Sisäpuuhia

Sade, syksy ja selkä, siinä kolme suurinta syytä miksi olen jumittunut päiviksi sisätiloihin. Leppoisat lämpimät päivät muuttuivat yhdessä yöksi koleiksi ja sateisiksi, siis ihan normi syksyä. Ja samaan syssyyn selkäni niksahti ja siellä painaa nyt ikävä noidan nuoli. Pihatöiden tekeminen on saanut väistyä ja hikiset treenit ovat muuttuneet puuhailuksi sisätiloissa, kerrankin on ollut aikaa väsätä jotain käsilläni, josta olen suorastaan iloinen. Olen kantanut lähipäivinä kaikenlaista luonnonmateriaalia kotiin askartelujani varten. Talon seinustalta löytyy erilaisia pussukoita vaahteranlehdistä oljenkorsiin. Viimeisenä "löytönä" kärrylenkillä keräsin pikkumiehen rattaisiin tammenterhoja, vaikka minulla ei ollut siinä vaiheessa vielä mitään hajua mitä aion tehdä niistä. Jos en muuta keksi, niin lahjoitan ne vaikka talvella oravien syötäviksi.

 

Syksyn mittaan olen kerännyt niin omasta pihasta kuin kaupungin puistoista siemeniä talteen. Keittiön ja työhuoneen pöydille alkoi kerääntyä jos jonkinlaista siemenkippaa ja onnistuin kaatamaan hartaasti kerätyt orvokin siemenet sängylle,  joten askartelin siemenille pusseja, jotta ne säilyisivät jotenkin tallessa ja järjestyksessä ensi kevääksi. Tein myös mahtavan siemen löydön leikkipuiston hevoskastanjasta. Kastanjat meinasivat tosin päätyä pesukoneeseen, sillä olin unohtanut ne takkini taskuun. Nykyään pitää siis tarkistaa lasten taskujen lisäksi omat taskut ennen kuin laitan pyykit koneeseen, nimittäin niistä saattaa löytyä unohtuneita aarteita. Näiden aarteiden peseminen olisi harmittanut, sillä olen jo pitkään suunnitellut hevoskastajan kasvattamista siemenestä.

 

Mustikan ruskan värit

Mökkireissulla pihalla oleminen meni pelkäksi haahuiluksi ja haaveiluksi selkäni vuoksi. Vaikka oma kasvimaa näyttää jo varsin synkältä, niin ympärillä oleva luonto on puhjennut uudelleen loistoon. Joka puolelta löytyy taas ihailtavaa ja kuvattavaa, ihan kuin keväälläkin. Tämä syksy on ollut todella erityinen ja paranee vain ruskan edetessä.

Vaahtera-vanhus

Mökkimme edessä kasvaa todella vanha vaahtera, jota jaksan ihailla joka kerta mökillä ollessamme. Oli sitten  kevät taikka talvi, löydän siitä aina jotain henkeä salpaavaa, kamerassani on varmasti kymmeniä, ellei satoja kuvia vaahterasta, enkä vain vieläkään saa siitä tarpeekseni. Tänä vuonna sen ruskan väritys vaihtui kirkkaan punaisesta oranssiin ja viimeiset maahan tippuneet lehdet olivat vaihtuneet keltaisiksi. Aikas ihmeellistä, kameleonttimaista muuntautumista.

Monet tuttavamme (mieheni mukaan lukien) ovat antaneet moiselle vinoon kasvavalle jättiläiselle tappotuomion, joka tiputtaa mielettömät määrät lehtiä syksyisin haravoitavaksi. Mutta puu saa pysyä pystyssä niin kauan kuin minäkin pysyn, sitä ei kaadeta koskaan ja sitä paitsi, lehtien haravoiminen on rentouttavaa.

 

 

Illat ovat pimentyneet ja ovat suorastaan säkkipimeitä, nyt on viimein se hetki, jolloin voi sytyttää kynttilöitä ja nauttia niiden tunnelmasta. Tein pienen inventaarion lyhtyjen suhteen ja totesin, että pitänee hankkia uusia rikkinäisten tilalle. Samalla löysin vanhoja lasisia hautalyhtyjä varastosta, kiepautin niiden ympärille rautalankaa ja ripustin vaahteran oksille roikkumaan. Ja voi, miten ne loistivatkaan kauniisti keltaisten lehtien lomasta. Taidan sittenkin unohtaa lyhtyjen hankinnan ja väsätä lisää lasipurkkeja roikkumaan.

 

 

Mökiltä keräsin koristeomenapuun herkullisen värisiä omenoita, mietinkin miten näitä kauniita omenoita voisi hyödyntää. Syödä niitä ei voi, sillä ne maistuvat kamalalta, vaikka olen kuullut jonkun tehneet niistä hilloa. Keräsin omenoita vain koristekäyttöön ruusumarjojen lisäksi, ja niistä muotoutui hieman erikoisempi kranssi tällä kertaa, joka oli äärimmäisen helppo ja nopea väsätä.

Ananaskirsikka

Kasvihuoneesta keräsin ananaskirsikat talteen, luovutin niiden suhteen. Ne eivät ehtineet sittenkään kypsymään ja nyt toivon niiden valmistuvan syötäväksi keittiön pöydällä. Olisi pitänyt kantaa myös niiden ruukut kuistille talvetettavaksi, sillä mökiltä lähdettyämme yölämpötilat laskivat jo selvästi pakkaselle. Ja ensi kerralla se lienee jo liian myöhäistä, todennäköisesti minua odottaa lurpsahtaneita kasveja ja edessä on väistämättä suuri harmituksen tunne, johon on hyvä jo varautua henkisesti etukäteen, jotta voi mahdollisesti yllättyä positiivisesti... heh, aikamoista toiveajattelua!

Tomaattihautomo

Keräsin myös loput tomaatit kypsymään omenoiden kanssa. Ja yllättävän nopeasti ne ovat muuttuneet syöntikelposiksi lasisessa hautomossa, vaikka niistä puuttuukin suloinen auringon makeus. Edessä oli siis kasvihuoneen siivous, mutta se sai jäädä ensi kertaan, jospa selkäkivutkin olisivat jo hellittäneet siksi.

 

Kotiin päästyäni ihailin terassimme kukkaloistoa, joka on jatkunut jopa lokakuun puolelle asti. Keräsin viimeiset dahliat ja tuoksuherneet, jotka päätyivät asetelmaksi keittiön pöydälle. Tämä taisikin olla tämän kesän viimeinen kukka-asetelma omasta puutarhasta, sillä seuraavana yönä kukat olivat antaneet periksi pakkasherralle ja nuokkuivat huurteisina kohti maata. Harmitusta ei kestänyt kauaa, sillä tajusin että nyt voin vihdoinkin tehdä uusia istutuksia callunoista ja muista syyskasveista, mikäli niitä vielä myydään.

Kukkaostoksille siis heti huomenna!