sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Odotus palkitaan


Kuten jo aiemmin olen kertonut kunnianhimoisesta tavoitteestani tänä vuonna kasvattaa kaikki taimet itse siemenestä taikka juurakosta lähtien. Tavoitteena oli välttää myymälöiden valmistaimia ja näin ollen säästää rahaa. Mutta tässäkin touhussa voin todeta, että aika on rahaa. Ylimmässä kuvassa komeilee tähtipelargoni Fireworks Pink, jonka pistokkaan ostin Helsingin kevätmessuilta aiemmin keväällä. Se on kulkenut pitkän matkan tähän päivään ja on suorastaan ihme, että se kukkii terassillani. Kotiuduttaan meille, se näytti välittömästi nuutumisen merkkejä ja tiputteli keltaisia lehtiään. Kuin ihmeen kaupalla se sinnitteli toukokuun minikasvihuoneessani ulkona omenapuun alla ja selvisi vielä matojen hyökkäykseltä. Nyt saan nauttia sen ihanasta kukinnasta ja olenkin hieman huolissani sen talvetuksesta, selviäisikö se vielä talven yli?


Jos mielii ihastella toukokuussa kukkivia orvokkeja, on parempi ostaa ne valmiina, nimittäin tammikuussa kylvetyt orvokin taimeni ovat alkaneet vasta nyt kukkimaan, siis ei mitään hätäisen ihmisen touhuja.  Siemenpussin kyljessä kukat olivat rimpsuisempia ja värivalikoimakin oli siniseen painottuva, pienen pettymyksen jälkeen tunnen päivä päivältä itseni onnellisemmaksi ihastellessani pikkuisia orvokkejani. 



Myös kylvövaiheessa tuli hieman sählättyä, nimittäin siemenpussi kertoi taimimääräksi n. 30 kpl, joten kylvin kaikki siemenet multaan sen enempään ajattelematta. Koulinta vaiheessa huomasin taimia olevan lähes sata, joten lahjoitin muutaman kennollisen taimia äidilleni, sillä tilat alkoivat käymään ahtaaksi.  Ensi kerralla pidän lukua siemenmäärästä, vaikka tämä olikin ihan positiivinen erhe, tosin elossa olevia taimia taitaa olla se 30 kpl. Vaikka orvokit mielletäänkin kevään kukiksi, olen näihin niin rakastunut, ne saavat hymyn huulilleni joka kerta, kun kuljen niiden ohitse ja sainpahan keväällä ostettuihin nuutuneiden orvokkien tilalle uusia kukkia.

 
Myös kruununvuokot ovat avautuneet pitkän odottelun jälkeen. Näiden kasvatuksessa kävi pieni sählinki. Nimittäin ostin vaaleanpunaisen kevätsipulimixin, joka sisälsi mm. näitä anemonioita,  ajatuksena oli istuttaa nämä ruukkuihin kesäkukkien tapaan jotta saisin nauttia suuresta vaaleanpunaista hattaraa muistuttavasta kukkapilvestä.
 
 
 
Noh, kuinkas kävikään. Esikasvatin näitä mukuloita saunassamme, joka olikin ainoa paikka jonne ne mahtuivat keväällä. Eräänä lauantai iltana laitoin saunamme lämpiämään ja siinä tohinassa unohdin ottaa kukkalaatikot pois lauteilta.  Huomasin sen liian myöhään, sillä osa taimista oli kerinnyt jo kärähtää saunan kuumuudesta. Harmitus oli melkoinen, enkä voinut siitä miestänikään syyttää, heh (ihan kuin se olisi auttanut). Jouduin odottamaan melko pitkään ennen kuin tiesin mitä tuhoja kuumuus oli aiheuttanut. Freesiat eivät itäneet koskaan ja yhdestä liljasta kasvoi outo mutantti. Ja sitä vaaleanpunaista hattaraakaan ei varmasti nähdä, nimittäin kaikki kukat tuntuvat kukkivan eri aikoihin ja sitä paitsi liljat olivat oransseja ja anemonia violetin värinen. Laitan siis muistikirjaan merkinnän; kukkasipulit eivät pidä saunasta eikä niitä kannata istuttaa ruukkuun, äläkä usko mitä siemenpusseissa lukee.
 
