perjantai 27. tammikuuta 2017

Horroksesta herääminen

 
Viimeaikaiset ajatukset ovat pyörineet lähinnä esikoisen Frozen-syntymäpäivien ympärillä.  Innokkaana juhlien järjestäjänä hain netistä ideoita aiheen ympärille, josta niitä löytyi todella runsaasti. Keittiö muistutti jälleen työpajaa, kun ryhdyin askartelemaan koristeita juhlia varten, viirejä, lumihiutaleita, lumiukkoja sekä leipomuksia unohtamatta.
 
Ehkäpä kaikista mukavinta oli yhdessä juhlien suunnitteleminen ja tekeminen, puhumattakaan itse juhlista. Tyttöjen iloinen energia tarttui minuunkin ja sain nauraa heidän jutuilleen maha väärässä. Juhlien päättyessä ei tarvinnutkaan huokaista helpotuksesta vaan lähinnä harmituksesta, kun koti hiljentyi iloisista vieraista.
 
 
 
Juhlien jälkeisenä päivänä kävimme ulkoilemassa Yyterissä meren rannalla. Juhlien hulina haihtui hiljalleen merta katsellessa.  Ajatukset kääntyivät väkisin kevääseen auringon paistaessa pilviharson takaa. Raikas talvisää houkutteli rannalle runsaasti ulkoilijoita sekä innokkaita mäenlaskijoita vähäisestä lumesta huolimatta.
 
 



Olen vasta heräilemässä horroksesta. Jotkut ovat jo kylväneet ensimmäiset siemenet, itse en ole vielä vilkaissutkaan pöydällä odottavia siemenkuvastoja, tilauksista puhumattakaan. Ajatukset ja suunnitelmat pyörivät jo vinhasti silti tulevissa kylvöissä.
 



Tuleva kevät jännittää, edessä on muutoksia niin perheen kuin työelämän saralla. Töihin palaaminen kolmen vuoden jälkeen muuttaa arkeamme totaalisesti. Olen pyrkinyt olla murehtimatta asiaa, vaikka alitajuisesti järjestelen (öisin) asioita mielessäni, joka on ehkä suurin syy levottomiin öihin. Senpä vuoksi pyrin keskittymään tärkeisiin asioihin ja esikasvatus-touhut saavat jäädä todella pieniksi tänä vuonna (hehee, ihanko oikeasti?)

 

Raikas meri-ilma selkeytti ajatuksiani ja koin herääväni horroksesta. Kotiin palatessamme avasin varovasti ensimmäisen siemenkuvaston sivua.
 
Tästä se alkaa!



 
Mari Marjamäki

19 kommenttia:

  1. Muistan kun pojalle piti järjestellä jos jonkinlaisia synttäriteemoja.Nyykyään hän ei niitä vietä, ja jos viettää niin kavereitten kanssa.(14v.)
    Tilasin jo siement, tosi monta pussia, erilaisia kasveja ja yrttejä ja multa tulee huomenna lauantaina joten jipii pääsen kylvämään.
    Mukavaa viikonloppua ja kiitos kivasta postauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nauttinut lasten synttäripäivistä koko sydämestäni, sillä tiedän että tulee aika jolloin juhliin ei oteta enää äitiä mukaan. Niinpä suostun mielelläni järjestämään sankarin toiveen mukaiset juhlat aiheesta kuin aiheesta. Voi, sinulla on jo alkanut ihanat kylvöpuuhat!

