maanantai 27. helmikuuta 2017

Lomalla

Hiihtoloma viikko sujui leppoisasti ilman mitään suurempia päiväkohtaisia suunnitelmia, annoimme päivien viedä meitä minne milloinkin. Olenkin huomannut, että liika suunnitelmallisuus lomalla saattaa pilata täysin tunnelmat.  Joitain pientä ohjelmaa oli kuitenkin järjestettävä koululaiselle tai muuten olisi iskenyt karmea tylsyyskohtaus. Viikkoon sisältyi myös ihana #tulppaanitorstai, kuten ylimmäisestä kuvakollaasista huomaa, ihana tekosyy ostaa tulppaaneita.
 Viikkoon mahtui kaikenlaista puuhaa. Linnuille tein talikakkuja jouluisesta kookosrasvasta ja siemenistä, ne maistuivat oitis linnuille talvimyräkän jälkeen.  Pienimuotoiset puutalkootkin järjestettiin, nyt on ensi vuoden polttopuut sahattu, hakattu ja pinottu. Puita menee meillä melkoisesti, niin kotona kuin mökilläkin lämmittämiseen. Puilla lämmittäminen on kuitenkin työn takana, yhden klapin tekemiseen vaaditaan monta työvaihetta, sama klapi käy vähintään viisi kertaa käsissä, ennen kuin se lopullisesti kannetaan tuhkana pihalle. Täysi sähkölämmitys ei kuitenkaan tule kuuloonkaan,  sillä mikään ei voita hehkuvan leivinuunin lempeää lämpöä hyisen talvimyrskyn ulvoessa tuvan nurkissa.
 Yyterissäkin käytiin kahteen otteeseen, ensin kylpylässä ja sitten pulkkailemassa lumisilla dyyneillä. Meren salaperäinen äärettömyys vetää minua puoleensa ja löydän itseni useasti sen rannalta katsomassa kauaksi horisonttiin muiden melskatessa pulkkien kanssa. Rannalla aurinkotuolit näyttivät humoristisilta lumipeiton alla, vielä viikko sitten ajatus kesästä tuntui jo niin läheiseltä ja päässä pyöri kaikenlaisia puutarhasuunnitelmia.
 Keväinen tunnelma haihtui talvimyräkän mukana pois. Auringon keltaiset narsissit jäivät ostamatta ja kuusiaidan leikkuukin siirtyi vielä tuonnemmaksi. Siitä huolimatta olen iloinnut lumesta, onhan tämä harvinaista herkkua ja päätin nauttia siitä niin kauan kuin sitä riittää.
Useampana päivänä sytytettiin makkaranuotio ja istuttiin yhdessä sen ympärille. Vielä päivienkin jälkeen takeistamme leijui pistävä savun tuoksu eteiseen. Kummallista kuinka kahvikin maistui ihan erilaiselta termospullosta talvisessa maisemassa.  Vaikka lumikolaa on saanut heilutella viikon aikana useamman kerran, en millään vaihtaisi tätä ihanaa lunta kuraan ja loskaan.  
 Karvakuonon kanssa kävin rentouttavalla lenkillä upeassa lumisessa metsässä. Lumi oli muuttanut läheisen metsän taianomaiseksi, jossa ajankulua ei huomannut. Vastasatanut lumi paljasti myös metsäneläinten reittejä, joiden perässä olisin voinut kulkea loputtomiin nähdäkseni mihin jäljet päätyvät. Siihen en kuitenkaan ryhtynyt, vaikka karvakuono oli selvästi eri mieltä.
 
Kasvihuoneessa olikin jo kesäsisiä lukemia mittarissa auringon paistaessa, vaikka ulkona lämpötila painui vielä selvästi pakkasen puolelle. Ilmassa on kuitenkin jo selviä kevään merkkejä, mökin räystäälle kasvavat jääpuikot ovat niistä ensimmäisiä.
Viikko päättyi herkutteluun laskiaispullilla, saunaan ja tanssahteluun tähtien kanssa. Takana on mukava puuhakas viikko, pitkillä yöunilla, rauhallisilla aamuilla. Tästä on hyvä palata takaisin arjen tohinaan.





Mari Marjamäki



18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! Bikinibaari kuulostaa vielä niin kaukaiselta asialta.

      Poista
  2. Voi, miten kivoja kuvia. Talvesta huolimatta monissa kuvissa aistii jo kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between, lumesta huolimatta kevät on tuossa ihan nurkan takana.

      Poista
  3. Kauniita talvikuvia. Lomasi kuulostaa myös erittäin rennolta ja mukavalta.
    Kevään tuloa odotellaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Lomalla ei aina tarvitse lähteä kovin kauaksi, kunhan saadaan olla yhdessä koko perhe, niin sekin tuntuu jo luksukselta. Ihana kevät on ihan kohta, sitä täälläkin odotellaan.

      Poista
  4. Teillä on ollut kiva viikko. Nuotio savuntuoksuineen on hieno talvielementti ja ulkoruokailussa on sitä jotakin, joka saa kaiken maistumaan paremmalta. Lumi kuuluu talveen, mutta nyt se taisi katsoa kalenterista, että on kevään vuoro ja aikoo häippästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, lumi saisi pikkuhiljaa väistyä, jotta pääsisi tuonne pihalle jo hieman touhuamaan.

      Poista
  5. ihana kuvasarja! Selvästi kiva viikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Juuri, niin oli kiva viikko koko perheen kanssa.

      Poista
  6. Ihana postaus kera todella kauniiden kuvien. Kivalta vaikuttanut loma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Luminen maisema houkutti kuvamaan ja paljon.

      Poista
  7. Mukavia kuvia! :) Mekin kävimme Yyterissä pulkkailemassa ja näitä kuvia katsoessa harmittaa vietävästi, että maisema ikkunan takana on totaalisesti muuttunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Totta, maisema on vaihtunut tyystin, mutta toisaalta katseet on suunnattu jo kevääseen ja toivoisin kovasti pääseväni ulos touhuamaan.

      Poista
  8. Kauniita kuvakollaaseja! Mukava loma ollut ihan selvästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Loman jälkeen oli mukava palata taas aikataulutettuun arkeen, tosin rauhallisia aamuja jäin todella kaipaamaan.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Vielä ei ollut bikinikelit, bikinikunnosta puhumattakaan 😊

      Poista

Kiitos kommentistasi!