Sadon korjuuta ja siitä haaveilua

Viikonloppuna pääsin mökille puutarhani pariin jälleen touhuamaan. Viikossa ehtii tapahtumaan paljon puutarhurin ollessa poissa, kurkut ja kurpitsat venyvät pituuttaan, omenat kypsyvät ja perunan varret kellastuvat. Kaikki nämä muutokset muistuttavat lähenevästä syksystä, josta olenkin hieman huolissani, sillä koko sato ei ehdi millään kypsymään. Osa kasveistani on vasta aloittanut kukintansa, puhumattakaan pikkuisista hedelmistä, joiden kypsymiseen tarvittaisiin vähintään uusi kesä heti perään. Maisseista en ole löytänyt ainoatakaan kukkaa, mutta ovathan ne ihan kivan näköisiä koristeenakin kasvimaalla, punajuuret näyttävät kurjilta, jostain syystä epäonnistun aina niiden kasvattamisessa, puhumattakaan tillistä joka on muuttanut itsensä keltaiseksi, ääh.

Epäonnistumisista huolimatta olen saanut keräillä kasvimaani satoa jo pöytään ja säilöntääkin varten ihan kiitettävästi. Kesäkurpitsasta on tullut ihan mukavasti satoa, vaikka kevään sateet lähes katkoivat heikot taimeni poikki. Sen sijaan olen huolestuneena seurannut jättikurpitsani kehitystä, sillä en ole löytänyt siitä ainoatakaan kurpitsan alkua kukkien joukosta, kunnes lauantaina perennapenkkiä myllätessäni silmäni osuivat lehtien alla lymyävään pieneen keltaiseen pingispallon kokoiseen kurpitsaan. Vaikka kurpitsalla on nopea kasvu vauhti, pelkään kuitenkin ajan käyvän vähiin tämän kohdalla.

Ananaskirsikka

 

Myös kasvihuoneessa alkaa aika käymään vähiin, kurkkuja olen saanut ihan kiitettävästi napostella, mutta ensimmäistäkään tomaattia en ole saanut maistaa. Karsein tomaattien varret lähes paljaiksi lehdistä ja poistin varjostuskankaat laseista. Tämän homman olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten, jotta tomaatit olisivat päässeet kypsymään nopeammin. No, minkäs teet, ehkäpä muistaisin sen taas ensi vuonna. Tomaattien kypsymisessä on vielä pieni toivo jäljellä, mutta ananaskirsikan suhteen olen jo menettänyt toivoni, sillä se on aloittanut vasta nyt kukintansa (mikä on ihan positiivinen asia). Olen ennenkin kasvattanut ananaskirsikkaa valmistaimista, ilmeisesti siemenkasvatus vaatii hieman enemmän aikaa sadon korjuuseen asti. Hainkin hieman hoito-ohjeita netistä ja ilokseni totesin ananaskirsikan olevan monivuotinen, joten siirrän sen sisälle kasvamaan ennen pakkasia. Hyvällä tuurilla minulla on ensi keväänä ananaskirsikat jo hyvässä vauhdissa niiden siirtyessä kasvihuoneeseen.

Vaikka osa sadosta antaa vielä odotuttaa itseään, olen saanut kuitenkin nauttia suurimmasta osasta puutarhani sadosta. Mustaherukoista tuli tänä vuonna ennätyssato, kahdesta pensaasta keräsin 20 litraa marjoja, joista osa menee mehuksi ja toinen osa pakkaseen sellaisenaan. Yrttipenkilläni olen käynyt ahkerasti keräämässä yrttejä niin pakkaseen kuin suoraan käyttöön. Aiempina vuosina tuli kasvatettua yrttejä lähinnä huvin vuoksi, mutta tänä vuonna olen käyttänyt niitä entistä enemmän ruuan laitossa. Viime vuonna ihastuin basilikaan ja laitoin sitä lähes jokaiseen ruokaan, mutta tänä vuonna ruuissani on maistunut aromikas salvia, hm mitähän ensi vuonna?