      Poista
  2. Töihin paluu kotivuosien jälkeen on aika ravisuttavaa. Olin 5 vuotta kotona lasten kanssa. Oli yllätys miten nopeasti hommaan taas sopeutuu, oli yllätys että ei ollut työelämä edes huomannut yhden Jukaraisen puuttumista. En kaipaa hektisiä päiväkotiin lähtöjä. Mutta jotenkin se kaikki suttaantui tosi paljon paremmin kuin mitä etukäteen murehdin. Uskon, että sinulla menee ihan samoin :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! Pienen alkukankeuden jälkeen työnteko sujuu varmasti samaan malliin. Aika jännää huomata kuinka yhden ihmisen töihin paluu muuttaa koko perheen elämää, koiraa myöten. Toisaalta nyt on korkea aika koululaisenkin opetella itsenäistymään.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, meren ranta dyyneineen on mielettömän kaunista, siellä saisi helposti napsittua kuvia koko muistikortillisen.

      Poista
  4. Merenranta Yyterissä on hyvin ajaton. Vain viimeisessä kuvassa aistii selvästi talven läsnäolon.
    Hyvin sinne työelämään takaisin putkahtaa. Minä olin viisi vuotta lasten kanssa kotona ja jälkikäteen ajatellen se oli kyllä elämäni onnellisinta aikaa.
    Osa siemenistä on jo tilattu, mutta mitään ei vielä ole mullassa. Tarkoitus on aloittaa ensi kuussa chileistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta oli todella niukasti dyynien päällä, merenranta oli kuitenkin jäässä kymmenien metrien matkalta, josta alkoikin jo sula avovesi. Kotona olo on ollut ihanaa aikaa, kuten sanoit, elämäni onnellisinta aikaa ehdottomasti.

      Poista
  5. Teillä on ollut ihanat juhlat. Upeat maisemat Yyteristä - siellä on kaunista kaikkina vuodenaikoina. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli, Yyteri on upea paikka kaikkina vuodenaikoina. Syysmyrskyt ovat niistä upeimpia.

      Poista
  6. Heti tuli mieleen, että pojantyttäreni olisi ollut ikionnellinen tuollaisista synttärijuhlista. Hänkin on Frozen fani :)
    Joskus nuorena on käyty Yyterin rannalla polttamassa selkänahat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää olevan melko monella pikku prinsessalla Frozen-huuma päällä :) Harvemmin sitä enää Yyterissä tulee käytyä kesällä, kerran kesässä sinne on kuitenkin päästävä, jäähdyttelemään meriveteen.

      Poista
  7. Kaunis koristelu! Frozen ja Ryhmähau synttäriillä kävin mäki pyhänä :) Toista soli enne. Hyvä jos täytekaakku oli leivottu. Omilla kersoollakaa ei siihe aikaha ollu mitää teemoja.
    Ihanat rantakuvat! Töihin meno varmasti hermostuttaa nuan pitkän tauon jäläkehe. Mutta viimmeestänsä viikon päästä, kaikki menoo jo rutiinilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muistelin ettei itsellänikään ollut koskaan mitään teemajuhlia lapsena, tämäkin muoti on rantautunut varmasti Amerikasta. Töihin meno kyllä jänskittää, vaikka tiedän että ensimmäisen päivän jälkeen tuntuu kuin ei olisi ollut päivääkään poissa :)

      Poista
  8. Kauniit rantakuvat! Tsemppiä elämän muutokseen, töihin paluu sujuu varmasti hyvin!

    VastaaPoista
  9. Ooh mitkä Frozen juhlat! Tuijottelin näitä pitkään ihastuneena. Meilläkin frozen on in...miten olet osannut tehdä tuon kaiken, tumpeloäiti täällä päässä on ihan ihastunut. Onnea kovasti sinulle elämänmuutokseen, kaikki sujuu varmasti hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Pinterestistä löytyi runsaasti ideoita ja netistä saa tulostettua aiheeseen sopivia kuvia mielin määrin. Aiheen ympärille oli kiva rakentaa juhlat koristeineen, tarjoiluineen sekä ohjelmineen. Kiitos vielä kannustuksesta :)

      Poista
  10. Tsemppiä kevääseen ja lähestyvään erilaiseen arkeen. Eiköhän kaikki järjesty ajan kanssa, vaikka varmasti muutos mietityttää etukäteen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!