torstai 18. helmikuuta 2016

Hiljaiseloa

Alla vaahterapuun.
Blogin puolella on ollut viime viikkoina hiljaisempaa influenssan vuoksi. Täällä podetaan jo kolmatta viikkoa tätä tautia, mutta voiton puolella ollaan jo.  Yleensä pikkumiehen ollessa päiväunilla olen treenailut kotona, mutta nyt olen joutunut ottamaan rauhallisesti. Joten kävin kirjastosta lainaamassa kassillisen puutarhalehtiä ja onnekseni siellä oli runsaasti puutarhakirjoja myynnissä. Niiden parissa olenkin viettänyt aikaani.  Kirjoista olenkin imenyt uusia ideoita omaan puutarhaani. Siitä sainkin idean että, tänä vuonna kokeilen omenapuun varttamista.

Mökillämme on tällä hetkellä ainoastaan yksi omenapuu. Pari vuotta sitten syksyllä unohdin laittaa verkot puiden ympärille, joten rusakot tuhosivat toisen omenapuun kokonaan. Kolmas puu oli koulusta saatu omenapuu, jonka olin itse varttanut. Se jaksoi sinnitellä lähes kymmenen vuotta, mutta viime keväänä se ei enää jaksanut avata lehtiään. Voih, sitä puuta tuli ikävä, koska sillä oli tunnearvoa ja se oli elävä muisto kouluajoista.

Osmankäämit jään vankeina

Helpoin tapa olisi ostaa uudet puut tilalle, mutta kun haluan tehdä nämä hommat vaikeimman kautta.  Minusta on mukavaa tehdä pieniä kokeita omassa puutarhassa, onnistui tai ei. Ainakin niitä on mukava seurata ja ottaa oppia. Tosin ruohonleikkaajani ilmoitti ettei halua enää yhtään puuta kierrettäväksi. Joten täytyi keksiä jokin keino.
Äitini kertoi että isoisäni oli myös innokas kotipuutarhuri.  Hänen ylpeyden aiheensa puutarhassaan oli omenapuut, jotka hän oli itse kasvattanut siemenestä alkaen. No, tuohon minulla ei sentään riitä kärsivällisyys. Joten, nyt virkistän muistiani ja tutkin mitä kaikkea pitää huomioida varttamisessa ja sitten kun päästään hommiin, niin tulen kertomaan siitä sitten lisää täällä blogin puolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!