sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Uusi lumiennätys

Viikonloppuna kävimme mökillä ihmettelemässä lunta. Vuorokauden aikana lunta oli satanut yli 70 cm, joten tämä oli itse nähtävä. Ja upealta se näyttikin. Onneksi tuttavamme oli käynyt traktorilla ajamassa suuremmat kinokset pihastamme, joten ei tarvinnut kolan kanssa huhkia koko päivää.

Kasvihuoneen katon päällä oli paksu kerros lunta. Joten pudotin ne varovasti pois, jottei lasien päällä olisi suurta painoa. Olen syksyllä tosin asentanut muovin katon päälle, jotta lumet liukuisivat siitä alas. Mutta pakkaslumi oli pakkautunut siihen tukevasti kiinni.
Lumipeitteestä on kuitenkin hyötyä aremmille kasveille, mutta siemenestä tyttäreni  kasvattamat Royal Gala -omenapuut taitavat nitkahtaa tänä talvena. Keväällä se sitten nähdään, selvisivätkö.

Kotona katsoessa ulos ikkunasta on epätodellinen olo, lunta on vain 2cm ja mökillä on todelliset Lappi-maisemat. Tästäkin talvesta saatiin taas merkintä historian kirjoihin, jota on mukava muistella muutaman vuoden päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!