maanantai 2. huhtikuuta 2018

Reissussa

 

Reilu viikko sitten palasimme takaisin kotiin Rukalta. Lapin matkasta on muodostunut jo lähes perinne meidän perheessä. Perinne on oikeastaan alkanut jo lapsuudessani, jolloin vanhempani tutustuttivat minut lapsena Lapin upeisiin tuntureihin.

 
Vaikka nämä maisemat on jo useasti nähty, niin joka kerta ne saavat minut huokailemaan pelkästä ihastuksesta.  Voisin nousta aamulla ylös tunturiin jäädäkseni sinne koko päiväksi ihailemaan ja laskeutua takaisin alas ilta-auringon kanssa ennen pimeää.
 
 

 

Ensi kertaa elämässäni ihastelin auringonlaskua tunturin päältä. Ihan uskomattoman upean näköistä, kun kultainen pallo piiloutui kaukaisuuksissa olevien tunturien taakse värjäten taivaan oranssin keltaiseksi. Samaan aikaan tunturin toisella puolella taivas muuttui vaaleanpunaiseksi ja pimeys laskeutui pehmein askelin kylään.


 

Päätin mennä seuraavana päivänä aikaisemmin tunturin laelle seuraamaan auringonlaskua, mutta harmikseni lumipilvet peittivät taivaan taakseen, enkä nähnyt moista näkyä enää matkamme aikana.


Huikeista maisemista huolimatta lapset tarvitsevat muutakin ajanvietettä. Majapaikkamme viereen oli rakennettu lapsille oma leikkialue, jossa saattoi viettää aikaa myös ilman suksia. Pikkumies ei houkutteluista huolimatta halunnut vielä kokeilla laskettelusuksia, joten piti keksiä jotain muuta. Onneksi alueelta löytyi uusi tubing-rata, jossa viiletimme laskun jos toisenkin päivän aikana. Renkaalla laskeminen oli myös muiden aikuistenkin mielestä hauskaa puuhaa, sillä parhaillaan liukuhihna-hissi täyttyi lasku toisensa jälkeen nauravista lapsista ja vanhemmista.

 Ihastuimme jälleen Lapin upeaan luontoon, joten kotimatkan aikana päätimme palata näihin maisemiin jo ensi kesänä. Haluamme nähdä miltä tunturit näyttävät kesällä, ilman valkoista paksua peittoa.

 
Kotiin päästyäni ja purettuani suurimmat tavaramäärät, valmistauduin seuraavan päivän reissuun Tampereen Ahlmanille, jossa odotti vihermestarikoulutuksen päätöspäivä. Tiesin, että päivästä tulisi mielenkiintoinen, jo pelkästään paikka oli tutustumisen arvoinen. Eikä päivästä puuttunut yllätyksiä, saimme maistaa pakuriteetä, joka on valmistettu koivun pahkasta sekä grillattuja sirkkoja. Ihan mielenkiintoiset maistajaiset, sirkkojen kohdalla meinasi pala nousta kurkkuun, mutta piti pistää silmät kiinni, ettei nähnyt mitä lautasella makasi.
 
Päivän aikana koulun oppilaat opastivat meitä kulkemaan Ahlmanin tilalla järjestettyihin rastipaikkoihin. Alun perin tilaisuus piti järjestää ulkona, keväisessä auringonpaiseessa, mutta talvi taisi yllättää järjestäjät. Minun ryhmäni opas innostui esittelemään tarkemmin tiloja ja kertomaan jänniä tarinoita paikasta. Kuten kummituksesta joka kummitteli koulun päärakennuksessa. Tarinan kuultuani, olin varma että yläkerran ikkunasta joku seurasi puuhiamme. Luulen että tämäkin paikka tulee olemaan kesälomakohteemme ensi kesänä. Täällä on varmasti paljon mielenkiintoista nähtävää kesällä. Myös koulutus tarjonta alkoi kummasti kiinnostamaan kuljettuamme floristiluokan ohitse, jossa valmistui upeita asetelmia.

 
Pääsiäisen ajan vietimme pitkästä aikaa mökillä. Mitään suurempia puutarhahommia ei voi vielä tehdä paksun lumikerroksen vuoksi. Onneksi lumi ei kuitenkaan estä haaveilua, niinpä aloinkin jo suunnittelemaan uusia istutuksia lammen rannalle ja vedin karkeita mitta-arvioita hangen päälle.
 
 Nyt kun lomareissut ovat takana, voinkin aloittaa vihdoin ja viimein esikasvatuspuuhat.
Tätä hetkeä olen niin odottanut! Nyt multasäkit, purkit ja siemenet esille, täältä tullaan kevät! 
 
Mukavaa alkanutta huhtikuuta!
 
 
 
 
Mari Marjamäki
 
 
 
 


14 kommenttia:

  1. Upeita Lapin maisemia. Kokonaisia sirkkoja, huh. Jauhettuna ne menisi kyllä, mutta kokonaisina minullekin nousisi varmasti pala kurkkuun :)
    Mukavaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu!
      Juu, ei voinut katsoa taikka miettiä mitä suussa oli. Tilaisuus oli pakko käyttää hyväksi ja maistaa sirkkoja, sillä tuskinpa niitä tulee ostettua kaupasta.

      Poista
  2. Kertakaikkisen upeita kuvia. Ajattelin, että ne ovat Kolilta, maisemat ovat niin samantyyppisiä. Kyllä tuollaisia maisemia passaa kuvata. Mukavaa pääsiäisen loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Kyllä Suomesta löytyy upeita luontokohteita, joissa passaa kuvailla. Sinulta löytyy aina niin upeita luontokuvia.

      Poista
  3. Ihania talven maisemia! Nuo tykkylumiset puut ovat mielettömän kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Lapseni kutsuvat tykkylumisia puita hattivateiksi, näyttävät niin hauskoilta.

      Poista
  4. Kyllä nämä kuvat puhuvat kerrassaan kaunista kieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Lapin maisemat ovat niin mahtavat!

      Poista
  5. Lapin lumiset maisemat ovat todella kauniita, tykkylumet, kynttiläkuuset, auringonlaskut - ihanaa!

    Ahlman on todella mielenkiintoinen paikka!! Olipa teillä mielenkiintoinen tarjoilukin, rohkea sirkan syö - pakuritee on hyvää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunturin päältä auringonlasku oli mahtava kokemus ja onhan Lapin maisemat itsessään niin kauniit.
      Ahlmanille on mentävä uudestaan kesällä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!