lauantai 19. marraskuuta 2016

Väripilkkuja


Viime viikon kauan odotettu ensilumi antoi ensituntumaa talvesta. Kesän lapsena kuitenkin tunnustan , että ihastun joka vuosi talveen yhä uudelleen, vaikka siitä puhuminen kesällä saakin ihokarvat nousemaan. Talvessa on jotain taikaa, luonto uinuu talviunessa, kaikkialla on rauhallista ja hiljaista. Uinuva puutarhani pistää minut tutkimaan sen kauneutta tarkemmin.

 
Yllätyksekseni löysin vielä joitain väripilkkuja lumisesta kasvimaastani. Parsakaalin kirkkaan keltainen kukinto lähes leiskuu hyisessä pakkasilmassa.



Vierestä löytyi vielä keräämättä jäänyt vihreä parsakaalin kukkaterttu.
 
 
Vaikka tästä punatähkästä onkin värit jo haihtuneet syksyn aikana, jostain syystä pidän sen karusta olomuodosta. Nimesin sen uudelleen, lumitähkäksi.
 
 
Löysin lisää talven törröttäjiä tyrnipensaiden takaa. Nämä karhunputken kukinnot jäivät tyystin huomaamatta kesällä rehevän kasvillisuuden ympäröiminä, mutta nyt ne suorastaan puhkeavat kukkaan.
 
 
Sammakkolampikin on saanut paksun jääpeitteen päälleen. Hento lumikerros paljastaa rusakonkin käyneen tutkimassa uutta jääpeitettä. Onneksi se ei vielä huomannut suojaamatonta omenapuutani puutarhassani.
 


 
 Kierrellessä puutarhassani, huomaan tekemättä jääneitä asioita. Talvi tosiaan yllätti, onneksi jäätynyt vesisaavi ei ole kovin vaarallista, vaikka jään vangiksi jääminen onkin kova kohtalo.
 

 

 
 Sattumalta, isänpäivän aattona löysin varastostani vanhan isänpäivän lahjan kolmenkymmenen vuoden takaa. Se on veljeni tekemä puinen työkalupakki isällemme, joka vuosien saatossa on päätynyt minulle ja nyt kasvihuoneeseeni koristeeksi. Voi kunpa pääsisin ajassa taaksepäin tuohon päivään, jolloin kiipesin aamulla isän kainaloon herättääkseen hänet suureen päivään... nyt saan seurata vierestä lastemme samaisia puuhia oman isänsä kanssa, aikas hellyyttävää katseltavaa.
 
 
Viime viikon talvesta on muistona vain lumiukon rippeet etupihalla. Lumen alta paljastui jälleen vihertävä nurmikko ja päivät ovat olleet harmaita, talven taika haihtui liian nopeasti. Kauan odotetun amarylliksen kukinta osui siis täydelliseen ajankohtaan. Päivittäin olen ihaillut sen upeaa hehkua eikä päivien pimeyskään ole tuntunut ylitse pääsemättömältä. Mieletön onnistumisen tunne, yhdentoista kuukauden levon jälkeen saan jälleen nauttia sen kauneudesta. Tästä lähin yksikään kukkineen amarylliksen sipuli ei enää joudu roskikseen vaan saa uuden mahdollisuuden.
 
 
 
Mari Marjamäki
 

9 kommenttia:

  1. Talvi tuli ja talvi meni. Ehdit kuitenkin nappaamaan monia kauniita kuvia, joita katsellessa voi nauttia talven taiasta. Eikä se talvi näihin vesisateisiin mennyt. Varmasti tulee vielä lulnta ja pakkasta. Vastahan ollaan alussa.
    En ole milloinkaan saanut amarylliksiä kukitetuksi uudelleen. Ehkä silti kannattaa yrittää, sillä taatusti yksikin kerta korvaa kaikki yritykset.

    VastaaPoista
  2. Upea karhunputken kukinto ja kaunis muisto menneestä.

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa, että sait amarylliksen kukkaan!

    VastaaPoista
  4. Mahtavia kuvia. Kiva toi pesuharja jään alla :) Muutenkin kivoja kuvia, lumi+kukkanen.

    VastaaPoista
  5. Auringonpilkahdus marraskuulla piristää niin paljon! Upeaa, että sait amarylliksen kukkimaan, ihana punainen!

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia! Tässä ihan odottaa, että armollinen valkoinen lumi peittäisi uudelleen tekemättömät työt... pari juttua jäi kesken! 😊

    VastaaPoista
  7. Ooh, onnistuit kukittamaan amaryllin, ihana! Lumi tosiaan karkasi pois, voi ketku. Työkalupakki on niin hieno!! Minä jotenkin rakastan näitä veistotuntien tekeleitä, isien, veljien ja poikien, historian havinaa...tuo kasvimaasi on niin tyylikäs lumisenakin.

    VastaaPoista
  8. Kaunis karhunputki (hieno kuvakulma!) ja kaunis amaryllis! Nuo unohdukset ovat niin tätä arkea -ja mihinpä sie tuota harjaa ennen kesää tarvisitkaan:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!