Keväällä omenapuiden kukkaloisto ennusti runsasta omenasatoa. Olenkin päivittäin käynyt keräämässä syömäkelpoiset omenat keittiöön jatkokäsittelyyn. Vaikka omenasato olikin runsas eikä matojakaan ole ihan hirveästi, niin suurin hävikki tulee kuitenkin muumiotautisista omenoista. Vaikka olenkin edellisvuosina kerännyt huolellisesti kaikki tautiset omenat pois, niin tänä vuonna niitä näyttää syntyvän entistä enemmän. Myös rastaat ja ampiaiset ovat huomanneet omenapuuni ja meillä tuntuu olevan kilpailu siitä kuka saa ne isoimmat ja parhaimmat omenat, yleensä minä jään pronssille.

 

Neitoperhosia

 

Odotukset eivät olleet korkealla sadon suhteen, sillä tiesin sen jo keväällä kylväessäni siemeniä, että valmistaimilla olisin saanut varmistettua sadon kypsymisen, mutta ne pienet onnistumiset saavat puutarhurin onnelliseksi. Myös lauantaina koin onnenhetkiä perhosten kanssa, niitä oli ihan valtavasti lentelemässä puutarhassani. Parhaimmillaan laskin niitä olevan kaksitoista samaan aikaan maistelemassa mäkimeiramin kukkia. Perennamaata tonkiessani, päätin panostaa entistä enemmän perhoskukkiin, sillä ne tuovat suloisen lisän kukkien lisäksi.

 

 

Punahattu

 

Sunnuntaina perhosista ei ollut enää tietoakaan, sillä koko päivän tihkutti vettä, vaikka sääennusteet antoivat ymmärtää muuta. Ilma oli muutenkin todella outo, lämpötila nousi yli kahteenkymmeneen vaikka taivas oli verhoutunut harmaaseen pilveen. Sateesta huolimatta jatkoin perennapenkkini kääntämistä ja suunnittelin sinne istutettavia kasveja, ainakin punahattuja istutan lisää, sillä ne näyttävät viihtyvän puutarhassani ja ovat perhostenkin suosiossa.

 

Vaikka osa sadosta jää kypsymättä, siitä huolimatta olen saanut nauttia niiden kasvattamisesta, sadon määrällä ei ole niinkään suuri merkitys, se on vain bonusta tästä aherruksesta. Olinkin siis melko tyytyväinen kotiin palatessamme mökiltä, kun täytin jääkaappimme vihanneslaatikon omista perunoista, kurpitsoista, kurkuista sekä pavuista.

 

Siirtolapuutarhassa Hevosluodolla

 

 

Lauantai päivä menikin kiukutellessa sateen vuoksi, nimittäin enemmistön äänillä mökkireissusta tulikin vain nopea käännös mökin pihassa ja kaikki puutarhatyöt jäivät tekemättä siltä osaa. Sunnuntaikin meinasi mennä kiukutteluksi, mutta onneksi pitkän harkinnan jälkeen päätin osallistua Porin vihervuoden tilaisuuteen, joka järjestettiin Hevosluodon siirtolapuutarhayhdistyksen alueella. Jos edellisviikon sunnuntain avoimet puutarhat- tapahtuma oli huippu, niin tämä oli ehdottomasti potenssiin kymmenen. Onneksi en antanut sateen pilata sitäkin päivää, joten varustauduin saappaisiin, sateenvarjoon ja iloiseen mieleen. Matkan varrelta nappasin kyytiini vielä tätini, joka onnekseni ehti mukaani parin tunnin varoitusajasta huolimatta.

Avajaistilaisuudessa olikin mielenkiintoista kuultavaa niin siirtolapuutarhojen historiasta ja sen toiminasta nykypäivänä. Tilaisuudessa oli muitakin puhujia, joista mielenkiintoisin oli tietenkin Aarno Kasvi, jonka jutustelua olisi kuunnellut kauemminkin, mutta ylipuutarhurin aikataulu oli niin kireä, että aika jäi aivan liian lyhyeksi.

Tässä Aarno kertoo kuinka viiniköynnöstä leikataan

Tilaisuuden jälkeen kerhotalolla tarjottiin kahvit ja pihamaalla Aarno jakeli vielä puutarhatietoutta ja Turusta tuomiaan pistokkaita innokkaille puutarhureille.

Minäkin sain kotiin vietäväksi seljanpistokkaan, sekä akasian siemeniä. Toivottavasti saisin ne kasvamaan, sillä harvoin tulee vastaava tilaisuus saada tältä Suurelta Mestarilta siemeniä. Edellisestä tapaamisesta olikin kulunut jo kolmisen kymmentä vuotta, tosin silloin pikkutyttönä minulla ei ollut mitään käsitystä mistä tämä setä puhui.

