä uunivihanneksia porkkanoiden sekä kurpitsojen kanssa ja tuli muuten älyttömän hyvää.

Kasvihuoneen tomaatit kypsyvät hiljalleen

Pakkasen mustuttamista lehdistä huolimatta kesäkurpitsat muodostavat jatkuvasti uusia hedelmiä, taaskin sain napata mukaani pari kurpitsaa, päätinkin jättää kurpitsalaatikon vielä rauhaan sadon toivossa. Minulla olikin aikeissa tyhjentää kasvihuone lopullisesti syyskuntoon, mutta istahdinkin tuolille hetkeksi fiilistelemään ja ihmettelemään kasvihuoneen tunnelmaa samalla popsein kypsyneitä kirsikkatomaatteja suuhuni. Tuokion päätteeksi päätin siirtää kasvihuoneen tyhjentämisen tuonnemmaksi. En vain yksinkertaisesti malttanut vielä repiä vihreitä kasvustoja pois ja toisaalta elättelen vielä toivoa ananaskirsikoiden kypsymisen suhteen.

Kurkkuyrtti sai huurteisen mekon

Lauantaiaamuna olikin todella kylmä, pakkasmittarikin näytti alimmillaan -3 astetta. Pakkanen oli huurruttanut nurmikon valkoiseksi ja pysyttelin sisällä mökin lämmössä, kunnes aurinko lämmitti ilman jälleen sietäväksi. Nämä ensimmäiset pakkasaamut tuntuvat todella kylmiltä, kunnes niihinkin taas tottuu ajan kuluessa.

Päärynöitä

Huomasin jo aiemmin kesällä, että kompostin vieressä, valeistutuksessa olevaan päärynäpuuhun oli muodostunut muutama hedelmä. Olinkin jo unohtanut koko puun, kunnes  kottikärryjen tyhjennys reissulla jäin ihastelemaan sen vieressä kasvavan humalan tähkiä ja silmääni osuivat muhkeat päärynät. Ne olivat selvinneet vammoitta pakkasyöstä, joten oli ihan pakko poimia kaikki päärynät lippalakkiini ja ryhtyä tutkimaan paremmin näitä muhkuraisia hedelmiä, jotka muistuttivat jonkin verran ulkomuodoltaan päärynää. Ja makukin muistutti päärynää, tosin paksu kuori hieman häiritsi makunautintoa. Mieheni oli ihan ällikällä lyöty, kun näytin päärynäsaalista hänelle, hän ei siis tiennyt että Suomessakin onnistuu päärynän kasvatus, ehkäpä nyt uskallan siirtää päärynäpuuni paremmalle paikalle kasvamaan, heh.

Ämpärisato

Puutarhaa siivotessa keräsin myös hieman toisenlaisen sadon, nimittäin ämpärisadon. Löysin näitä ämpäreitä pitkin puutarhaa, joiden sisältö vaihteli löytöpaikan mukaan. Niistä löytyi omenoita, multaa, tuhkaa, kiviä, sepeliä, märäntyneitä rikkaruohoja, vettä, hiekkalelu, lapio ja yhdet hanskat. Miten ihmeessä näitä olikin päässyt leviämään ympäri puutarhaa niin huomaamattomasti? Tällä kertaa en kuitenkaan löytänyt ainoatakaan kahvimukia, joita myös tulee viljeltyä kesän aikana ihan kiitettävästi.

Kurpitsansiemeniä

Sunnuntaina tein jälleen kerran myskikurpitsa keittoa, (tämä taisi olla jo viides keitto) ja paahdoin siitä jääneitä siemeniä öljyssä ja päälle vielä pieni ripaus suolaa...ja namskis niistä tulikin tosi hyviä pikkusuolaisia, jotka maistuivat myös pikkumiehelle. Muut eivät ehtineet edes maistaa näitä, sillä söimme nämä kahdestaan Strömsöä katsellessamme. Luvassa on lisää myskikurpitsaa lähipäivinä , nimittäin jääkaapissa odottaa jälleen yksi kurpitsa syöjäänsä (milloinkahan mahdan kyllästyä siihen?).

