keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Ensiaskeleet

 
* blogiyhteistyö Hong Kong Suomi
 
Viime päivien sateet sulattivat sitkeimmätkin lumikinokset pihasta ja nyt tekisi tosissaan mieli vetää kumpparit jalkaan ja ruveta tositoimiin puutarhan puolella. Pitää kuitenkin vielä vetää käsijarrusta ja pidätellä, toki pihalla voi ja pitää joitain puuhia tehdä roudasta huolimatta. Sisällä sen sijaan valmistelut ovat alkaneet esikasvatuksen merkeissä ja ensimmäiset tomaatin taimet kurkistavat jo mullan alta. Edessä on jälleen uusi kevät ja uusi alku. Erityiseksi tämän kevään tuo uusi blogiyhteistyö Hong Kong Suomen kanssa. Kevään edetessä luvassa on siis ajankohtaisia postauksia niin kotipuutarhurien kuin Hong Kongin puutarhamyymälöidenkin näkökulmasta. Näin ollen suuntaan ensimmäiset askeleeni yhteistyön merkeissä  Hong Kongin puutarhamyymälän kevätkukkasipuli-hyllyille, tervetuloa mukaan!
 
 
 
Nyt kun vihdoinkin olen päässyt eroon siemenhylly-addiktiosta ja pystyn kävelemään niiden ohitse pysähtymättä, on ilmestynyt seuraava hamstrauksen kohde, kevätsipulit. Hong Kongin sipuli ja juurakko-hyllyt veivät jalat alta. Uudistuneeseen valikoimaan on todella paneuduttu ajatuksella, uusia lajikkeita, upeita värejä ja joukossa muutama erikoisuuskin.  
 Hyötytarhurina minua erityisesti ilahduttaa erikoisempien hyötykasvien juurakot. Näiden kohdalla alkoivat ajatukset lentämään jo sadonkorjuussa, miltähän valkoiset mansikat maistuvat entäpä makea Red Champagne -raparperi, nimi ainakin kuulostaa ihanalta.
Duchesse de Nemorous, Bowl of Beaty, Sarah Bernhart
 Jostain syystä puutarhastani puuttuvat kokonaan pionit. Olen kuvitellut niiden olevan hyvin vaateliaita paikan suhteen, joten olen hylännyt ajatuksen niiden istuttamisesta saviseen puutarhaani tyystin. Mutta jostain syystä nähdessäni nämä ihanuudet, olen valmis kaivamaan niille vaikka metri tolkulla uutta penkkiä.
Iris germanica Batik, Hosta White Feather, Hemerocallis Entrapment, Hemerocallis Celebration of Angels
 Myös tutuista perennoista löytyi mahtavia erikoisuuksia. Erityisesti silmiini osui valkolehtinen kuunlilja. Vihreän eri sävyisiä ja raidallisia lajikkeita löytyy omastakin pihasta, mutta valkoista en ole ennen nähnyt. Myös päiväliljan kohdalla piti tarkistaa etiketistä nimi tunnistamista varten.  Taidan sittenkin kaivaa ne oranssin väriset päiväliljat toisaalle ja vaihtaa tilalle lempiväriäni pinkkiä.


Gloriosa Rothschildiana, Ranunculus Pears, Zantedeschia Saigon, Canna City of Portland
 
Ilokseni valikoimista löytyi erikoisempiakin lajikkeita, kuten keijunliljaa, jota viime vuonna metsästin kaikkialta ja lopulta löysin sitä vain nettikaupasta. Tänä vuonna kasvatan sitä ehdottomasti uudestaan. Myöskään pinkin väriset kalla ja kanna eivät säästyneet huokailuiltani, miten ne onnistuvatkin jalostamaan jotain näin täydellistä.
 
Lilium Anastase, Dahlia Creme de Cassis, Dahlia Take Off, Lilium Cogoleto

Dahlioita valitessa kuluu tovi jos toinenkin, varaa siis hyvin aikaa ja varaudu siihen ettet tule pysymään suunnitelmissasi. Valikoiman värimaailma on lähellä omaani, valkoista lilaa ja vaaleanpunaista, valinnan piti olla siis käytännössä helppo tai niinhän sitä luulisi. Myös liljavalikoima on kokenut uudistuksen, perinteisten liljojen tilalle on tullut uusia ihania lajikkeita. Ja  löytyipä niitä himoittuja puuliljojakin.
 Parsaan ihastuin viime vuonna ensikertaa toden teolla, kun sain paikalliselta parsanviljelijältä maistiaisia. Innostuin siitä niinkin paljon, että hankin jopa valmiiksi viime syksynä parsan siemeniä omia viljelysuunnitelmiani varten. Siemenestä kasvattaminen satoon saakka kestää kuitenkin kolmisen vuotta, joten haaveet ovat hieman haalenneet talven aikana.  Ilahduin suunnattomasti kun löysin vihreän sekä valkoisen parsan juurakoita Honkkarin valikoimista ja suunnitelmat saivat jälleen siivet selkäänsä. Ja eihän sitä punaista shampanjaakaan voinut vastustaa. Tämän makean raparperin istutan isoon ruukkuun terassille, sillä kotipihastani puuttuu tämä puutarhan peruskasvi tyystin.
 
Tältä reissulta ei tarvinnut tyhjin käsin kotiin palata. Kassista löytyy uusia ihanuuksia, jotka pääsevät jo tulevana viikonloppuna multiin. Tästä se kevät alkaa!
Kannattaa olla ajoissa liikkeellä näiden ihanuuksien suhteen, sillä osa laareista oli jo tyhjinä. Ja minä kun luulin olevani liian aikaisessa!
 