Aarnolla olikin mielenkiintoisia mietteitä ja neuvoja kotipuutarhureille, päällimmäiseksi mieleen jäi ne suurimmat kompastuskivet kotipuutarhassa. 95% puutarhamme maaperä on hapanta savea, joten salaojitus kuntoon ja vuosittainen kalkitus, niin johan alkaa kukoistamaan. Aarno muistutti vielä mehiläisten merkityksestä, ja kehottikin istuttamaan paljon kevätsipuleita mehiläisille, joilla ei ole keväisin kukkia tarjolla. Hänen mielestään villeillä lupiineilla ja balsameillakin on tärkeä tehtävä mehiläisten kannalta, vaikka ovatkin levinneet pitkin tienvarsia.



Säleikössä kasvava kurpitsa

Aarnon kiiruhtaessa takaisin Turkuun uuden kirja kuvauksiin, saimme tilaisuuden päästä kiertelemään siirtolapuutarhan avoimia pihoja. Pihat olivat todella siistejä ja rakkaudella hoidettuja. Päällimmäisenä mieleen jäi kuitenkin asukkaiden ystävällisyys ja avoimuus. Heidän kanssaan vierähti tunti jos toinenkin jutellessa puutarhasta ja siirtolapuutarhassa elämisestä. Pariin ihastuttavan mökin sisällekin saimme kurkistaa. Mökit olivat kuin pieniä leikkimökkejä kauniine tavaroineen somistettuina.

Upea grilli

 

Lähes jokaisesta pihasta järjestäin löytyi vanha omenapuu ja kauniit vaaleanpunaiset malvat, ne ovatkin niitä vanhoja alkuperäisiä kasveja, joita asukkaat ovat säästäneet muistoina. Pihojen raja-aitoina oli koko tontin pituinen vadelmapenkki, joista vasemmanpuoliset olivat mökin omistajan käytössä. Aika käytännöllinen ratkaisu aidaksi, joka antoi tarvittavan näkösuojankin. Tällainen aita toimisi rivitalonjenkin pihoissa, tämän idean taidan napata omaankin pihaan.

 

Itselläni on ollut hieman ennakkokäsityksiä siirtolapuutarhan asukkaista, jotka lopulta murenivat kierroksen edetessä. Kuvittelin heidän olevan sulkeutuneita puutarhahifistelijöitä, joiden pihaan on ulkopuolisilta pääsy kielletty. Pöh ja höh, kaikkea kanssa, he olivat ihan tavallisia ihmisiä, suuri osa eläkeläisiä, ystävällisiä, ihania Porilaisia! Pihat olivat kauniita, rakkaudella hoidettuja, omistajiensa näköisiä.  Näimmekin samalla kierroksella siis paljon erilaisia pihoja ja ihmisiä, mutta yksi asia meitä kaikkia kuitenkin yhdisti, intohimo puutarhaan! Ensi kesänä aion tehdä uuden retken tänne siirtolapuutarhaan, sillä pihoihin pääsee kiertelemään asukkaiden ollessa paikalla.







Rappuset tilanjakajana terassilla

Pihoissa oli paljon nähtävää ja ideoita kotiin viemisiksi. Paras vinkki saatiin piikikkään karviaispensaan poimintaan, nimittäin marjapoimurilla noukkiminen sujuu nopeasti ja vaivatta. Myös herukoiden poiminnassa kuulemma oivallinen apuväline, höh miksi en ole sitä ennen edes tajunnut kokeilla, ensi vuonna sitten kokeiluun.

Kierroksella opeimme tuntemaan hieman siirtolapuutarhaelämää, vaikka tämä olikin vain pieni ripaus siitä, kuinka ihanaa olisikaan viettää kaikki kesät leikkimökissä hoitamalla sen edessä olevaa puutarhaa ja ympärillä asuisi samanlaisia puutarhaintoilijoita, voih. Siirtolapuutarhassa on kuitenkin sääntöjä, jotka nousivat esiin asukkaita haastatellessa, jotka koskevat niin rakennuksia ja pihaakin. Huonosti hoidetusta pihasta saattaa tulla jopa varoitus!!! No, onneksi kukaan ei ole vahtimassa minun puuhiani omassa pihassani, vaikka joskus tuleekin valitusta isännältä liian pitkästä nurmikosta tai liian suuresta kukka määrästä.

