maanantai 16. lokakuuta 2017

Sipuli huumaa

Upea viikonloppu mahdollisti puuhailun puutarhassa vaikka onnistuuhan se toki vesisateellakin, mutta onhan tuolla auringolla melkoinen vaikutus niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
 
Melkoinen urakka odotti minua mökillä, yli kahden sadan sipulin istutus oli edessä, mutta onneksi olin varautunut puuhaan henkisesti. Tänä vuonna taisi todellakin hieman mopo karata käsistä noiden sipuleiden kanssa. Ehkäpä syyllinen löytyy paikasta, jossa työskentelen.

 
 Pääsin hyllyttämään myymälämme mahtavan sipulivalikoiman ja samalla silmissä vilahteli keväiset kukkameret. Olo oli kuin jouluna, kun avasin sipulilaatikoita, jotka sisälsivät toinen toistaan upeampia sipuleita. Yritä siinä nyt hillitä itseään.
 
Valinta ei ollut helppo, mutta pidin selkeän linja värivalinnoissa, valkoista, vaaleanpunaista ja lilaa. 
 
Tänä vuonna selvästi yksi suosikeistani ovat laukat, niitä hamstrasin useita lajikkeita. Niiden sipulit olivatkin aikas veikeän näköisiä.
 

 
Nyt olisi sipuli-lotto laitettu vetämään, tulos nähdään sitten keväällä, elleivät myyrät käy herkuttelemassa. Toivottavasti ei käy kuten  oransseille gladioluksille, jotka olivatkin pinkkejä. Itse asiassa tämä virhe ei häirinnyt sitten yhtään, päin vastoin.
 
 
Ensi kerralla meitä odottaakin vaahteran vanhuksen lehdet, jotka ovat muodostaneet jo melkoisen lehtipatjan mökin pihalle.
 
 
Aurinkoista alkanutta viikkoa!
 
 
 
Mari Marjamäki

 



26 kommenttia:

  1. No on sinulla ollut sipuli savotta. Meillä mökillä on myös kaksi vaahteraa pihassa ja lehtiä on. Käy kurkkaamassa. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaahteroista tulee melkoisesti lehtiä, mutta ovat hyvää maan parannusainetta. Tänä vuonna otan lehdet talteen lehtikompostiin. Kiitos kutsusta, pitääkin poiketa vierailulla!

      Poista
  2. No onpa sipuli poikineen päässyt multaan. Minäkin istutuin eilen puutarhaan pussillisen tuota Triandus Thalia narsissia. Se on todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo valkoinen narsissi oli minunkin mielestäni todella kaunis, erottuu muista.

      Poista
  3. Niin kauniit ja hyvin yhteensopivat sävyt kukkasipuleissasi, sinulla on silmää! Iso urakka, mutta keväällä ei harmita yhtään. Vaahteranne on hurmaava. Jännän näköisiä nuo laukat, melkein tekisi mieli pannulle nakata ja popsia suihin. Gladiolus olikin aika eri näköinen sitten, mutta väri ainakin oli ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sametti Hortensia! Heh, nauratti tuo sipuleiden syöminen. Toisaalta näyttävät aikas herkuilta, toivottavasti kukat ovat yhtä herkullisen näköisiä.

      Poista
  4. Oi, miten ahkerana olit! Minä laiskottelin näissä sipulihommissa tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olikin ensi kerta kun panostin todella kevään kukkijoihin. Keväisin on aina harmittanut, kun en ole istuttanut sipuleita.

      Poista
  5. Sipulihommissa riittää urakkaa, mutta keväällä kyllä kiittää, että jaksoi ahkeroida. Ihania värejä valitsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Yllättävän iso urakka niiden istutus on. Sitä ei tajua kaupassa, kun kori notkuu sipuleista että ne pitää vielä istuttaakin.

      Poista
  6. Kyllä keväällä hymy on herkässä kun tuo kukkameri aukeaa. Mukavaa viikkoa sinulle myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther! Toivotaan parasta, ettei myyrät syö niitä kaikkia ja saan toisiaan ihailla kevään kukkijoita.

      Poista
  7. Hurmaavia lajikkeita kevääseen valmiina!
    Lempeää syysviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Toivottavasti noista nousee kauniita värejä sekä näköisiä kukkia.
    Meillä on vaahtera melkein lehtensä pudottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt meidänkin vaahteravanhus on tiputtanut loput lehtensä, aika siirtyä haravointi puuhiin.

      Poista
  9. Kevään kukkameri tiedossa! Minulla on vielä istutushommat kesken

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä istutuspuuhiin. Vielä ehtii hyvin istuttamaan.

      Poista
  10. Ihania sipuleita olet istuttanut :) Näytti monet paketit melkoisen tutuilta ;) Ihana odotella kevättä, kun on mukavaa tiedossa!
    Mukavaa viikonloppua Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kerrankin odotan kevättä hieman eri kantilta. Nyt saan kyykistellä perennapenkissä etsimässä piippoja keväällä.

      Poista
  11. Ompa upeita kukkia tulollaan. Just mun sävyt. Itse menin taas sillisalaattimeiningillä. Laukkoja olisi voinut laittaa itsekin enemmän, mutta paikan täytyisi olla sopiva, että saa ne lakastuvat lehdet jotenkin piiloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pysyin kerrankin suunnitelmassa, enkä lähtenyt ostamaan kaikenvärisiä, vaikka olisi tehnytkin mieli. Laukat ovat ihania, laitoin ne syysleimujen kaveriksi, en tiedä oliko se hyvä paikka.

      Poista
  12. Oi, näyttää lupaavalta, hieno valikoima sipuleita! Kaksiväriset helmililjat ovat suloisia. Tykkään tästä sävymaailmasta - vaaleanpunaisen ja lilan yhdistelmä on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään todella paljon helmililjoista, joten ostin hieman erikoisempia lajikkeita kokeiluun. Värimaailma on minunkin makuuni, vaikka onhan se keltainenkin aikas ihana keväällä.

      Poista
  13. Ihania sipuleita olet istuttanut ja tuo värimaailma on omakin suosikkini! Varmasti kaunis kukinta luvassa. Hyvää alkavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Toivotaan ettei myyrät syö kaikkia sipuleita. Mukavaa marraskuuta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!