perjantai 17. kesäkuuta 2016

Automaattikastelijan asennusta



Nyt olen vihdoin ja viimein saanut istutettua kaikki esikasvatuksessa olleet taimet lopullisiin astioihinsa. Eilen illalla kotiin tultuamme istutin vielä pitkän esikasvatus ajan vaatineet kelloköynnökset takapihan laatikkoon, venytin niiden istuttamista melko pitkälle, koska en halunnut menettää niitä hallalle. Mökille sen sijaan istutin loput kurpitsat, chilit ja avomaankurkut. Nyt jäljellä on iso kasa likaisia kukkapurkkeja, jotka odottavat pesijää. Jos olisin viisas, niin pesisin ne valmiiksi kevättä varten, jotta silloin ei tarvitsisi tuhlata aikaansa pesemiseen, noooh, kattellaan, jos vaikka innostuisin pesu-urakkaan myöhemmin.



Suuren istutus urakan jälkeen asensin automaattikastelijan kasvihuoneeseeni. Blumat-kastelija on ollut käytössäni jo monen vuoden ajan. Ilman sitä koko kasvihuoneeni ei tulisi pärjäämään, sillä saatamme olla useitakin päiviä poissa mökiltä, jolloin kasvit ovat omillaan. Muistankin miettineeni alkuaikoina erilaisia automaattikastelujärjestelmiä, kun kyllästyin pyytämään naapureita ja tuttavia avuksi kasteluhommiin kasvihuoneeseeni, sillä siihen hommaan tarvitsin todella luotettavan henkilön. Kunnes luin lehti jutun Sonja Lumpeen kasvihuone -viljelmistä, jossa hänellä oli Blumat-kastelija käytössä. Tämän jälkeen rohkenin hankkimaan kyseisen vehkeen itselleni, vaikka en vieläkään uskonut sen toimivan, sillä laite ei tarvitse sähköä eikä painevettä toimiakseen. No, miten ihmeessä se sitten toimii?

Toiminta perustuukin keraamisten anturoiden reagointiin maan kosteuteen. Kun multa on kuivaa, alkaa suutin tiputtamaan vettä maan imuvoiman avulla. Kun multa on halutun kosteaa, kastelu loppuu automaattisesti. Toisin sanoen, todella turvallinen ja helppo käyttöinen. Siihen aikaan ei ollut tietoa tai käyttökokemuksia saatavilla kyseistä laitteesta netistä taikka blogeista puhumattakaan. Joten päätin tehdä pienen postauksen sen käyttöönotosta, niille, jotka vielä harkitsevat sen hankkimista tai epäilevät sen toimivuutta, kuten minäkin aikoinani.


Ensimmäiseksi porkkanat (kutsun näitä keraamisia antureita porkkanoiksi) täytetään vedellä ja suljetaan tiiviisti korkilla. Jonka jälkeen ne saavat olla vedessä vähintään tunnin ajan. Huomasin, että yksi porkkanoiden korkki oli rikki koiramme syötyä sitä viime syksynä. Mutta onneksi näitä varaosia voi ostaa Terrasta tai Kivikankaan nettikaupasta. Olinkin jo unohtanut koko asian, joten pitänee tilata uusi osa välittömästi.

 
Sinä aikana, kun porkkanat ovat vettymässä, asensin vesisäiliön varmistaen, että sen on tarpeeksi korkealla ja tukevasti kiinnitettynä. Minulla on käytössä n. 200 litran saavi, josta lähtee letku kasvihuoneeseen lasin reunasta. Tämä on oikein virityksien viritys, laitoin sen tänä vuonna kasvihuoneen taakse piiloon, koska en ole onnistunut naamioimaan sitä kauniimmaksi. Alimmaisena on lekaharkkoja, puupölliä ja pari hirrenpätkää,virityksistä huolimatta se on toiminut moitteettomasti. Tilauksessa on edelleen pöydän tapainen koroke, mutta tällä virityksellä mennään vielä ainakin tämä kesä. Saavi kannattaa asentaa hyvälle paikalle, jotta sen täyttäminen on helppoa, itse täytän sen letkulla kaivon vedellä. Kiinnitin saavin vielä reikänauhalla seinään, sillä joskus tuuli oli kaatanut tyhjän saavin maahan rikkoen siitä lähtevän liittimen.
 
 
Tämän jälkeen porkkanoihin pujotetaan ohuempi letku ja tökätään multaan. Pakkauksessa on mukana 12 porkkanaa letkuineen ja liittimineen. Olemme siis itse asentaneet porkkanat n. 20-30 cm päästä toisistaan tuohon paksumpaan letkuun. Välimatkan voi itse säätää siis mieleisekseen. Kun porkkanat ovat halutuilla paikoilla, täytetään saavi ja kastellaan ruukkujen multa hyvin.
 
