sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Pavun vuosi

 
 
 Siemenlaatikon siivouksen yhteydessä ryhdyin suunnittelemaan tulevan kevään kylvösuunnitelmia  keittiöpuutarhan osalta. Suunnitelman pohjana on vuoroviljely -systeemi, joten jouduin hieman muistelemaan viime kesän kasvien järjestystä. Itseasiassa riittää, kun muistaa missä laatikossa kasvoi perunat, niin sen jälkeen muidenkin kasvien paikat ovat selvillä.

Kasvulaatikoita on yhteensä seitsemän, joista kolmessa kasvaa monivuotisia kasveja, joita ei siirrellä vuosittain. Marjapensaat ja mansikat saavat olla siis rauhassa laatikoissaan, yrttilaatikko sen sijaan saa vuosittain lisäystä yksivuotisista maustekasveista.
 
Vuonna 2016 salaatit kasvoivat ympyröissä.

Suunnitelma on vain suuntaa antava, todellinen kasvijärjestys tapahtuu istutushetkellä, tunteen mukaan. Lajikkeet ja kylvörivien muodot ovat vielä arvoitus, ne muodostuvat sitä mukaan, mitä pusseja siemenlaatikosta löytyy ja puutarhurin sen hetkisestä mielentilasta.
 
 
Yhden laatikon pyhitän ainoastaan pavuille, onhan se vuoden 2018 vihannes. Itse asiassa siitä se ajatus lähtikin, jospa kokeilisi jotain itselle uusia papulajikkeita. Viime vuonna pavun kasvatus ei onnistunut ollenkaan. En tiedä johtuiko se viileästä kesästä, myyrien seikkailusta papulaatikossa vai poissa olollaan loistaneesta tarhurista, vaiko kaikkien näiden summasta. Tästä huolimatta papu on vuoden 2018 vihannes myös puutarhassani.
 
Ylhäältä vasemmalta oikealle; Pensaspapu Borlotto lingua di fuoco nano, härkäpapu Karmazyn, salkopapu Neckargold, pensaspapu Ying Yang
Siemenlaatikosta ei löytynyt perinteisen pensaspavun lisäksi muita lajikkeita, joten edessä oli reissu kaupan siemenhyllylle. Löysin mielenkiintoisia lajikkeita, niinkin tavallisesta kasvista kuin papu. Makueroista en osaa vielä kertoa, mutta siementen ulkonäöissä on jo hämmästyttävän suuria eroja. Erityisesti minua kiinnostaa Yin Yang-pensaspavun siemenet, jotka ovat jo itsessään niin kauniita, etten malttaisi syödä niitä, saatikka laittaa niitä mullan alle.
Löysin myös mielenkiintoisen uutuuden, amppelipavun, jonka kasvatusta voisin kokeilla vaikkapa takapihan terassilla.  Tällä hetkellä metsästän vielä violetin väristä papua, eli pitää vielä poiketa siemenhyllyille. Papulaatikkoon kylvän lisäksi härkäpapua, joka on itseasiassa virna eikä papu. Eri sukuisuudesta huolimatta se kuuluu papulaatikkooni, nimi ja ulkomuoto ainakin muistuttavat sitä oikeaa papua.
 
 
 Kasvatan joka vuosi papua puutarhassani, koska sen kasvatus on helppoa ja se antaa paljon maistuvaa satoa. Senpä vuoksi onkin mielenkiintoista kokeilla joitain muitakin lajeja sen tavallisen pensaspavun rinnalle. Ehkäpä löydän joukosta hyvän papulajikkeen, jota kasvatan vielä seuraavinakin vuosina.  Muita kasvatuskokeiluja ei keittiöpuutarhan puolella sitten olekaan tänä vuonna. Seuravaksi ryhdyn piirtelemään kylvösuunnitelmaa kesäkukkien osalta, löytyihän niitäkin melkoinen määrä laatikostani. Jospa suunnitelma hieman estelisi siementen ostohimoa, sillä olen niin heikkona kesäkukkiin.
 
 
Mukavaa alkavaa viikkoa!
 
 
 
Mari Marjamäki
 

 

23 kommenttia:

  1. Pavut ovat tosiaan mielenkiintoisia. Yin Yang oli meillä viime vuonna ekaa kertaa kokeilussa ja onnistui ihan kivasti. Väritys hävisi, samoin kuin muissakin hauskan värisissä pavuissa, kypsennettessä. Härkäpapuihin myös ihastuin kovasti. Tuo tumma näyttää kokeilemisen arvoiselta, joten sitä ehkä täytyy itselleenkin vielä käydä haalimassa :D
    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Näitähän löytyy vaikka minkälaisia. Kiva tietää että yin yang onnistui sinulla, eikä vaadi mitään eritys kohtelua. Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Hieno systeemi sinulla. Minäkin kierrätän neljää kasvulaatikkoa, mutta en ole suunnitellut yhtään noin tarkasti ja hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vuoroviljely onnistuu hyvin laatikoissa, kunhan muistaa järjestyksen 😊 itse asiassa tein suunnitelman itselleni muistiksi.

