Odottamatonta satoa

 

 

Viime viikkoon mahtui jälleen runsaasti puutarhapainotteista puuhaa. Sain mahdollisuuden osallistua työpaikkani järjestämään puolen vuoden mittaiseen vihermestari-koulutukseen ja ensimmäinen koulutuspäivä oli siis viimeviikolla. Koulutus on niin mahtava juttu,  se tuo hieman vaihtelua kotiäidin arkeen ja tällä kertaa koulutuksen aihe osuu suoraan sydämeen, olen siis niin innostunut.
Viikonloppuna pääsin taas tosihommiin puutarhani ääreen tekemään syyspuuhia. Tyhjensin kasvilaatikoita nahistuneista kasveista, siivoskelin ja nautiskelin syksyisestä päivästä. Tämä syksy onkin ollut erityisen upea ilmojen suhteen.

Uunivihanneksia

Kasvimaan juureslaatikko näyttikin surkealta, ne muutamat syötävän kokoiset lantut olivat madon syömiä, punajuuret eivät olleet paljoa golf-palloa suurempia ja kahden metrin pituisesta kyssäkaalirivistöstä ainoastaan yksi ehti peukalonpäänkokoiseksi suupalaksi. Lantut menivät suoraan kompostiin, mutta punajuuret nostin ylös pienestä koosta huolimatta ja valmistin niistä uunivihanneksia porkkanoiden sekä kurpitsojen kanssa ja tuli muuten älyttömän hyvää.

Kasvihuoneen tomaatit kypsyvät hiljalleen

Pakkasen mustuttamista lehdistä huolimatta kesäkurpitsat muodostavat jatkuvasti uusia hedelmiä, taaskin sain napata mukaani pari kurpitsaa, päätinkin jättää kurpitsalaatikon vielä rauhaan sadon toivossa. Minulla olikin aikeissa tyhjentää kasvihuone lopullisesti syyskuntoon, mutta istahdinkin tuolille hetkeksi fiilistelemään ja ihmettelemään kasvihuoneen tunnelmaa samalla popsein kypsyneitä kirsikkatomaatteja suuhuni. Tuokion päätteeksi päätin siirtää kasvihuoneen tyhjentämisen tuonnemmaksi. En vain yksinkertaisesti malttanut vielä repiä vihreitä kasvustoja pois ja toisaalta elättelen vielä toivoa ananaskirsikoiden kypsymisen suhteen.

Kurkkuyrtti sai huurteisen mekon

Lauantaiaamuna olikin todella kylmä, pakkasmittarikin näytti alimmillaan -3 astetta. Pakkanen oli huurruttanut nurmikon valkoiseksi ja pysyttelin sisällä mökin lämmössä, kunnes aurinko lämmitti ilman jälleen sietäväksi. Nämä ensimmäiset pakkasaamut tuntuvat todella kylmiltä, kunnes niihinkin taas tottuu ajan kuluessa.

Päärynöitä

Huomasin jo aiemmin kesällä, että kompostin vieressä, valeistutuksessa olevaan päärynäpuuhun oli muodostunut muutama hedelmä. Olinkin jo unohtanut koko puun, kunnes  kottikärryjen tyhjennys reissulla jäin ihastelemaan sen vieressä kasvavan humalan tähkiä ja silmääni osuivat muhkeat päärynät. Ne olivat selvinneet vammoitta pakkasyöstä, joten oli ihan pakko poimia kaikki päärynät lippalakkiini ja ryhtyä tutkimaan paremmin näitä muhkuraisia hedelmiä, jotka muistuttivat jonkin verran ulkomuodoltaan päärynää. Ja makukin muistutti päärynää, tosin paksu kuori hieman häiritsi makunautintoa. Mieheni oli ihan ällikällä lyöty, kun näytin päärynäsaalista hänelle, hän ei siis tiennyt että Suomessakin onnistuu päärynän kasvatus, ehkäpä nyt uskallan siirtää päärynäpuuni paremmalle paikalle kasvamaan, heh.

Ämpärisato

Puutarhaa siivotessa keräsin myös hieman toisenlaisen sadon, nimittäin ämpärisadon. Löysin näitä ämpäreitä pitkin puutarhaa, joiden sisältö vaihteli löytöpaikan mukaan. Niistä löytyi omenoita, multaa, tuhkaa, kiviä, sepeliä, märäntyneitä rikkaruohoja, vettä, hiekkalelu, lapio ja yhdet hanskat. Miten ihmeessä näitä olikin päässyt leviämään ympäri puutarhaa niin huomaamattomasti? Tällä kertaa en kuitenkaan löytänyt ainoatakaan kahvimukia, joita myös tulee viljeltyä kesän aikana ihan kiitettävästi.