Mökki siirtolapuutarhasta olisi varmasti haaveissani, ellemme omistaisi omaa rakasta mökkiämme, jonne olemme rakentaneet omannäköisemme puutarhan, puhumattakaan siitä työmäärästä mitä se on vaatinut. Mökistämme emme luovu koskaan. Mutta toivottavasti kaverikseni lähtenyt tätini olisi saanut pienen innostuksen puutarhaelämästä ja jonain päivänä näkisin hänet viettämässä mukavia eläkepäiviä siirtolapuutarhassa, joka olisi terapeuttista vastapainoa pimeille talvi-illoille kerrostalossa.

 

Kierros Satakunnan puutarhoissa

Viime viikon sunnuntai sai minutkin innostumaan ja lähdin kiertelemään Satakunnan puutarhoja. Lyhyestä varoitusajasta huolimatta sain hyvän ystäväni mukaan ja päivästä muodostuikin todella mukava, seuran ja upean ilman saattelemana. Vaikka tummat pilvet suorastaan seurasivat meitä, saimme nauttia jopa helteisestä puutarhapäivästä, ampiaisten kera.

Risiini

 

Meistä kumpikaan ei oltu ennen osallistuttu tapahtumaan, joten olikin melko jännää, sillä emme tienneet mikä meitä odottaisi, myös puutarhat olivat ennestään tuntemattomia, joten navigaattorin avulla löydettiin näppärästi perille. Reittisuunnitelman pohjatyöt jäivät tekemättä kotitöiden jyrätessä niiden ylitse, mutta autossa pidetyn pikapalaverin jälkeen valitsimme reitillemme viisi lähinnä olevaa kohdetta, joiden joukosta löytyi muutama helmi.

Katsura

Melko vähän tuli kuitenkin räpsittyä kuvia, sillä halusin keskittyä pihojen katselemiseen ja samalla vaihtaa kuulumisia ystäväni kanssa, en ollut myöskään ihan varma oliko kuvaaminen sopivaa ilman luvan kysymistä.
Ensimmäisessä pihassa ihailimme jo suureksi kasvanutta katsura puuta, joka oli kasvanut tässä pihassa jo yli 20 vuotta, se ilmeisesti selviää täällä II-vyöhykkeellä mainiosti, sillä saman puun kohtasimme vielä kahdessa muussakin pihassa, aika hauska sattuma. Haluaisin nähdä tämän puun vielä syksyllä sen kauniissa syysasussa ja haistella sen vaniljalle tuoksuvia lehtiä.

Monet kasvit ja puut jäivät tunnistamatta, sillä emännillä näytti olevan niin kiirettä vierailijoita kestitessä, joten jäinkin kaipaamaan nimilappuja niiden erikoisempien lajien kylkeen. Kasvien tunnistaminen vaati hieman päänvaivaa, nimittäin meilläkin tuntui olevan kasvien nimet hukassa, poimulehdenkin nimi tuli mieleen todella pitkän mietinnän jälkeen (ei ole vanhaksi tulemista).

Ehkä suurin oivallus tapahtui kuitenkin omassa pääkopassani, nimittäin kierroksen loputtua, totesin olevan 110 % hyötytarhuri. Yhdessäkään käydystä pihasta ei löytynyt kunnollista kasvimaata. Joitain kasvimaan tapaisia lavoja toki löytyi seinän vierustoilta, hieman piilossa katseilta. Lavoissa kasvoi nuutuneita "perus" kasveja ja kasvihuoneet ammottivat tyhjyyttään tomaateista ja muista lämpöä vaativista kasveista. Sanoinkin ystävälleni eräässä upean rinnetontin pihassa,  jos tuo olisi minun kasvihuoneeni, se olisi täynnä tomaatteja.

Pihat olivat toinen toistaan erilaisempia, kaikista löytyi se jokin katseenvangitsija, upean kesähuoneen, terassin, kasvi runsauden tai kauniiden patsaiden vuoksi. Olikin huojentavaa huomata parissa pihassa, että rikkaruohojen nyppiminen on jäänyt vähälle ja perennapenkistä saattoi rehottaa nokkonen taikka hallitsemattomasti levinneet perennat. Toisaalta, jostakin pihasta ei löytynyt rikan rikkaa vaikka kuinka olisi etsinyt. Myös katteiden käytössä oli eroavaisuuksia, oli pihoja joissa ei sitä löytynyt missään muodossa, toisessa kaikki penkit olivat peitetty soralla tai kuorikatteella taikka piha jossa leikattavaa nurmea oli todella vähän runsaan laatoituksen vuoksi. Kukin tyylillään, mutta upeita kokonaisuuksia loppujen lopuksi.

