sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kierros luonnossa


Viileän kevään vuoksi puutarhastani ei löydy vielä paljoakaan kevään kukkijoita, toisaalta ei ole paljoa odotettavaakaan. Syksyllä istutetut sipulit sijoitin liian varjoisaan paikkaan ja pääsen ihastelemaan niiden kukintaan varmaankin vasta juhannuksena, ellen kyllästy odotteluun ja istuta kesäkukkia niiden päälle. Haaveissa suunnittelen etupihallemme kevätpuutarhaa, jossa toisiaan upeammat magnoliat ja kirsikat kukkivat kilpaa krookuksien kanssa. Sitä ennen tyydyn seuraamaan kevättä toisesta näkökulmasta, olen laajentanut keväisiä puutarhakierroksiani lähiympäristöön, joista olen ilokseni löytänyt ihania kevään kukkijoita, kuten leskenlehtiä, jotka kukkivat parhaimmillaan keltaisina merinä.


Vapaa päivisin karkaan mieluiten metsään pakoon työkiireitä. Metsässä mieli lepää ja ajatukset siintävät kauaksi pois arjesta. Tähän metsään hakeudun juuri keväisin sinivuokkojen vuoksi. Polun varrella vuokot kukkivat runsaina sinisen eri sävyissä.

Pikkumiehen päiväkodin pihalla ihastelin kultaisena hehkuvaa pensasta, onnenpensasta. Osuva nimi pensaalle, minut se ainakin teki onnelliseksi. 
Kotimatkan varrella kulkee lyhyt polku lehtoisen metsän halki. Kävelemme usein tämän kautta kotiin, sillä polulle astuessa tuntee olevansa kuin eri maailmassa, vaikka vieressä kulkeekin vilkas kulkuväylä. Lyhyestä metsäosuudesta huolimatta astun takaisin asfaltoidulle kävelytielle eri ihmisenä kuin metsään mentäessä, kuin aika olisi pysähtynyt ja tunsin eläväni täysin siinä hetkessä lintujen laulaessa korkealla puiden latvustoissa.
 


Eräänä päivänä tein pitkästä aikaan koiran kanssa maastossa lenkin, jossa arvelin löytäväni lisää kevään kukkijoita. Puron reunalta löysinkin rentukoita, jotka olivat aloittamassa keltaista kukintaansa.

Myös ruttojuuren kukat olivat avautumassa upean värisinä. On se sitten erikoinen kasvi erikoisine kukkineen ja lehtineen. Ei voisi uskoa, että tämän kukan juurelta kasvaa vielä jättiläismaisia lehtiä kuin viidakossa konsanaan. Muistelinkin, että viime vuonna tähän samaan aikaan tässä samassa paikassa kuuntelin satakielen laulua ja ihastelin tuomen kukintaa. Nyt tuomenlehdet ovat vasta puhkeamassa ja satakielikin pysyttelee vielä vaiti.

Ehkäpä ihanin kevään kukkijoista on kuitenkin valkovuokko. Valkoisena kukkivat metsät tuovat mieleen lapsuuden ja äidin, ehkäpä sen vuoksi hakeudun aina keväisin ihastelemaan niiden kukintaa. Muistelin lapsuudestani keväitä, jolloin valkovuokkojen kukinta myöhästyi, eikä metsästä löytynyt äitienpäiväksi niitä poimittavaksi. Myös äitienpäivä kahvit ollaan nautittu terassilla toppatakit päällä. Joten, onhan sitä ennekin ollut viileää näin keväisin.   
 
Tosin ei kuinkaan näin viileää, että toukokuussa voisi lumiukonkin tehdä. Haravointi puuhat  vaihtuivat lumiukon tekoon, kun lumisade yllätti kesken toukokuisen päivän.
Erikoinen kevät, joka jää varmasti jokaisen mieleen.
 
Ehkäpä seuraavassa postauksessa päästään jo puutarhahommien pariin. 
 
Toivotan aurinkoista ja lämmintä viikkoa!
 
 
 
 
Mari Marjamäki


6 kommenttia:

  1. Metsässä on kyllä voimaa! Ja ihania kulkijoita on löytynyt sieltäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virve! Metsä on todella voimaa antava paikka.

      Poista
  2. Hyvä idea ihastella kevään etenemistä metsäpolulla, sen sijaan, että harmittelisi sen myöhästymistä kukkapenkin äärellä. Täällä pääsi hellekin jo yllättämään ja toppatakista piti hypätä suoraan kesämekkoon. Kasvussakin tapahtui melkoinen loikkaus. Tämä on ollut poikkeuksellinen kevät jatkuvine lumisateineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lähimaastossakin voi ihailla keväistä kukintaa. On tämä kyllä erikoinen kevät.

      Poista

Kiitos kommentistasi!