Kurpitsansiemeniä

Sunnuntaina tein jälleen kerran myskikurpitsa keittoa, (tämä taisi olla jo viides keitto) ja paahdoin siitä jääneitä siemeniä öljyssä ja päälle vielä pieni ripaus suolaa...ja namskis niistä tulikin tosi hyviä pikkusuolaisia, jotka maistuivat myös pikkumiehelle. Muut eivät ehtineet edes maistaa näitä, sillä söimme nämä kahdestaan Strömsöä katsellessamme. Luvassa on lisää myskikurpitsaa lähipäivinä , nimittäin jääkaapissa odottaa jälleen yksi kurpitsa syöjäänsä (milloinkahan mahdan kyllästyä siihen?).

Auringonkukkapellolla

Viimeaikaiset ulkoilut pikkumiehen kanssa ovat osoittaneet ettei hänelle enää riitä takapihan hiekkalaatikko taikka kävelymatkan päässä oleva leikkipuisto, vaan hänen seikkailunhalulle on tarjottava jotain muuta. Alkuviikosta teimme lasten kanssa pienen tutkimusretken läheiselle auringonkukkapellolle, jonka olemassa olon huomasin liian myöhään, suurin osa kukista oli jo ehtinyt kukkia. Reissu olikin erilainen kokemus pikkumiehelle, joka ihmetteli korkeuksissa kurottelevia kukkia, jotka näyttivät oudoilta ilman keltaisia terälehtiään.  No, olihan tässä oma lehmä ojassa, nimittäin keräsin samalla sylillisen verran auringonkukkia kotiin vietäväksi.

Palatessamme reissulta, en saanut mielestäni auringonkukkapeltoa, joka on todellakin vaikuttava näky tuoden iloa ohikulkijoille. Ja mikä parasta, sieltä saa noukkia kukkia myös kotiin viemiseksi. Miksi ihmeessä näitä peltoja ei tehdä enemmän kaupunkien ympäristöön, tuskinpa sen ylläpitäminen maksaisi maltaita. Mielummin katselisin iloa tuovia kukkia saatikka hoitamatonta peltoaluetta, josta väkisin mieli menee ankeaksi. 

 

Siitäpä lähti ajatus, ehkäpä ensi vuonna istutan omalle heinäpellollemme auringonkukkia ja luon iloa itseni lisäksi myös mökkimme ohi ajaville autoilijoille.

Hmm, tämä aloite on vietävä välittömästi isännälle hyväksyttäväksi.

 

 

Vielä riittää puuhaa

Viime viikonlopun mökkireissu jäi lyhyeksi ja pyrinkin priorisoimaan tehtävälistaa mahdollisimman järkevästi, mutta yrityksistä huolimatta puolet hommista jäi tekemättä, joten luvassa on vielä tällä viikolla uusi reissu mökille jatkamaan hommia. Ensimmäiseksi mökin pihaan päästyämme, ryntäsin oitis kasvihuoneelle tarkistamaan tilannetta. Poimin sieltä loput kurkut pois, jotka olivatkin hassuja mutantteja. Tänä vuonna kurkut onnistuivat parhaiten ikinä, satoa tuli runsaasti ja ötököitäkään en ole löytänyt. Annoin niiden kasvaa villinä, enkä leikannut niistä sivuhaaroja pois, tämä konsti näyttää siis toimivan parhaiten. Tosin kasvihuoneeni muistuttaa nyt pikemminkin viidakkoa, kun joka puolella kasvaa villinä kasveja ja askeleetkin pitää katsoa tarkkaan ettei astu niiden päälle.

 

Ilokseni huomasin, että ananaskirsikkaan oli tullut muutamia hedelmäkoteloita, nyt saankin taas jänskittää mahtavatko ehtiä kypsymään ennen pakkasia. Heinäkuussa odottelinkin  kärsimättömänä tomaattien kypsymistä, mutta ihan ajallaan näyttävät kypsyvän. Nimittäin löysin viime vuoden elokuussa otetun kuvan kasvihuoneestani, jossa ensimmäiset tomaatit olivat kypsyneet. Jostain syystä se paniikki iskee, kun ensimmäiset pakkaset viilentävät öitä ja pelko sadon kypsymisestä kasvaa.