Vaikka keltainen  ei ole mikään lempiväri kukkien suhteen , taisin ihastua siihen uudelleen (niin tapahtuu joka kevät narsissien avautuessa). Nimittäin yhdessä pihan talonpäädyssä oli muutamaa erilajia nauhusta, joiden kukat notkuivat perhosista. Erityisesti ylläoleva kukka näytti olevan perhosten suosiossa, eikä mikään ihme, sillä kukka tuoksui ihanalle. Pihan emäntä ei muistikirjankaan avulla osannut kertoa kasvin nimeä, se jäikin arvoitukseksi, mutta aion löytää sitä vielä tulevalle nauhuspenkilleni. 

Japanin vaahtera



Pihoista löytyi nerokkaita ratkaisuja ja mahtavia ideoita, upeista erikoisuuksista puhumattakaan. Päälimäisenä kasveista mieleen jäi katsura, japaninvaahtera, pylvästammi ja ne lukemattomat tunnistamattomat kasvit.

Pilvikirsikka

 

Ihastuin  myös tähän pilvikirsikkaan, joka pisti heti silmään autosta päästyämme. Näitä puita oli runsaasti tässä puutarhassa ja voinkin vain kuvitella miltä ne näyttävät keväällä kukkiessaan. Pohdeimmekin ystäväni kanssa, että avointen puutarhojen ajankohta on hieman liian myöhäinen tällä vyöhykkeellä. Monet perennat ja pensaat olivat jo kukkineet aiemmin kesällä ja muistoina niistä oli ainoastaan mustuneet kukinnot. Ehkäpä kesäkukat ovat parhaimmillaan tähän aikaan vuodesta. Vastaavanlainen tapahtuma voisikin olla keväällä taikka alkukesästä, jolloin puutarhassa vallitsee aivan omanlaisensa tunnelma. Toisaalta kevään ajankohta saattaa vaihdella viikkoja eteen- taikka taaksepäin vuodesta riippumatta,  joten sen parhaan ajan ennustaminen puutarhassa, kun kaikki kevään kukat ovat kukassa, on todella vaikeaa.

Kotiinpäin ajellessamme mietimme kuinka paljon aikaa ja rahaa puutarhat vievät. Jo pelkästään vuosi tasolla mullat ja kesäkukat vievät satoja euroja.  Mikäli haluaa puutarhastaan muutakin, summaan lisätään pensaat, puut, katteet, laatat... siis tuhansia euroja, jotka eivät kuitenkaan paljoakaan paina asuntoa myytäessä, tuskinpa kiinteistövälittäjä laittaa asuntoilmoitukseen huomion upeasta kevätpuutarhasta, magnoliasta, hevoskastanjasta taikka pioneista. Mutta itseähän varten tätä tehdään, se on harrastus muiden joukossa.

Ihana päivä kaiken kaikkiaan puutarhan parissa ja mikä parasta, sain puhua pitkästä aikaa puutarhaa (siis samaa kieltä) muiden puutarhaihmisten kanssa. Tapahtuma pisti hieman miettimään omaa suhtautumistaan puutarhaan ja sen hoitoon myös uusia ideoita tuli repullinen lisää toteutettavaksi.  

Ensi vuonna mennään ehdottomasti uudelleen!

Itse tehty kasviprässi

 

Tänä vuonna olen saanut nauttia kesästä aivan erityisellä tavalla. Minulla on ollut aikaa ihastella aamuauringon ensisäteitä ja illan viimeisiä valon pilkahduksia sekä kaikkea siinä välissä tapahtuvaa. Pikkumiehen kanssa olemme tehneet paljon kärrylenkkejä samalla ihmetelleet luonnon  ihmeitä ja olen ahkerasti taltioinut niitä kameran avulla. Vaikka tietokoneen albumit ovat jo täynnä kukkakuvia, halusin taltioida kasveja näin vanhanaikaisesti prässäämällä, jotka kiinnitän muistikirjan väliin. Inspiraation saattelemana ryhdyin oitis askartelemaan kasviprässiä.

