maanantai 7. toukokuuta 2018

Pyörähdys Porin messuilla

 Pari viikkoa sitten pyörähdin Porin messuilla, jotka koostuivat puutarhasta ja rakentamisesta. Halli oli täynnä erilaisia osastoja makeisista traktoreihin ja kaikkea siltä väliltä.  En ehtinyt tutustumaan messuohjelmaan etukäteen, joten lähdin kiertelemään messuhallia avoimin mielin, näin ollen luvassa oli mukavia yllätyksiä. Tervetuloa mukaan nopealle messukierrokselle!
 
 
Messut painottuivat selvästi rakentamiseen ja sisustamiseen, joten jouduin jopa hieman haeskelemaan itseäni kiinnostavia osastoja. Sisustuskorttelissa sen sijaan riitti katseltavaa, johon sisustussuunnittelijat olivat somistaneet erilaisia tiloja kylpyhuoneista olohuoneisiin.
 
 Joukossa oli myös yksi puutarhasuunnittelija, jonka huonetta jäin ihastelemaan jokisikin aikaa. Puutarhahuoneesta löytyi mielenkiintoisia kasveja, kuten nurkassa seisova persikkapuu, joka oli juuri avaamassa ihastuttavia vaaleanpunaisia kukkiaan.
 Messut tarjosivat jonkin verran uusia tuttavuuksia ja olihan joukossa jotain tuttuakin. Lapsia kiinnosti kovasti s-ryhmän robotti, joka osasi puhua ja liikkua myös kukkasipulien ympärillä näytti olevan tuttuun tapaan kuhinaa.
Itseäni kiinnosti pienet osastot joissa yrittäjät myivät oman puutarhansa tuotantoa. Näistä kojuista ostin erikoisempia yrttejä, joita ei tavallisesti näe isoissa puutarhamyymälöissä. Kuolemattomuuden yrtti kuulosti niin mielenkiintoiselta ja helpolta kasvattaa, joten olihan sitä pakko kokeilla, jospa se toimisi tai antaisi edes muutaman lisävuoden. Tarjolla oli myös mitä erikoisempia minttuja. Itse tykästyin mandariiniminttuun, jonka lehtiä hankaamalla syntyi oikeasti mandariinia muistuttava tuoksu. Myös punertava villibasilika näytti ihanalta uutuudelta, joka oli ihan pakko saada.
Ehkäpä kiinnostavin pöytä löytyi pelargoniyhdistykseltä, josta löytyi mitä erikoisempia pelargoneja. Tällä osastolla olisin voinut viettää loppu päivän jutellessa Aulin kanssa pelargoneista. Jännä juttu, miten "mitään sanomattoman" näköinen villipelargoni tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta kuin tavallinen näyttävästi kukkiva kotipelargoni. Tältä osastolta haalein omaan kokoelmaani Aulin omia pistokas ja siemenlisättyjä pelargoneja. Uusia tuttavuuksia kaikki, jotka lähtivät uuteen kotiin, Pelargonium papilionaceum, suurilehtisin pelargoni, josta voi kasvaa 1,5-2 metriä korkea pensas, Pelargonium radens,  hurmasi tuoksullaan, sekä vaaleanpunaisilla  kukillaan sekä kaikkien kotipelargonien äti Pelargonium Zonale.
 
Tuliaisten lisäksi sain häneltä hyviä kasvatus-vinkkejä pelargonien suhteen, joita löytyy myös Neiti Pelekuun Facebook-sivuilta.  Aulilla on myös oma lahja/sisustuskauppa Porissa, jossa on myynnissä myös näitä erikoisempia pelargoni-lajikkeita. Luulen, että palaan häneen putiikkiinsa uudelleen vielä lähiaikoina. Mikäli ensi kesänä suunnitelmissa on Porin asuntomessut taikka Jazzit, kannattaa samalla poiketa Aulin liikkeessä tutustumassa ihaniin pelargoneihin tai jutustelemassa pelargoneista, hän tietää niistä varmasti kaiken.
 
Messut tarjosivat paljon nähtävää, onneksi joukossa oli muutama osasto ylitse muiden, joista löytyi myös kotiin vietävääkin. Reilun tunnin jälkeen poistuin messuhallista kassit täynnä tuliaisia ja mielessä muutama uusi ideakin, voiko enempää siis toivoa.
 
 
Aurinkoista alkanutta viikkoa!
 
 
 
Mari Marjamäki
 
 
 


13 kommenttia:

  1. Mukavaa, että puutarha-aiheet löytävät tiensä messutapahtumiin eri puolille maata.
    Pitääpä käydä kurkkaamassa Neiti Pelekuun sivua. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tännekin päin on järjestetty meille puutarhureille ohjelmaa.
      Mukavaa toukokuun jatkoa!

      Poista
  2. Kiva katsaus vähän vähemmän hehkutetuille messuille. :) Erikoiset pelargonit kuulostaa mielenkiintoisilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi messuilta löytyi jonkin verran puutarha -osastojakin.
      Olen hurmaantunut pelargoneista, niitä on hankittava aina lisää, jos siihen on mahdollisuus.

      Poista
  3. Kauniita kuvia!
    Ihana persikkapuu! Semmoinen olisi kiva omallakin pihalla.
    Hyvää viikon jatkoa!☀️😊❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Persikkapuu olisi todella ihana, mutta jätän se vielä toistaiseksi haaveisiin 😉
      Mukavaa toukokuun jatkoa!

      Poista
  4. kiitos kierroksesta, kiva nähdä sieltä kuvia!

    VastaaPoista
  5. Messureissusi kuulostaa kivalta ja hankinnat mielenkiintoisilta! Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messut olivat mukavat, onneksi en laittanut rimaa liian korkealle, joten yllätyksiäkin löytyi.
      Ihanaa toukokuun jatkoa sinulle!

      Poista
  6. Olin myös menossa messuille, mutta kun katsottuani näytteilleasettajat innostus lopahti. Päädyin sitten pihahommiin omalle pihalle. Missä noita sipuleita oli myynnissä? Hollannin sipulikauppiasta en listoilla nähnyt, mutta oliko sittenkin?

    Pelakuut toki olisivat kiinnostaneet, mutta näkeehän niitä Aulin kaupassakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi en tosiaan katsonut messuohjelmaa etukäteen, olisi varmaan muitakin mennyt messut ohitse. Kyllä siellä oli sama sipulikukkien myyjä paikalla, kuhinaa riitti heidän osastollaan.
      Aulin pelakuut olivat mielenkiintoisia ja viimeistään kesäkuun lopussa pääsee taas ihailemaan niitä pelargonipäiville Poriin.

      Poista
  7. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta, Mari! Ihania kasveja ja myös nuo sisustuskuvat ovat harvinaisen paljon minun makuuni. :) Voi kun täälläkin päin olisi tuollaisia tapahtumia!
    Persikkapuu on tosiaan suloinen... oikeastaan kaikki Prunukset ovat aivan ihania.
    Kukkaisaa keväistä viikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!