 

 

Ja pakkasesta puheenollen, pakkasherra olikin jo käynyt heittämässä syysterveiset puutarhassani. Tässä murenivat ne loputkin haaveet omista maisseista. No, toisaalta tämä oli jo tiedossa, että jään niistä paitsi tänä vuonna,  maissini olisivat vaatineet toisen kesän heti perään kasvattaakseen tähkiä, joten kasvupaikka ei ollut kaikista paras. Myös kesäkurpitsan lehdet olivat muuttuneet mustiksi, joten nappasin viimeisen kurpitsan kainalooni ja palasin takaisin autolle purkamaan tavaroita.

 

 



Tehtävälistassa ensimmäisenä olikin poikkeuksellisesti metsäretki, jota olen joutunut kiireen vuoksi siirtämään jo viikkoja, joten lähdimme oitis metsään. Metsäretket ovat aina niin mukavia, erityisesti lasten kanssa, jotka viihtyvät todella pitkään erilaisessa leikkiympäristössä. Saaliiksemme saatiin muutama litra puolukoita sekä sammalta ja käpyjä syysistutuksiin. Retki olikin ihan onnistunut, vaikka aiheuttikin hieman sydämen tykytyksiä, koiramme lähti karkuun, pikkumies otti puljut ojasta ja vaipasta leijui jäätävät tuoksut (olin unohtanut hoitolaukun mökille,ääh), joten katsoin parhaaksi lähteä takaisin mökille sillä koirakin oli palanut takaisin autolle, huh.

 

 Loppuaika olikin haahuilua ja puutarhassa kiertelyä, en osannut tarttua mihinkään järkevään hommaan, sillä tiesin että aikaa ei ollut paljoa. Nostin kokeeksi yhden lantun ylös kasvimaaltani, mutta huomasi että jotkut madot olivat nakertaneet siihen reikiä. Joten lahjoitan koko sadon peuroille, samoin punajuuret, jotka eivät onnistuneet tänäkään vuonna. Pitääkin hieman tutkia näiden juuresten sielunelämää tarkemmin, jospa huomaisin missä menen aina vikaan.

 

 

Samalla keräsin kaikki merkkitikut pois kasvimaaltani, ne olivatkin säilyneet yllättävän hyvin koko kesän, päätin askarrella näitä lisää ensi kevääksi. Tuli jotenkin haikea olo katsoessa tyhjiä kasvilaatikoita, jotka vielä kuukausi sitten rönsyilivät vihreänä. Edessä on pimeä puolivuotinen ilman puutarhassa puuhailua.

Pakkasista huolimatta, salaattilaatikossa  on vieläkin kasvu päällä, nämä jätin tosin keräämättä, ne  saavat koristaa vielä hetken aikaa ränsistynyttä salaattimaatani, jossa rucolat kukkii keltaisenaan ja keräsalaatit muistuttavat  pieniä joulukuusia.

Keräsin loput pensaspavut talteen ja ajattelinkin että tässä olikin viimeiset sadonkorjuut kasvimaaltani tältä vuodelta, kunnes muistin maa-artisokan, jonka kirkkaan keltaiset kukat huitelevat parin metrin korkeudessa. Tuttavani antoi keväällä ylimääräisiä artisokan mukuloita kokeiltavaksi, en ole siis ennen kasvattanut saatikka maistanut moisia. Nämä saavat olla vielä ihan rauhassa maassa ihmettelemässä puutarhurin puuhia.

Tehtävälistani ei paljoakaan lyhentynyt viikonlopun aikana, päinvastoin, puutarhassa pyöriessäni keksin lisää tekemättömiä töitä. Tiedänpähän mitä minua odottaa ensi kerralla mökille mentäessä, se on onkin eri asia, saankohan ne kaikki tehtyä.

 

 

Kasviksista innostuneena

 

 

Lihanlakon alkamisesta on kulunut kuukauden verran ja ilokseni huomasin, ettei minulle kasvanutkaan pupun korvia pelkkien vihannesten syömisestä. Tosin en huomannut erityistä muutosta olotilassa, vaikka aloitinkin rankan treenaamisen samoihin aikoihin lakkoni kanssa. Siis energiaa riittää mainiosti ilman lihaakin, eikä nälkääkään ole tarvinnut kärsiä. Myös unenlaatu on parantunut kaikin puolin, saan unenpäästä nopeasti kiinni ja nukun yöni todella sikeästi, en tiedä johtuuko se nimenomaa lakosta, väsyttävistä treeneistä vai pimenevistä illoista. Odotettua painonpudotusta ei kuitenkaan  tapahtunut, sokeririippuvuuteni vuoksi.