 

 

Puutarhavajasta löysin pätkän vaneria, josta sahasin neljä suorakulmaista palasta, ajattelin tehdä heti kaksi erikokoista prässiä, toinen kotiin ja toinen mökille. Paloista tein tarpeeksi suuret, jotta saan prässättyä melko pitkiäkin kasveja kokonaisina. Sahauksen jälkeen maalasin ne valkoiseksi.

 

 

Maalin kuivuttua halusin koristella ne jotenkin aiheeseen sopivalla servietillä. Tämä olikin ehkä vaikein vaihe, sillä en osannut päättää minkä kuvion haluaisin kiinnittää prässin kanteen. Liimauksessa käytin découpages-lakkaa, joka suojaa kuviota kosteudelta ja naarmuilta.

 

 

 

Tässä kohtaa mieheni astui projektiin mukaan, kävimme rautakaupasta hakemassa siipimuttereita, lukkomuttereita, prikkoja ja kierretangon. Kierretangon tilalla  voi käyttää myös pitkiä muttereita, mutta en löytänyt riittävän pitkiä kyseisestä kaupasta, joten päädyin kierretankoon, josta sahattiin sopivan pitkät pätkät. Kannen kulmiin porattiin reiät. Vinkki, kannattaa porata päällimmäiseen kanteen hieman suuremmat reiät, jotta kannen liikuttaminen sujuu helpommin.

 

Pienen ruuvauksen jälkeen prässi on valmis testattavaksi. Hain takapihan terassilta muutamia kesäkukkia prässättäväksi. Kukat asettelin ihan tavalliselle kopiointi paperille, asettelussa kannattaa olla todella huolellinen, jotta lopputuloksesta tulee siisti ja kasvi on tunnistettavissa.

 

 

Paperien välissä on tukevaa pahvia.

 

 Lopuksi siipimutterien ruuvaamista ja lopputuloksen odottelua.

Prässin väsääminen oli nopeaa ja helppoa, helpommalla tietenkin pääsee ilman maalaamista ja koristelua. Myynnissäkin on vastaavanlaisia prässejä, mutta näin itse tehtynä se tulee huomattavasti halvemmaksi ja hauskemmaksi. Lapsena prässäsin neliapiloita satukirjojen väliin ja niitä tipahteleekin vähän väliä sivujen välistä, kun lueskelen omille lapsilleni niistä satuja.

 



 

Lopputulos aina jännittää, kuinka kasvit ovat muotoutuneet ja ovatkohan värit pysyneet, joten annankin kukkien olla prässissä ihan rauhassa muutaman viikon, ennen kuin uskallan kurkistaa.

 



Ojanpientareelta löysin lisää ihania luonnon omia kesäkukkia säilöttäväksi. Näistähän voisi koota vaikka kesäisen taulun. Odotankin jo, että saan prässin väliin ihania kevään ensi kukkijoita, syksyn värikkäitä lehtiä unohtamatta. Prässäyksen myötä on kehittynyt monta uutta ideaa, miten  prässättyjä kasveja voisi käyttää esim. tauluissa, muistikirjoissa, korteissa ja askartelussa, vain mielikuvitus on rajana.

Lihalakko kasvispakko

Vesimelonin alku

 

Olemme mieheni kanssa yhdessä päättäneet kokeilla kuukauden kestävää lihalakkoa. Olemme pitkään jo pohtineet lihan vähentämistä, sillä viikossa lihaa tulee puputettua ruokailun lisäksi aivan liikaa, leikkeleistä ja grillimakkaroista puhumattakaan. Lopullisen päätöksen lihalakkoon tuli kuitenkin mieheltäni, kaikki, jotka tuntevat metsästäjämieheni, hieraisevat varmasti silmiään lukiessaan päätöstämme. Hän on vannoutunut lihansyöjä, joka ennen otti kohteliaisuuttaan hyppysellisen verran  tekemääni salaattia lautaselleen, eikä syönyt leipää ilman kahta siivua leikkelettä,  mutta vuosien saatossa olen opettanut hänet syömään vihanneksia, salaatteja ja marjoja ja ilmeisesti myös pitämään niistä.



