keskiviikko 10. elokuuta 2016

Itse tehty kasviprässi

 
Tänä vuonna olen saanut nauttia kesästä aivan erityisellä tavalla. Minulla on ollut aikaa ihastella aamuauringon ensisäteitä ja illan viimeisiä valon pilkahduksia sekä kaikkea siinä välissä tapahtuvaa. Pikkumiehen kanssa olemme tehneet paljon kärrylenkkejä samalla ihmetelleet luonnon  ihmeitä ja olen ahkerasti taltioinut niitä kameran avulla. Vaikka tietokoneen albumit ovat jo täynnä kukkakuvia, halusin taltioida kasveja näin vanhanaikaisesti prässäämällä, jotka kiinnitän muistikirjan väliin. Inspiraation saattelemana ryhdyin oitis askartelemaan kasviprässiä.
 
 
Puutarhavajasta löysin pätkän vaneria, josta sahasin neljä suorakulmaista palasta, ajattelin tehdä heti kaksi erikokoista prässiä, toinen kotiin ja toinen mökille. Paloista tein tarpeeksi suuret, jotta saan prässättyä melko pitkiäkin kasveja kokonaisina. Sahauksen jälkeen maalasin ne valkoiseksi.
 
 
Maalin kuivuttua halusin koristella ne jotenkin aiheeseen sopivalla servietillä. Tämä olikin ehkä vaikein vaihe, sillä en osannut päättää minkä kuvion haluaisin kiinnittää prässin kanteen. Liimauksessa käytin découpages-lakkaa, joka suojaa kuviota kosteudelta ja naarmuilta.
 
 
 
Tässä kohtaa mieheni astui projektiin mukaan, kävimme rautakaupasta hakemassa siipimuttereita, lukkomuttereita, prikkoja ja kierretangon. Kierretangon tilalla  voi käyttää myös pitkiä muttereita, mutta en löytänyt riittävän pitkiä kyseisestä kaupasta, joten päädyin kierretankoon, josta sahattiin sopivan pitkät pätkät. Kannen kulmiin porattiin reiät. Vinkki, kannattaa porata päällimmäiseen kanteen hieman suuremmat reiät, jotta kannen liikuttaminen sujuu helpommin.

 
Pienen ruuvauksen jälkeen prässi on valmis testattavaksi. Hain takapihan terassilta muutamia kesäkukkia prässättäväksi. Kukat asettelin ihan tavalliselle kopiointi paperille, asettelussa kannattaa olla todella huolellinen, jotta lopputuloksesta tulee siisti ja kasvi on tunnistettavissa.

 

 
Paperien välissä on tukevaa pahvia.

 
 Lopuksi siipimutterien ruuvaamista ja lopputuloksen odottelua.
Prässin väsääminen oli nopeaa ja helppoa, helpommalla tietenkin pääsee ilman maalaamista ja koristelua. Myynnissäkin on vastaavanlaisia prässejä, mutta näin itse tehtynä se tulee huomattavasti halvemmaksi ja hauskemmaksi. Lapsena prässäsin neliapiloita satukirjojen väliin ja niitä tipahteleekin vähän väliä sivujen välistä, kun lueskelen omille lapsilleni niistä satuja.
 

 
Lopputulos aina jännittää, kuinka kasvit ovat muotoutuneet ja ovatkohan värit pysyneet, joten annankin kukkien olla prässissä ihan rauhassa muutaman viikon, ennen kuin uskallan kurkistaa.
 


Ojanpientareelta löysin lisää ihania luonnon omia kesäkukkia säilöttäväksi. Näistähän voisi koota vaikka kesäisen taulun. Odotankin jo, että saan prässin väliin ihania kevään ensi kukkijoita, syksyn värikkäitä lehtiä unohtamatta. Prässäyksen myötä on kehittynyt monta uutta ideaa, miten  prässättyjä kasveja voisi käyttää esim. tauluissa, muistikirjoissa, korteissa ja askartelussa, vain mielikuvitus on rajana.



2 kommenttia:

  1. Kesäsi kuulosti ihanalta. Kasviprässisi on tosi kaunis, itse olen aina vähän haaveillut sellaisesta, mutta laittanut vain kirjojen väliin kuivumaan. Olen tehnyt joulukortteja kuivatuista kukista. Kohta sinulla on paljon ihania kukkia talvellakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin olen haaveillut pitkään prässistä ja vihdoinkin sain sellaisen. Hyvä idea käyttää kukkia joulukorteissa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!