 
Saavin täyttyä säädetään oikea kastelumäärä. Säätäminen tapahtuu tuosta päältä olevasta ruskeasta nupista. Kannattaa ensin vääntää nuppi lähes täydelle plussalle , jotta näet, että letkussa ei ole tukosta ja sieltä tulee hyvin vettä.
 
 
Tämän jälkeen nuppia väännetään kiinnipäin, kunnes letkun päähän muodostuu hitaasti vesipisara. Kun kaikki porkkanat on säädetty on kastelujärjestelmä kunnossa. Kannattaa seurailla laitteen toimintaa parin päivän ajan  ja tehdä vaadittavia säätöjä suuntaan tai toiseen.
 
Laitteen asennus on helppoa, aikaa sain kulumaan tähän reilun tunnin, sisältäen kahvittelun ja vaipanvaihdon pikkumiehelle. Ensimmäiseen käyttöönottoon menee tietenkin enemmän aikaa, koska siinä täytyy asentaa kaikki liittimet ja letkut oikeisiin kohtiin. Mutta sen jälkeen asennus sujuu näin helposti.
 
Paketista löytyy kaikki tarvittavat osat tarkkoine ohjeineen, tarvitset ainoastaan vesisäiliön, vettä ja muutamia perustyökaluja ensiasennukseen. Kuten jo mainitsin, vara- ja lisäosia saa tilattua lisää Kivikankaan nettisivuilta. Asennettuani Blumatin, huomasin, että porkkanat loppuivat kesken, toinen setti uppoaisi vielä helposti kasvihuoneeseeni. Sekin taitaa mennä ensivuoden hankintalistalle tai sitten pitää tyytyä kahteentoista ruukkuun...
 
 
Tässä kuvassa näkyy vielä kastelujärjestelmä asennettuna. Kasvihuoneessa riittää vielä hommaa ensi kerraksi kun tulemme mökille. Tomaatit ja kurkut tarvitsevat tukinaruja ja automaattinen luukunavaajakin odottaa asentamista. Ehkäpä sitten pääsen kasvimaalle rikkaruohojen kimppuun.
 
Toivottavasti postaus avasi hieman Blumatin toimintaa sen epäilijöille. Mikäli tekemäni "asennusohje" jäi hieman epäselväksi, niin Kivikankaan nettisivuilta löytyy perusteelliset ohjeet videoineen sen asentamisesta.
 
Nyt voin taas nukkua yöni rauhassa miettimättä tomaattiparkojani, kun kastelumurheet on selvitettynä.

10 kommenttia:

  1. Meilläkin on samainen Blumatin kastelujärjestelmä kasvihuoneessamme, joka asennettiin tomaateille muutama päivä sitten. Hyvin näyttää toimivan ainakin näin alkuun. Minulla on ollut käytössä tavallisia Blumatin kastelusarvia kesäkukille jo ainakin toistakymmentä vuotta ja nekin ovat toimineet aina kohtuu hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ajatellut hankkia kesäkukille kastelusysteemiä. Sillä paahteinen terassi kuivattaa ruukut todella nopeasti.

      Poista
  2. Mulla on tuo myös kasvihuoneessa. Se on todella kätevä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luotettavin kesäkastelija, jota en vaihtaisi toiseen😊

      Poista
  3. Onpas kätevä järjestelmä ja kiva kuulla sen toimivuudesta. Jos omistaisin kasvihuoneen, hankkisin oitis :)

    VastaaPoista
  4. Järjestelmä on todella hyvä. Se toimisi myös kotona kesäkukillakin, sillä paahteinen terassimme on hieman ongelmallinen juuri kastelun suhteen.

    VastaaPoista
  5. Mulla on samanlainen järjestelmä kasvarissa ja hyvin toimii. Toisinaan avoimesta säiliöstä järjestelmään eksyy varmaankin joku roska, joka tukkii systeemin tai siis "hanan vuotamaan". Muuten olen kyllä tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, kun muistutit vesisäiliön kannesta, pitääkin kaivaa se heti varastosta saavin päälle. Järjestelmä on todella kätevä, varsinkin kesähelteillä.

      Poista
  6. Kuulostaa kätevältä juurikin matkoja silmällä pitäen.
    Ruukkushow odottaa minuakin. Osan olen jo pessyt, mutta loput odottavat hellekelejä, kun ei jaksa tehdä raskaampia hommia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blumatin hankkimisen jälkeen ei ole tarvinnut vaivata naapureita tai muita tuttuja kastelupuuhiin poissa ollessamme. Ehkä aloitan pesu-urakan vasta juhannuksen jälkeen, jos vaikka saisin pikkuapurinkin mukaan pesupuuhiin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!