Kasvihuonekurkku, ei taida täyttää EU:n direktiivejä

 

Ajoitus tuntuukin juuri täydelliseltä, nimittäin tällä hetkellä kauppojen  heviosastot pullottavat ihania, värikkäitä, kotimaisia kasviksia, joiden hinnat ovat alhaisimmillaan. Myös omassakin puutarhassa alkaa kauan odotettu sadonkorjuu, josta saamme mukavasti pientä extraa omaan ruokapöytään. Pakastinkin ollaan syöty lähes tyhjäksi hirvenlihasta sekä muusta riistasta, joten olisimme muutenkin joutuneet pian turvautumaan kaupan lihoihin.

Nauris

Aluksi olin hieman huolissani, kuinka saisin varmistettua lapsille tarvittavat proteiinit lihan puututtua ruokavaliostamme, joten löysäsimme hieman lihalakkoa broilerin ja kalan suhteen. Olinkin jo kauhuissani, miten osaisinkaan valmistaa ravitsevaa ruokaa pelkistä kasviksista, jotka maistuisivat myös lapsille. Tässä on vielä opettelemista keittiön puolella, jännä nähdä miten tulen pärjäämään.

 

Parsakaalin poikanen

 

Olemme jo ennen päätöstämme totutelleet erilaisempaan ruokaan, nimittäin thairuokaan, jossa ei käytetä punaista lihaa, parina päivänä viikossa keittiöstämme leijailee ihastuttava jasmiiniriisin sekä valkosipulin tuoksu. Aiemmin kesällä ehdotin thaimaalaiselle tuttavalleni, jospa hän kokkaisi perheelleni aitoa thairuokaa ja samalla opettaisi minulle sen valmistamista. Valmistimme neljän ruokalajin illallisen kanasta ja katkaravuista, johon kuuluivat myös herkulliset kevätkääryleet. Tunsin olevani etuoikeutettu saadessani yksityisopetusta kokkailusta, joka erosi jonkin verran omasta puuhailusta. Kokkauksen lisäksi sain harjoittaa ruostunutta englannin kieltäni ja minä puolestani opetin hänelle suomenkieltä.

Sitruunaruohoa

Thairuuan valmistaminen vaatii kuitenkin tiettyjä mausteita, jotta ruoka maistuisi oikealle. Tuttavallani oli kuivattua sitruunaruohoa, jotka oli kerätty hänen vanhempiensa pihalta Thaimaasta, siitä innostuneena kylvin sitruunaruohoa kasvimaalleni ja mullasta pilkistää jo muutama heinän-näköinen korsi.

Kesäkurpista

Mieheni jo hieman empi päätöstämme, mutta tiesi ettei minun päätäni enää käännetä, kun päätös on tehty, se pitää! Kauppaan lähtiessään hän uhkasi ostaa makkaraa ja meetvurstia, mutta kauppakassista löytyikin kalkkunaleikkelettä, lohipullia, kurkkua ja tomaattia, hän siis yrittää oikeasti!

Mustaherukka

Lihan aiheuttamista terveyshaitoista puhutaan nykyisin todella paljon, eikä syyttä. Onneksi nykyään on paljon tutkimustietoa ruokavaliostamme kuinka se vaikuttaa meidän terveyteen. Oikein hirvittääkin ajatella kuinka paljon lapsena ollaan syöty lenkkimakkaroita ja muita eineksiä, silloinhan ei puhuttu nitriiteistä eikä muista syöpää aiheuttavista ruoka-aineista. Puhumattakaan itse lihatuotannosta, joka globaalisesti katsottuna tuhoaa hiljalleen maapalloa. No, eipä mennä sen syvemmälle ruuan eettisyyden sekä terveellisyyden suhteen, kaikkihan sen tietävät, että omena päivässä pitää lääkärin loitolla.

Tilli

 

Jännää todellakin seurata, mitä tästä lihattomuudesta seuraa. Olon pitäisi olla kevyempi ja energisempi, sekä painoakin saattaa tippua ( mikä on ihan toivottavaa, sillä kesän mittaan on tullut muutama liikakilo vyötärölle). Vieläkö kun pääsisi tuosta sokerikoukustakin irti, sillä sokeri on ehkäpä ainut ja suurin heikkouteni ruuan suhteen, mutta se vaatii jo hieman enemmän tahtoa ja kurinalaisuutta. Mutta askel kerrallaan, tästä on hyvä jatkaa.