 
 
Nämä punaiset ihanat liljat löysin villiintyneestä perennapenkistäni. Istutin niiden sipulit yli kymmenen vuotta sitten mökillemme ja joka vuosi ne jaksavat ihastuttaa. Nämä ovat myös levinneet mukavasti, joten maltan katkaista muutaman oksan myös maljakkoon sisälle.
 
 
Odotus jatkuu vielä kasvihuoneessa ja pitkään. Toisaalta olin innoissani löydettyäni pieniä vihreitä tomaatin alkuja jo pitkiksi venyneistä taimistani. Vaikka ne eivät ehtisivätkään kypsiksi asti, tämä on jo puolivoittoa.

 
Jännityksellä nostin varovasti muutaman perunanvarren kasvimaan puolelta ja mitäs sieltä löytyikään, uusia perunoita! Kaivoin vielä muutaman varren ylös, ja keitin näistä kattilallisen verran perunoita perheelleni. Näitä me sitten syödään pitkälle syksylle, eikä tarvitse kaupan perunoita ostaa. Näidenkin matka lautaselle on ollut pitkä ja vaikea.
 
 
Matka alkoi jo huhtikuun alussa, jolloin laitoin siemenperunat itämään ja vappuna pääsin istuttamaan ne maahan harson alle. Toiveissa oli syödä juhannuksena oman maan pottua. Toukokuun lämmössä perunan varret kasvoivat lähes silmissä rikkoen harson riekaleiksi, joten tyhmyyksissäni otin sen pois. Ja seuraavana yönä halla palellutti perunan varret lähes mustiksi. Voisi sanoa, että näiden perunoiden kohdalla olen kokenut kaikki ihmismielen tunnekirjon läpi. Mutta lopulta voin olla vain onnellinen hieman myöhästyneestä pottusadosta.
 
 
 
Suklaakirsikan kevään kukkaloisto enteili runsasta kirsikkasatoa. Ja niinhän siinä kävikin, laitoin sen päälle verkon, jotta mekin saamme nauttia näistä ihanuuksista. Toisaalta en malttaisi poimia näitä suloisia pieniä puuhelmen näköisiä hedelmiä pois, sillä puu näyttää aika hauskalta näin koristeltuna.
 
 

Omenapuun alla kasvavat mustikat vain paisuvat ja paisuvat. Kuvassa näkyvä pensas on North Blue-lajia, jonka marjojen koko on ehdottomasti kookkain verratuna muihin. Muita pensaita en tunnistakaan, sillä nimilaput ovat menneet hukkaan. Täytyy heittää näidenkin pensaiden päälle vielä verkko, ennen kuin koiramme syö kaikki mustikat poskeensa. Ennen ihmettelinkin minne mustikat aina häviävät, kunnes sain pikku tuholaiseni rysän päältä kiinni mussuttamassa raakoja mustikoita.
 

Oman maan mustikat päätyvät tuoreina suoraan suihin, joten on pakko vielä kerätä metsästä muutama litra pakkaseenkin talvea varten.  Kävin alkuviikosta isäni kanssa poimimassa ensimmäiset litrat mustikoita samaisesta metsästä, josta jo pikkutyttönä keräsin pikku koriini mustikoita. Mahtoiko isäni silloin aavistaakaan, että saisi vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeen minut mustikkakaverikseen? Onneksi nämä metsät ovat säästyneet avohakkuilta ja toivottavasti vielä omat lapsenikin saavat nauttia tämän metsän antimista vielä pitkään. Metsään on vielä päästävä, ennen kuin mustikat ovat ylikypsiä poimittavaksi ja sen jälkeen voikin siirtyä takaisin omaan puutarhaan keräämään herukkasatoa.
 