 * kaupallinen yhteistyö Hong Kong Suomi
 
 
 
Aurinkoisia kevätpäiviä!

 
 
Mari Marjamäki
 
 

26 kommenttia:

  1. Upeuksia olet hankkinut ja mikä sen kauniinpaa kuin väriloisto kesällä. Onnea kasvatuksillesi. Onneksi itse olen aikas maltillinen, ainakin välillä. Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther! Yritän tosissani hillitä itseni puutarhamyymälöissä, enkä koskaan pysy suunnitelmissani 😊

      Poista
  2. Hyviä hankintoja! Parsan kasvatusta olen itsekin miettinyt, mutta se on toistaiseksi jäänyt sopivan paikan puuttuessa. Ehkäpä jo tänä kesänä katson sille sopivan paikan ja alan kunnostaa kasvualustaa :) Keväistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsa on kyllä mielenkiintoinen kasvi. Itse ajattelin istuttaa sen kukkapenkin taakse taustalle. Juurakoiden avulla sen kasvatus on huomattavasti nopeampaa.

      Poista
  3. Honkkarista löytyy vaikka mitä ihanuuksia ja tosi hyvin ovat lähteneet kasvuun aina. Loistava yhteistyökumppani <3
    Mukavaa kevään jatkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla että juurakoiden kasvattaminen on onnistunut.
    Tästä yhteistyöstä olen ollut niin onnellinen.
    Ihanaa kevään odotusta myös sinulle!

    VastaaPoista
  5. Minäkin tutkin viime viikolla honkkarin mukavan laajaa kevätsipuli ja -mukula -valikoimaa, mutta mitään en tullut ostaneeksi, sen verran kun olen jo nettikaupoissa ostoksia tehnyt. Pitäisi niillekin jo paikat löytää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylimääräistä tilaa ei paljoa ole minullakaan ja silti vaan tulee hamstrattua liikaa 😊
      Nettikaupoille en ole uskaltanut mennä, sieltä löytyisi vaikka mitä !

      Poista
  6. Ihana yhteistyö 😊 Mäkin sorruin neljään erilaiseen Daaliaan tänä vuonna! Ennen en ole niitä kasvattanut. Pioni on mulla ollut tosi helppo. Usein olen lukenut sen vaikeudesta. Olen jopa siirtänyt sitä ja silti se on vaan kukkinut eikä pitänyt taukoa vaikka se tekee niin helposti 😄 Ikinä en ole sille myöskään tehnyt mitään. Lannoittanutkaan en ole. Kasvuston leikkaan matalaksi n.15cm korkeudelta syksyllä ja kerään lunta päälle heti kun sitä sataa. Hyvin sunkin pionit lähtee varmasti! 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru, tämä yhteistyö Honkkarin kanssa on todella mielenkiintoinen. Dahliat ovat ihania, niitä tulee hankittua joka vuosi. Kiitos pionivinkistä, sait sen kuulostamaan niin helpolta.

      Poista
  7. Kiinnostava raparperi, en kyllä usko makeuteen, ennenkuin maistan ;) Täytyisi varmaan testata.

    VastaaPoista
  8. Juu tuskinpa tulee syötyä makeanhimoon 😄

    VastaaPoista
  9. Honkkari on oikein hyvä ostospaikka, ja ihan kelpo kasveja sieltä saa ympäri vuoden:)hyvännäköinen kattaus kassissasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku, tällä kattauksella pääsen hyvin vauhtiin.

      Poista
  10. Ilmeisesti olin myöhässä, sillä kotimatkan Honkkarin sipuli-juurakkovalikoima oli huvennut melkoisesti. Jotain sieltä silti tarttui mukaan. Honkkari on kehittänyt valikoimaansa melkoisesti ja varsinkin kasvuaikaan puutarhapuolella tulee käytyä tasaiseen tahtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hätää, myymälöihin on tilattu lisäkuorma sipuleita, joten käypäs uudelleen kierroksella kun siellä päin kuljet 😊

      Poista
  11. Onpa ihania! Harmi että lähimpää Hong Kongiin on sen verran matkaa, ettei viitsi vartavasti lähteä. Minäkin olen ihastunut pioneihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmillista ettet pääse tutustumaan Honkkarin sipuli-valikoimaan, eikä niitä taida olla myynnissä verkkokaupassakaan...
      Pionit ovat seuraava ihastukseni kohde 💕

      Poista
  12. Oho olipa kassi täynnä tavaraa, kaunista tulee pihaan, kunhan kaikki lumet ovat poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä tosiaan pitää odotella ennen kuin päästään nauttimaan näistä ihanuuksista. Nämä kyllä menevät välittömästi multiin, jotta kukkivat aikaisemmin.

      Poista
  13. Wau, onpa hienoja! Meidän HK:lla oli jo hyllyt tyhjänä kun sinne asti ehdin nyyh. Minua ihastuttaa nuo kukkiesi sävyt, olen nyt juuri koukussa kaikkeen tuollaiseen. Himoan myös tuota shampanjaraparperia jo ihan nimen vuoksi! Onnellista kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sametti Hortensia! Luulen että teidänkin lähi Honkkariin on tullut lisäkuorma sipuleita, toivottavasti ehdit vielä apajille 😊
      Mielestäni raparperin nimi kuulosti niin ihanalta etten voinut vastustaa sitä.
      Ihanaa
      kevään jatkoa sinulle!

      Poista
  14. Enpä ole tiennyt, että honkkarin valikoimissa on noin paljon kasveja. Parsa kiinnostaisi minuakin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valikoima on kattava,upeat värit ja joukossa muutama erikoisuus. Parsan kasvatus on mielenkiintoista ja nyt on ihan pakko kokeilla.

      Poista

Kiitos kommentistasi!