Auringonkukkapellolla

Viimeaikaiset ulkoilut pikkumiehen kanssa ovat osoittaneet ettei hänelle enää riitä takapihan hiekkalaatikko taikka kävelymatkan päässä oleva leikkipuisto, vaan hänen seikkailunhalulle on tarjottava jotain muuta. Alkuviikosta teimme lasten kanssa pienen tutkimusretken läheiselle auringonkukkapellolle, jonka olemassa olon huomasin liian myöhään, suurin osa kukista oli jo ehtinyt kukkia. Reissu olikin erilainen kokemus pikkumiehelle, joka ihmetteli korkeuksissa kurottelevia kukkia, jotka näyttivät oudoilta ilman keltaisia terälehtiään.  No, olihan tässä oma lehmä ojassa, nimittäin keräsin samalla sylillisen verran auringonkukkia kotiin vietäväksi.

Palatessamme reissulta, en saanut mielestäni auringonkukkapeltoa, joka on todellakin vaikuttava näky tuoden iloa ohikulkijoille. Ja mikä parasta, sieltä saa noukkia kukkia myös kotiin viemiseksi. Miksi ihmeessä näitä peltoja ei tehdä enemmän kaupunkien ympäristöön, tuskinpa sen ylläpitäminen maksaisi maltaita. Mielummin katselisin iloa tuovia kukkia saatikka hoitamatonta peltoaluetta, josta väkisin mieli menee ankeaksi. 

 

Siitäpä lähti ajatus, ehkäpä ensi vuonna istutan omalle heinäpellollemme auringonkukkia ja luon iloa itseni lisäksi myös mökkimme ohi ajaville autoilijoille.

Hmm, tämä aloite on vietävä välittömästi isännälle hyväksyttäväksi.

 

 

Vielä riittää puuhaa

Viime viikonlopun mökkireissu jäi lyhyeksi ja pyrinkin priorisoimaan tehtävälistaa mahdollisimman järkevästi, mutta yrityksistä huolimatta puolet hommista jäi tekemättä, joten luvassa on vielä tällä viikolla uusi reissu mökille jatkamaan hommia. Ensimmäiseksi mökin pihaan päästyämme, ryntäsin oitis kasvihuoneelle tarkistamaan tilannetta. Poimin sieltä loput kurkut pois, jotka olivatkin hassuja mutantteja. Tänä vuonna kurkut onnistuivat parhaiten ikinä, satoa tuli runsaasti ja ötököitäkään en ole löytänyt. Annoin niiden kasvaa villinä, enkä leikannut niistä sivuhaaroja pois, tämä konsti näyttää siis toimivan parhaiten. Tosin kasvihuoneeni muistuttaa nyt pikemminkin viidakkoa, kun joka puolella kasvaa villinä kasveja ja askeleetkin pitää katsoa tarkkaan ettei astu niiden päälle.

 

Ilokseni huomasin, että ananaskirsikkaan oli tullut muutamia hedelmäkoteloita, nyt saankin taas jänskittää mahtavatko ehtiä kypsymään ennen pakkasia. Heinäkuussa odottelinkin  kärsimättömänä tomaattien kypsymistä, mutta ihan ajallaan näyttävät kypsyvän. Nimittäin löysin viime vuoden elokuussa otetun kuvan kasvihuoneestani, jossa ensimmäiset tomaatit olivat kypsyneet. Jostain syystä se paniikki iskee, kun ensimmäiset pakkaset viilentävät öitä ja pelko sadon kypsymisestä kasvaa.

 

 

Ja pakkasesta puheenollen, pakkasherra olikin jo käynyt heittämässä syysterveiset puutarhassani. Tässä murenivat ne loputkin haaveet omista maisseista. No, toisaalta tämä oli jo tiedossa, että jään niistä paitsi tänä vuonna,  maissini olisivat vaatineet toisen kesän heti perään kasvattaakseen tähkiä, joten kasvupaikka ei ollut kaikista paras. Myös kesäkurpitsan lehdet olivat muuttuneet mustiksi, joten nappasin viimeisen kurpitsan kainalooni ja palasin takaisin autolle purkamaan tavaroita.