Oman maan satoa

En kokenut lakkoni aikana minkäänlaisia himoja liharuokia kohtaan, yksi hairahdus kuitenkin tapahtui, vahingossa. Päätimme eräs sunnuntai päivä "herkutella" Hesburgerin ruuilla, ja tilaisin itselleni tietenkin kanahampurilaisen. Hampparit menivät jossain kohtaan sekaisin ja olin ahneuksissani syönyt jo puolet mieheni kerroshampurilaisesta, kunnes huomasin erehdyksen. Nooh, näitä sattuu, loppuajan olinkin hieman tarkempi lihan suhteen, kieltäydyin jopa markkinoilla maistamasta uutuus lihapullia ja makkaroita. Lakko ei siis vaatinut paljoakaan itsekuria, toisin kuin miehelläni, jonka itsekuri tyrehtyi jo toisena päivänä kebab-ravintolan edessä.

Kesäkurpitsakeitto

 

Myskikurpitsakeitto

 

Lihalakon seurauksena olen löytänyt uusia ihania reseptejä, erityisesti kesäkurpitsasta, joka muuntuu niin salaatiksi, keitoksi, lisukkeeksi paistettuna taikka wokattuna sekä spagetiksi. Innostuin spagetista jopa niin paljon, että ostin itselleni kuorimaveitsen, jonka avulla saa leikattua ohuita spagettimaisia nauhoja kesäkurpitsasta. Epätoivoisesti haeskelin tätä veistä kauppojen hyllyiltä, kunnes pienen nettisurffauksen päätteeksi löysin vihdoin ja viimein Julienne-kuorimaveitsen Prima-mausteiden nettikaupasta. Eikä kuuden euron hintakaan päätä huimannut, joten rohkenin hankkia moisen veitsen kokeiluun.  

Kuorimaveitsellä saa tehtyä myös nopeasti salaattia.

 Innostuin myös kokeilemaan myskikurpitsaa, jota mainostettiin melko aktiivisesti ruokakauppojen tarjouslehtisissä. Aika erikoinen tuttavuus, josta tuli välittömästi suosikkini, keiton muodossa. Ajattelin kokeilla siitä vielä spagettia sekä ranskiksia uunissa.

Myskikurpitsa

 

Siemenet otin talteen ensi kevättä varten, sillä aion kokeilla sen kasvattamista omassa puutarhassani, nämä kaupan kurpitsat näyttivät matkustaneen Espanjasta asti meidän heviosastoille. Siemenet ovat myös herkullisia paahdettuna, joten lähes koko kurpitsa tulee hyödynnettyä.

Näistä resepteistä innostuin toden teolla

Viime vuonna söin lehtikaalia jo kyllästymiseen saakka, joten otin kokeiluuni uuden pihvireseptin lehtikaalista. Pihvit olivat yllätyksekseni todella täyttäviä, pari pihviä vei nälän tunteen koko loppupäiväksi.

Oma versioni lehtikaalipihveistä

 

Ehkäpä suurin yllätys olikin huomata kuinka monipuolisesti kasviksia voikaan käyttää. Ehkäpä juuri kesäkurpitsa on siitä hyvä esimerkki, siitä voi valmistaa alkuruuaksi salaattia, pääruuaksi, keittoa ja jälkkäriksi kakkua, puhumattakaan lehtikaalista, joka muokkautuu moneen ruokaan. Olen siis ollut liian arka kokeilemaan uusia kasvisreseptejä ja pysytellyt turvallisilla vesillä valmistaen kasviksia vain lisukkeeksi.

Kesäkurpitsa "Eight Ball"

Lihalakon aikana olen rohjennut kokeilemaan rohkeasti uusia kasvisreseptejä ja olen huomannut kasvisten monipuolisuuden, joten tästä lähtien lisukkeena olleet kasvikset nousevatkin pääruuaksi keittiössäni. Myös lihan osuus keittiössämme vähenee ratkaisevasti, ainakin siihen saakka kunnes pakastin alkaa täyttymään jälleen riistasta.

Markkinatuliaiset, tuoretta maissia.

 

Ehkäpä mukavinta tässäkin haasteessa oli huomata kuinka paljon tuli hyödynnettyä oman kasvimaan antimia ruuanlaitossa, omavaraisuusaste hipoi lähes sataa prosenttia päivittäin. Ja ennen kaikkea olen tyytyväinen, että olen käyttänyt lähes koko puutarhani sadon ruuan valmistukseen, joten hävikkiä ei ole syntynyt senkään suhteen, myös kaikki kesäkurpitsat tuli popsittua omaan napaan, eikä tarvinnut niitäkään jaella epätoivoisesti puolelle suvulle.