maanantai 3. huhtikuuta 2017

Siemenvillitys


 Näin keväisin tulee kahmittua erilaisia siemenpusseja lähes jokaiselta kauppareissuilta. En vain osaa kävellä siementelineiden ohitse pysähtymättä ja tutkia kauppojen valikoimia. Ja usein miten mukaan lähtee pussi jos toinenkin, vaikka jo viime vuonna lupasin käyttää kaikki vanhat siemenet, ennen uusien ostamista.



 No, se lupaus on jo rikottu kauan sitten, siemenlaatikko pullistelee äärimmillään, vaikka poistin sieltä pelkät kesäkukat toiseen laatikkoon. Ehkäpä pitäisi harkita isoa arkkua, jonne siemenpussit mahtuisivat järjestykseen.
 
 
Siemenpussien lisäksi löytyy omia siemenkeräilyjä niin laatikosta kuin jääkaapista kylmäkäsittelystä. Mietinkin mihin ihmeeseen joudunkaan näiden siemenien kanssa, varastoa löytyy useaksi vuodeksi ellei loppuelämäkseni. Perennan vaihto-tapahtumien lisäksi voisi järjestää siemenpussien vaihtoa, itse olisin valmis antamaan siemenpusseja ja saamaan vastineeksi jotain muita lajikkeita, näin säästyisi rahaa ja tilaa, eikä siemenetkään ehtisi vanhentumaan.


 
Nyt siemenhulluus on iskenyt jo keittiönkin puolelle, innostuin kokeilemaan siemennäkkärin valmistamista kotikeittiössä ja voi kuinka hyvää siitä tulikaan. Näkkäri on niin koukuttavaa, että olen kokeillut erilaisia versioita siitä. Mielestäni tämä kanamunaton ohje on ehdottomasti paras. Mikäli joku innostuu kokeilemaan, tässä on resepti.
 
Siemennäkkäri
1 dl seesaminsiemeniä
2 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl chiasiemeniä
1 dl kaurahiutaleita
3/4 tl suolaa
2 dl kylmää vettä
 
1/2 dl öljyä
1/2 dl perunajauhoja
 
 
Mittaa kulhoon siemenet, suola ja vesi.
Annan niiden turvota 20 min,
jonka jälkeen sekoita joukkoon öljy ja perunajauhot.
Levitä seos pellille leivinpaperin päälle
nuolijan avulla ohueksi levyksi.
Paista uunissa 175 asteessa 20-25 min.
Leikkaa heti uunista otettuasi.
 
Näkkäri on äärettömän nopea tehdä ja resepti on helposti muunneltavissa oman mieltymyksen mukaan. Joukkoon voi laittaa valmiita siemenensekoituksia, kuivattuja hedelmiä tai pähkinöitä. Ensi kerralla aion kokeilla hedelmäistä versiota.
 
 

Nyt kun viimeinenkin palanen näkkäriä on syötynä, on aika siirtyä puuhastelemaan siemenkasvatuksen parissa, odotettavissa on jotain uutta vanhojen tuttujen lisäksi. Multiin menee perinteisesti tomaattia, samettikukkaa, chiliä ja ihan uutena tuttavuutena tuntokasvia.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

 
 
 
Mari Marjamäki
 
 

16 kommenttia:

  1. Mukavaa siemenkasvatusta! Siemennäkkäri on minustakin todella maukasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemennäkkäri on ihan parasta ja itsetehtynä ehkäpä vielä parempaa.

      Poista
  2. Täälläkin siemenet viettelevät, kaikki siementelineet täytyy tutkia tarkkaan, koskaan ei voi tietää mikä aarre siellä odottaakaan...meillä taitaa olla sama mieltymyksn kohde, tämäkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä siinä on, kun pitää jokaisen kaupan siemenhyllyn tutkia, jospa sieltä joku erikoisuus löytyisi! Meillä puutarhureilla näyttää olevan useasti samoja kiinnostuksen kohteita!

      Poista
  3. Vaikea on siemenpussihyllyjä ohittaa. Aina sieltä joku herkku mukaan tarttuu - ihan vain varmuuden vuoksi.
    Siemennäkkäriä on kovasti kehuttu, mutta itse en ole vielä tehnyt. Herkullinen ja helppo ohje, houkuttelee kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä hyllyjä on vaikea ohittaa! Ihanaa, että joku muukin tunnustaa. Kannattaa kokeilla näkkäriä, se on todella helppo.

      Poista
  4. Minullakin on nyt taas enemmän siemeniä, mitä mahdun sisätiloissa esikasvattamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisätiloissa tulee raja melko nopeasti eteen, mutta kyllä näillä siemenvarastoilla myös ulkotilat käyvät ahtaaksi, ellen sitten ala pellolla viljelemään :)

      Poista
  5. Siemenhamstraaja tunnustautuu täälläkin. Keväisin pitää tutkia uutuushyllyt ja syksyllä sitten "pelastaa" alelaarista sopivia pusseja. Siementen hinta on kyllä vuosien saatossa noussut niin, että aina ei raaski uutuuspussia ostoskoriin nostaa. Senkin puolesta siemenvaihto tai kimppaostokset olisivat hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman olen huomannut, siemenpussit ovat kallistuneet melkoisesti, mitähän siemenlaatikkoni arvo mahtaakaan olla.. en uskalla edes arvioida :)

      Poista
  6. Mikähän kumma niissä siemenhyllyissä vetää magneetin lailla puoleensa.

    VastaaPoista
  7. Minä olen pysynyt tänä vuonna tiukkana. Helmikuussa kävin Terrassa ja ostin vain 3 pussia ja nekin harkiten. Olin kyllä ylpeä itsestäni selvitessäni niiden hyllyjen houkutuksista. Tavaraa riitti metritolkulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat olla ylpeä, kun pysyit lujana. Ei ole mikään helppo juttu :)

      Poista
  8. Siemenvillitystä ilmassa täälläkin. Ostan niitä vaikkei ole tilaa esikasvattaa mitään:D Ja kananmunaton siemennäkkäri lempparina myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järjen kanssa tässä ei ole mitään tekemistä. Täytyisi olla melkoinen talo, jonne tämänkin vuoden esikasvatettavat siemenet mahtuisivat :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!