 

 



Tehtävälistassa ensimmäisenä olikin poikkeuksellisesti metsäretki, jota olen joutunut kiireen vuoksi siirtämään jo viikkoja, joten lähdimme oitis metsään. Metsäretket ovat aina niin mukavia, erityisesti lasten kanssa, jotka viihtyvät todella pitkään erilaisessa leikkiympäristössä. Saaliiksemme saatiin muutama litra puolukoita sekä sammalta ja käpyjä syysistutuksiin. Retki olikin ihan onnistunut, vaikka aiheuttikin hieman sydämen tykytyksiä, koiramme lähti karkuun, pikkumies otti puljut ojasta ja vaipasta leijui jäätävät tuoksut (olin unohtanut hoitolaukun mökille,ääh), joten katsoin parhaaksi lähteä takaisin mökille sillä koirakin oli palanut takaisin autolle, huh.

 

 Loppuaika olikin haahuilua ja puutarhassa kiertelyä, en osannut tarttua mihinkään järkevään hommaan, sillä tiesin että aikaa ei ollut paljoa. Nostin kokeeksi yhden lantun ylös kasvimaaltani, mutta huomasi että jotkut madot olivat nakertaneet siihen reikiä. Joten lahjoitan koko sadon peuroille, samoin punajuuret, jotka eivät onnistuneet tänäkään vuonna. Pitääkin hieman tutkia näiden juuresten sielunelämää tarkemmin, jospa huomaisin missä menen aina vikaan.

 

 

Samalla keräsin kaikki merkkitikut pois kasvimaaltani, ne olivatkin säilyneet yllättävän hyvin koko kesän, päätin askarrella näitä lisää ensi kevääksi. Tuli jotenkin haikea olo katsoessa tyhjiä kasvilaatikoita, jotka vielä kuukausi sitten rönsyilivät vihreänä. Edessä on pimeä puolivuotinen ilman puutarhassa puuhailua.

Pakkasista huolimatta, salaattilaatikossa  on vieläkin kasvu päällä, nämä jätin tosin keräämättä, ne  saavat koristaa vielä hetken aikaa ränsistynyttä salaattimaatani, jossa rucolat kukkii keltaisenaan ja keräsalaatit muistuttavat  pieniä joulukuusia.

Keräsin loput pensaspavut talteen ja ajattelinkin että tässä olikin viimeiset sadonkorjuut kasvimaaltani tältä vuodelta, kunnes muistin maa-artisokan, jonka kirkkaan keltaiset kukat huitelevat parin metrin korkeudessa. Tuttavani antoi keväällä ylimääräisiä artisokan mukuloita kokeiltavaksi, en ole siis ennen kasvattanut saatikka maistanut moisia. Nämä saavat olla vielä ihan rauhassa maassa ihmettelemässä puutarhurin puuhia.

Tehtävälistani ei paljoakaan lyhentynyt viikonlopun aikana, päinvastoin, puutarhassa pyöriessäni keksin lisää tekemättömiä töitä. Tiedänpähän mitä minua odottaa ensi kerralla mökille mentäessä, se on onkin eri asia, saankohan ne kaikki tehtyä.

 

 

Kasviksista innostuneena

 

 

Lihanlakon alkamisesta on kulunut kuukauden verran ja ilokseni huomasin, ettei minulle kasvanutkaan pupun korvia pelkkien vihannesten syömisestä. Tosin en huomannut erityistä muutosta olotilassa, vaikka aloitinkin rankan treenaamisen samoihin aikoihin lakkoni kanssa. Siis energiaa riittää mainiosti ilman lihaakin, eikä nälkääkään ole tarvinnut kärsiä. Myös unenlaatu on parantunut kaikin puolin, saan unenpäästä nopeasti kiinni ja nukun yöni todella sikeästi, en tiedä johtuuko se nimenomaa lakosta, väsyttävistä treeneistä vai pimenevistä illoista. Odotettua painonpudotusta ei kuitenkaan  tapahtunut, sokeririippuvuuteni vuoksi.

