Kauan odotettu Helsingin kevätmessut ovat jo takana päin. Viimeisestä messu kerrastani oli jo kulunut tovi, joten nähtävää ja ihmeteltävää riitti. Messut olivat todella suuret, joten isännällä ja pikkumiehelläkin kului aika mukavasti. He viettivät aikansa oma-kotipuolella sekä luomutorilla syöden maistiaisia. Itse sain rauhassa kierrellä puutarha-aluetta läpi. Yritin aluksi mennä järjestelmällisesti käytäviä pitkin, mutta jossain vaiheessa sekosin ja huomasin haahuilevan ympäri ämpäri epämääräisesti suunnaten aina jotain mielenkiintoista kohden. Ensimmäisessä kuvassa komeilee mangolia, jota oli aivan pakko päästä hipelöimään ja nuuhkimaan. Flunssasta ja nenän tukkoisuudesta huolimatta sain nauttia tästä ihanasta tuoksusta. Tällaisen ihanuuden, kun saisi joskus omaan puutarhaan... Tästä jatkoin seuraavaksi matkaani blogikylään.
Suurella mielenkiinnolla kävin ihastelemassa bloggaajien somistamia ihastuttavia kasvihuoneita. Jokainen niistä oli todella erilainen, kuten niiden somistajatkin. Yksi huone oli täynnä ihastuttavia pupuja, toinen huone ihastutti tunnelmallaan, jota koristivat vanhat esineet, kolmannessa huoneessa aisti rauhallisuuden muutamalla sinne asetetulla huonekalulla ja neljännessä huoneessa rehotti taas runsas romanttisuus. Todella upeita huoneita kaikki neljä!
Erityisesti yleiskoristeluista mieleen jäi unenomainen lampi sateenvarjoineen ja sadepisaroineen. Se oli todella taidokkaasti suunniteltu ja toteutettu kokonaisuus, jota moni muukin messuilija ihasteli.
Messuilta jäi käteen ihania tuliaisia, kuten nämä vanhat kasvitaulu kortit. Taito Shop myi näitä ihastuttavia kasvikuvia mm. julisteina, kortteina, servietteinä, pyyheliinoina... Näitä ihanuuksia voi tilata heidät nettisivuilta, itse taidan hankkia vielä suuren pahvisen kukkataulun mökin seinälle.
Messuilta saa aina hyviä ideoita, kuten tämä upea sohva pöytineen oli hauska ajatus siitä, ettei aina tarvitse ostaa uutta ja kallista. Pöytänä toimi vanha kaapelikela, jakkaroina vanhat puiset pöllit sekä sohva trukkilavoista. Kaunista, eikä vain!
Hauska idea upottaa pienempi ruukku toisen päälle. Ja voiko olla helppohoitoisempi yhdistelmä kasveja , kuin mehitähdet ja maksaruoho. Tätä ideaahan voisi soveltaa istuttamalla kesäkukkia taikka upottamalla vielä kolmannen ruukun pinon päälle.
Tällaiseen hotelliin voisi ötökkänä vaikka mennäkin. Hauska idea, jonka toteutus ei maksa paljoa ja lapset varmasti innostuvat rakentelemaan näitä.
Tässäkin on hauska idea käyttää suurta lasipurkkia akvaariona.
Messureissu oli mukava, vaikka ajokilometrejä kertyi jonkin verran. Sieltä sain odottamiani ihania ideoita ja kassikaupalla tuliaisia.
Tästä se kevät lähtee!
Ihania kuvia ja ideoita!
VastaaPoistaKiitos Anna! Messut olivat kyllä ihana piristysruiske kevääseen!
VastaaPoistaBongasit kivoja yksityiskohtia messuilla.
VastaaPoistaItsekin huomasin messuilla haahuilevani sinne tänne, vaikka alkuun oli tarkoitus olla hyvinkin systemaattinen.
Kivoja ideoita löysin ensi kesää ajatellen. Pää meni ihan pyörälle kun joka paikassa oli jotain ihanaa nähtävää.
VastaaPoistaVau! Hienot kuvat! Oli jännä, miten erilaiset kasvarit sisustimme. Luulisi, että olisi löytynyt jokaiselle jotain.
VastaaPoistaKasvihuoneet olivat todella taidokkaasti somistettuja, kaikissa niin erilainen tunnelma. Odotinkin, että huoneessasi on varmasti suloiset puput, ja siellä ne olivatkin. Toivottavasti messuvieraatkin tajusivat pupujen olevan sinun itse tekemiäsi. Sillä ne ovat niin taitavasti tehtyjä.
Poista