Kesäkurpitsa ´Eight Ball F1`

 

Ehkäpä kaikista mukavinta tässä haasteessa on se, kun voi astella omalle kasvimaalle ja koota sieltä käsiinsä päivän ruuat.

 

Taatusti terveellistä ja puhdasta ruokaa, ilman välikäsiä.

 

 

Multasäkeistä matto

 

Keväisin kertyy melko suuret määrät tyhjiä multasäkkejä, jotka yleensä päätyvät ennemmin tai myöhemmin roskikseen. Itse käytän niitä puutarhassa lähinnä jätesäkkien tapaan, joihin kerään puutarhajätettä. Kunnes näin askartelulehdessä idean, jossa oli tehty muovipusseista tabletteja pöydälle, siitä inspiroituneena päätin kokeilla ohjetta näin puutarhurin vinkkelistä katsottuna, eli multasäkeistä virkkasin maton.

 

Aluksi avasin multasäkit sivusaumasta ja pesin ne huolellisesti astianpesuaineella ja harjalla. Pesuhomma meni kuitenkin ihan överiksi, sillä lapset innostuivat hieman liikaa vesileikeistä pihalla ja lopuksi sain kantaa jokaisen, koira mukaan lukien sisälle suihkuun peseytymään napaan asti yltävästä kurasta. Älä ota siis lapsia mukaan pesuhommiin, mikäli haluat suoriutua pesusta nopeammin.

 

 

 

Säkkien leikkaus oli ehkä suuritöisin työvaihe ja vei eniten aikaa. Ensimmäiset säkit leikkasin n. 1cm levyisiksi, mutta virkatessa huomasin sen olevan kuitenkin liian leveää, joten parit viimeiset säkit leikkasin  0,5 cm levyisiksi, jolloin virkkauskin sujui helpommin.

 

Ensimmäinen säkki virkattuna

 

Ompelulaatikosta otin suurimman mahdollisen virkkuukoukun, jolla aloitin maton virkkaamisen. Huonosta virkkaustaidosta johtuen tein matosta tasaisen pyöreän, enkä lähtenyt kikkailemaan pylväiden kanssa, valitettavasi en ole perinyt mummuni ilmiömäistä neulontataitoa saatikka äitini  ihailtavaa virkkaustaitoa.

 

Pidän nopeista käsitöistä, joiden tekemiseen kuluu päivä taikka kaksi ( siis sen aikaa, kun inspiraatio kestää). Tälläkin hetkellä kaapista löytyy keskeneräinen virkattu peitto, jonka olen aloittanut ehkäpä kuusi vuotta sitten, inspiraatio loppui lankojen päättelyyn, siis siihen tylsimpään vaiheeseen. Tämän maton tekemiseen menisi ilman häiritseviä tekijöitä ehkäpä päivä taikka kaksi. Nimittäin virkkausvaiheessa oli hieman ongelmia, koira nappasi toistuvasti virkkuukoukun ja juoksi ympäri asuntoa minua karkuun. Vasta namujen avulla sain pureskellun virkkuukoukkuni takaisin. Myös pallonmuotoiseksi kääritty lankavyyhti kiinnosti kovasti pikkumiestä. Hän sai hetkessä potkittua "pallon" sekamelskaksi, jonka selvittämiseen meni jokunen tovi.

 

Siitä viisastuneena jatkoin virkkausprojektia vasta iltaisin pikkumiehen ja koiran nukkuessa. Lopetin virkkauksen neljännen säkin jälkeen, sillä maton reunat alkoivat käpertyä uhkaavasti sisäänpäin korjaus-yrityksistä huolimatta. Ja mielestäni tämä oli juuri sopivan kokoinen matto pienen kasvihuoneeni lattialle.

 

 

Valmis säkkimatto on sekä hauskan näköinen sekä kosteudenkestävä vaihtoehto räsymatolle, jotka homehtuvat helposti kosteassa kasvihuoneessa. Tämän inspiraation seurauksena olenkin silmäillyt kauppojen muovikassi tarjontaa aivan eri silmällä, sieltä löytyy kaikenväristä pussia, joista saisi värikkäämmän version virkattua. Maton tekeminen oli niin mukavaa puuhaa, että suunnitteilla on jo seuraava projekti,  tosin pitää vielä odottaa puutarhavajassa lojuvien multasäkkien tyhjentymistä.