Oman maan satoa

En kokenut lakkoni aikana minkäänlaisia himoja liharuokia kohtaan, yksi hairahdus kuitenkin tapahtui, vahingossa. Päätimme eräs sunnuntai päivä "herkutella" Hesburgerin ruuilla, ja tilaisin itselleni tietenkin kanahampurilaisen. Hampparit menivät jossain kohtaan sekaisin ja olin ahneuksissani syönyt jo puolet mieheni kerroshampurilaisesta, kunnes huomasin erehdyksen. Nooh, näitä sattuu, loppuajan olinkin hieman tarkempi lihan suhteen, kieltäydyin jopa markkinoilla maistamasta uutuus lihapullia ja makkaroita. Lakko ei siis vaatinut paljoakaan itsekuria, toisin kuin miehelläni, jonka itsekuri tyrehtyi jo toisena päivänä kebab-ravintolan edessä.

Kesäkurpitsakeitto

 

Myskikurpitsakeitto

 

Lihalakon seurauksena olen löytänyt uusia ihania reseptejä, erityisesti kesäkurpitsasta, joka muuntuu niin salaatiksi, keitoksi, lisukkeeksi paistettuna taikka wokattuna sekä spagetiksi. Innostuin spagetista jopa niin paljon, että ostin itselleni kuorimaveitsen, jonka avulla saa leikattua ohuita spagettimaisia nauhoja kesäkurpitsasta. Epätoivoisesti haeskelin tätä veistä kauppojen hyllyiltä, kunnes pienen nettisurffauksen päätteeksi löysin vihdoin ja viimein Julienne-kuorimaveitsen Prima-mausteiden nettikaupasta. Eikä kuuden euron hintakaan päätä huimannut, joten rohkenin hankkia moisen veitsen kokeiluun.  

Kuorimaveitsellä saa tehtyä myös nopeasti salaattia.

 Innostuin myös kokeilemaan myskikurpitsaa, jota mainostettiin melko aktiivisesti ruokakauppojen tarjouslehtisissä. Aika erikoinen tuttavuus, josta tuli välittömästi suosikkini, keiton muodossa. Ajattelin kokeilla siitä vielä spagettia sekä ranskiksia uunissa.

Myskikurpitsa

 

Siemenet otin talteen ensi kevättä varten, sillä aion kokeilla sen kasvattamista omassa puutarhassani, nämä kaupan kurpitsat näyttivät matkustaneen Espanjasta asti meidän heviosastoille. Siemenet ovat myös herkullisia paahdettuna, joten lähes koko kurpitsa tulee hyödynnettyä.

Näistä resepteistä innostuin toden teolla

Viime vuonna söin lehtikaalia jo kyllästymiseen saakka, joten otin kokeiluuni uuden pihvireseptin lehtikaalista. Pihvit olivat yllätyksekseni todella täyttäviä, pari pihviä vei nälän tunteen koko loppupäiväksi.

Oma versioni lehtikaalipihveistä

 

Ehkäpä suurin yllätys olikin huomata kuinka monipuolisesti kasviksia voikaan käyttää. Ehkäpä juuri kesäkurpitsa on siitä hyvä esimerkki, siitä voi valmistaa alkuruuaksi salaattia, pääruuaksi, keittoa ja jälkkäriksi kakkua, puhumattakaan lehtikaalista, joka muokkautuu moneen ruokaan. Olen siis ollut liian arka kokeilemaan uusia kasvisreseptejä ja pysytellyt turvallisilla vesillä valmistaen kasviksia vain lisukkeeksi.

Kesäkurpitsa "Eight Ball"

Lihalakon aikana olen rohjennut kokeilemaan rohkeasti uusia kasvisreseptejä ja olen huomannut kasvisten monipuolisuuden, joten tästä lähtien lisukkeena olleet kasvikset nousevatkin pääruuaksi keittiössäni. Myös lihan osuus keittiössämme vähenee ratkaisevasti, ainakin siihen saakka kunnes pakastin alkaa täyttymään jälleen riistasta.

Markkinatuliaiset, tuoretta maissia.