Kevään kommelluksista huolimatta olen saanut nauttia pienistä onnistumisen hetkistä puutarhassani. Toivon mukaan näitä hetkiä on vielä luvassa lisää. Vaikka matka siemenestä ruokapöytään asti on välillä pitkä,  niin kaikki siinä välissä tapahtunut on melko merkityksellistä ja arvokastakin aikaa. On aivan eri asia ostaa kaupasta pussillisen tomaatteja saatikka kerätä ne omasta kasvihuoneesta, tietäen kuinka suuren työn takana ne ovat olleet. Ja maussakin sen huomaa, mikä on rakkaudella kasvatettu.
 
 


14 kommenttia:

  1. Aina ei mene kuten Strömsössä, mutta ei haittaa. Kyllä itsekasvatettuja kukkia katselee aivan erityisellä rakkaudella. Kauniit orvokit tosiaan, noita rimpsureunoja minäkin ajattelin, mutta jäi hankkimatta. Hidasta on kasvu ja kukinta, nyt tosiaan ovat kukassa petuniat ja ahkeraliisat ja muut mitä kasvattelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvu on todellakin ollut hidasta, eikä siemenpussien kukinta-ajat pidä aina paikkaansa. Mutta onneksi odotus palkitaan ennemmin tai myöhemmin

      Poista
  2. Kyllä vain niitä omia kasvattamia taimia hoitaa hellemmin, kuin lapsiaan, ja säästö on huima, vaikka aikaa kuluu! Ihanuuksia kuitenkin teillä kukkii, ja vaikka vahinkoja sattuu, ilonaiheita on satamäärin enemmän! On vuosia jolloin esikasvatus on kuin leikkiä vain, toisena vuonna kaikki menee pitkän kaavan kautta, mutta ei haittaa, tarhurit ovat sitkeää väkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olemme sitkeitä, tänäkin vuonna on tullut kylvettyä useampaan otteeseen siemeniä ja eivätkä sittenkään onnistu. Hetken se pistää kiukuttamaan, mutta hälvenee pian muiden kylvöjen onnistuttua.

      Poista
  3. Hienoja kukkia ja kivasti perunasatoa olet saanut kaikista kommelluksista huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perunasatoa jännitinkin eniten, sillä pelkäsin etten saa niitä ollenkaan paleltumisen vuoksi. Onneksi ne ovat kestävää laatua.

      Poista
  4. Hyvä postaus! Kasvattaminen ja viljely ei aina ole helppoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi!, Aina ei voi onnistua, sen vuoksi ne pienet onnistumiset tuntuvatkin niin mahtavilta.

      Poista
  5. Joskus onnistuu ja joskus ei.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ehkäpä tämä puutarhailu on sen vuoksi mielenkiintoista, sillä koskaan ei tiedä mitä mullasta nousee.

      Poista
  6. Sinähän olet onnistunut ihan kaikessa! Minä olen ihan liian laiska hyötyviljelijä ja sitten ällöttää kauheasti kun joku ötökkä ryömii vaivalla kasvatetussa vihanneksessa :) Teidän koira on kyllä mainio, mutustelee mustikoita. Tahattomasti nauratti kyllä tuo sinun taimien lämmittäminen saunassa, ihana mielikuva tuli siitä. Jos pottuja on paljon niin kokeile keittää yksi satsi 5 min ja laita pakkaseen minigrip-pussissa, jouluaattona keittää kypsäksi asti. Ai vitsit oli makoisaa, tein viime jouluna ja tuntui niin erityiseltä syödä oman maan perunaa jouluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoista sähläystä oli keväällä ja ihme ja kumma että sain jotain onnistumaan. Kiitos pottuideasta, pitääkin kokeilla.

      Poista
  7. Lämpökäsittely ei sovi kasveille :) Kaikkea sattuu ja aina osa viljelyksistä epäonnistuu, mutta onnistumiset ilahduttavat ja saavat unohtamaan kasvatuksen hankaluudet. Ei koirankaan suu tuohesta ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylvökset ovat aina vähän arpapeliä. Joitakin siemeniä jouduin kylvämään jopa kolmesti ennen kuin tärppäsi. Koiramme on innokas tulemaan puutarhakierrokselle kanssani maistelemaan marjoja. Ihan sama mitä sille antaa, kaikki menee alas 😊

      Poista

Kiitos kommentistasi!