Viimeiset villahousut

Viime päivät olet pysynyt tiukasti sisätiloissa turvassa talven pakkasilta ja olen väsännnyt kaikenlaista keräämistäni materiaaleista. Ilokseni lueskelin tämän joulun trendejä, jotka ovat lähellä sydäntäni. Käpyjä, oksia, sulkia, karvapeittoja... siis olen ihan vahingossa kerännyt tämän vuoden trendikkäitä materiaaleja jouluksi.En siis seuraa kovinkaan paljon vaihtuvia trendejä, mutta tällä kertaa se osuukin suoraan sydämeen, josta olen iloinen.

Ovessa roikkunut märäntynyt omenakranssi vaihtui kevyeeseen välikausikranssiin, jonka kieputin puolukan ja vanamon varsista. Havukransseja en ole vielä tehnyt, ne ovat mielestäni vielä liian jouluisia, vaikka eihän siihen ole niin pitkä aika.

Jääkaapin vihanneslaatikosta löysin vielä muistoja viimekesältä perunoiden merkeissä. En ole malttanut heittää pieniä peukalonkokoisia miniperunoita roskiin vaan ne ovat jääneet pyörimään jääkaappiin, mitäänhän ei heitetä pois! Nämä pikkuperunat ovatkin todellista pikaruokaa, ne kypsyvät  nopeasti, kun pitää saada äkkiä jotain ruokaa nälkäisille pikkuvatsoille.  Viime kesänä kasvatin myös liiloja perunoita takapihan terassilla ämpärissä. Kokeilu onnistui täydellisesti, joten ensi vuonna tulee lisää perunaämpäreitä kasvatettavaksi ja ehkäpä jonkun muun värisiä.

Ja kyllä, ne ovat liiloja myös sisältä. Tämä minua kovasti jännitti, miltähän ne näyttävät ja maistuvat keittämisen jälkeen. No, ihan tavalliselta perunaltahan ne maistuvat. Jännää minkälaisia lajikkeita onkaan olemassa. Tällaisten erikoisten lajien kasvattaminen onkin hauskaa ja pitää mielenkiinnon yllä.

 

Tämäkin on mielenkiintoista, jäätynyt vesimittari. Tämä ilmiö toistuu vuodesta toiseen, emme siis koskaan muista kerätä vesimittaria ajoissa talteen ennen pakkasia ja keväisin saadaan hankkia jälleen uusi mittari haljenneen tilalle. Talvi tosiaan yllätti puutarhurin täälläkin, vaikka lunta emme ole saaneet kuin pienen ripauksen, mutta pakkaset ovat olleet sitäkin kylmempiä. Osa syystöistä jäi tekemättä ja odottavat minua keväällä. Mustikat ja omenapuu odottavat vieläkin verkkoja suojakseen ja niiden asentaminen taitaa olla jo työlästä jäätyneen  maan vuoksi. Ääh kiukuttaa moinen velttous,  taaskin tuli opetus kantapäänkautta, ehkäpä ensi vuonna osaan varautua aiemmin...mutta tuskinpa olen ainut, jonka talvi yllätti.

 

 

Kuten tämän naapurustossa kasvava riippakoivun, joka pitää sinnikkäästi kiinni kellastuvista lehdistään. Näky on ehkäpä hieman lohduton, kun katselee vieressä kasvavia paljaita lehtipuita, jotka nököttävät alastomina lehtevän koivun juurella. Koivu ei ole vieläkään vaihtanut syysasuaan pois, kuin itsepäisesti hehkuu keltaisessa lehtipuvussaan uhmaten talven pakkasia.

 

Löydän jotain samaa itsestäni, viimeinen villahousu.Varpaitani palelee pinkeissä juoksulenkkareissani, kun zoomailen kamerallani koivun oksia. En ole vieläkään hankkinut lämpimiä talvikenkiä niiden tilalle, olisiko jo sen aika.

 

 

Mari Marjamäki