 

Ehkäpä mukavinta tässäkin haasteessa oli huomata kuinka paljon tuli hyödynnettyä oman kasvimaan antimia ruuanlaitossa, omavaraisuusaste hipoi lähes sataa prosenttia päivittäin. Ja ennen kaikkea olen tyytyväinen, että olen käyttänyt lähes koko puutarhani sadon ruuan valmistukseen, joten hävikkiä ei ole syntynyt senkään suhteen, myös kaikki kesäkurpitsat tuli popsittua omaan napaan, eikä tarvinnut niitäkään jaella epätoivoisesti puolelle suvulle.

 

Väriterapiaa vai sekaisin väreistä

 

 

Kesäkukkieni loisto jatkuu värikkäänä terassillani. Olen hoitanut niitä erityisen huolella, sillä olen nähnyt niiden eteen todella paljon vaivaa ja aikaa kasvattaessani ne siemenestä lähtien itse. Kesällä jo hieman tuskailin värittömyyttä terassillani, niin tällä hetkellä terassiani voisi kutsua riemun kirjavaksi.

 

 

Terassimme on peittynyt täysin krasseista, tuoksuherneistä, kelloköynnöksestä, huovinkukista, samettiruusuista, dahlioista... Siemenkylvöjä tehtäessä ei voi välttyä yllätyksiltä. Krassien piti olla tummanpunaisia mutta joukosta löytyi muutama poikkeuskin. Erityisesti ilahduin tästä keltaisesta krassista, josta muodostui minun suosikki.

 

 

 

Fanaattisesti keltaista inhoavat puutarhurit olisivat varmasti repineet moisen rumiluksen pois, josta tulikin  mieleeni, että mistä johtuu, että miksi keltaista väriä inhotaan niin paljon juuri puutarha-alalla?

 

 

Kaikilla on tietenkin oma lempiväri, joka näkyy myös puutarhan kukissa, myös minulla pinkkinä. Mistä keltainen on saanut moisen maineen? Ilmeisesti en kuulu tuohon ryhmään, sillä joka vuosi huomaan ilahtuvani juuri keltaisten kukkien iloisesta väristä. Tein myös toisen huomion itsestäni värien suhteen, nimittäin valkoisen. En löytänyt pihaltani ainoatakaan valkoista kesäkukkaa (ellei lasketa tuoksuherneiden värisekoitusta). Saman huomion tein myös mökilläni perennapenkistäni, ei ainoatakaan valkoista kukkaa. Vaikka en varsinaisesti vihaa valkoista kukkaa, niin jostain syystä valitsen aina ne värikkäämmät vaihtoehdot.

 

 

 

Ihailen aina huolella suunniteltuja kokonaisuuksia kukkaistutuksissa, joissa värit sopivat täydellisesti yhteen. Mutta jostain syystä en osaa ollenkaan luoda harmonisia kokonaisuuksia, vaikka eihän se niin vaikeaa ole noudattaa väriympyrän oppeja. Keväällä tulee suunniteltua kaikenlaista väreihin liittyvää, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin värien harmoniaa. Siitä on hyvä esimerkki terassimme kukkalaatikko. En tiedä mitä olen ajatellut keväällä istuttaessani punaisia krasseja, tuoksuherne värimixiä sekä kelloköynnöksiä samaan laatikkoon, en ainakaan värioppeja, joten ne keltaiset yllätykset sointuvat hyvin tähän värisoppaan. Myös etupihalla vallitsee värikaaos, on punaista, keltaista, lilaa, sinistä, pinkkiä... huh huh.

 

 



Ehkäpä annan hieman anteeksi omalle sekoilulle keväällä, olin niin innoissani kokeillessani kaikenlaisia kylvöjä, joten olikin ihan ymmärrettävää, ettei väriopit olleet päällimmäisenä mielessä. Paljon tuli jälleen opittua tästä vuodesta kasvatus mielessä ja myös värienkin osalta.

Väreistä viis, olen silti melko tyytyväinen kukkapaljouteen, josta olen saanut nauttia, oli ne sitten pinkkejä tai keltaisia.Valitsinkin tähän postaukseen punaisen ja keltaisen värisiä kukkia, jotta kukaan ei saisi migreeniä oudoista värisekoituksistani, heh.

 

Ehkäpä ensi vuonna uhmaan itseäni tai muita ja kasvatan kaikki kukat valkoisina tai KELTAISINA.