      Poista
  3. Tuo amppelipapu pitääkin etsiä jostain, sillä meillä maassa elävät lehtokotilot syövät papuja. Lehtokotiloiden jäljiltä ei juuri papuja jää, joten amppelikasvatus voisikin onnistua. Kiitos vinkistä! Hienoja papuja oletkin löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amppelipapu onkin hauska uutuus ja tuskinpa kotilot yltävät niitä syömään. Papuja löytyikin aikas montaa eri lajia, eikä tässä ole tietenkään kaikki. Hienoa että sinäkin innostuit pavuista.

      Poista
  4. Ihanan inspiroiva suunnitelma, ja kaunis mustalla taustalla. Minäkin pyrin seuraamaan vuoroviljelyn oppeja. Rentouttavia suunnitteluhetkiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Vuoroviljely on helppoa, mutta joka vuosi joudun tarkistamaan miten se menikään. Nyt suunnitellaan kesäkukkien kylvöjä, niin ihanaa puuhaa!

      Poista
  5. Ihana suunnittelutaulu kerrassaan! Hauska idea laittaa salaatit ympyrän muotoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valkoisen paperin ja tekstin sijaan jotain muutakin välillä. Taulun taidan ripustaa puutarhavajan seinälle ihan vain muistin virkistämiseksi.

      Poista
  6. Hauskat salaattiympyrät! Minä kasvatin papuja viime kesänä ensimmäisen kerran ja tästä lähtien aion kasvattaa niitä joka vuosi. Paljon mielenkiintoisia kokeiltavia lajikkeita olisi tarjolla. Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pavut ovat kyllä helppoja vaikken onnistunutkaan viime vuonna. Itsekin olen kasvattanut niitä jo monta vuotta. Mukavaa maanantaita!

      Poista
  7. Minä olen kasvattanut myös papuja. Jonain vuonna ne kasvaa hyvin jonain ei . Vuoroviljely on myös meillä käytössä. Pitää tänä vuonna lisätä laatikoiden määrää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisinaan se onnistuu, edellisvuonna keräsin ämpärillisen satoa pieneltä alalta, mutta viime vuonna ne eivät edes kasvaneet. Laatikko-viljely on helppoa ja toivoisin myös lisää tilaa, kun kaikkia ei voi kasvattaa mitä haluaisi.

      Poista
  8. Sulla on hyvät suunnitelmat. Kevättä kohden ollaan menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmat ovat nyt valmiina. Ei mene enää kauaa kun voidaan aloittaa.

      Poista
  9. Hienot suunnitelmat! Minäkin juuri väsäsin omani, mutten ole kyllä yhtään varma ehdinkö sitä toteuttaa, kun pitäisi koko hyötytarhaa laajentaa, mutta yritän ainakin😊 Minullakin meni papujen kanssa jotain pieleen viime vuonna, joten uusi yritys tänä vuonna🌱

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kurkkaamassa suunnitelmiasi ja hienolta näyttää! Toivottavasti tänä vuonna onnistutaan paremmin papujen kanssa 😊

      Poista
  10. Ihana ja kaunis suunnitelma! 😊 Mulla oli viime vuonna ruusupapua, se oli hyvää! Keitin niitä nuorina kuorineen (palkoineen?) ennen kuin se kova ruoti kehittyy. Toinen kasvoi omenapuuta pitkin ja toinen padassa jossa oli korkea pajusta tehty kartio (se ei kyllä riittänyt vaan papu kasvoi seinää ja siellä olevaa lyhtytelinettä pitkin 😅). Padassa oleva viihtyikin paikassaan niin hyvin että kasvoi lähes 3 metriseksi! 😄 Ruusupapu on kyllä tosi kaunis ja rehevä kasvi 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Miten olinkaan unohtanut ruusupavun? Täytyyhän sitäkin löytyä papulaatikosta! Kiitos muistutuksesta 😊

      Poista
  11. Hei! Voitit blogini arvonnassa, joten laitatko minulle yhteystietosi sähköpostilla osoitteeseen keijunkukkanen@outlook.com niin lähetän palkinnon sinulle. :)

    VastaaPoista
  12. Onpas kaunis vihannesspiraali ja hyviä ideoita. Ihailen kovasti järjestelmällisyyttäsi kun olen itse niin saamaton. Papu on erittäin kiinnostava kasvi! Kasvissyöjälle ihan ykkösjuttu, täyttää masun tehokkaasti. Ja vielä niin nätti kasvi. Olet fiksusti valinnut erittäin hyvän viljeltävän, seuraan innolla miten papuprojektisi etenee :)

    VastaaPoista
  13. Hei! Voitit myös minun "Kotipuutarhuri"- blogin arvonnassa, joten sama pyyntö. Laitatko yhteystietosi minulle niin saadaan paketti matkaan! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!