perjantai 20. toukokuuta 2016

Viimeiset kylvöt




Tänään kylvin viimeiset siemenet, jotka tarvitsevat esikasvatuksen. Samalla pohdin, mihin tämä aika oikein on mennyt. Muistan vielä helmikuussa, hypistelleeni siemenpusseja ja tutkinut malttamattomana niiden kylvöaikoja, jotka siinsivät vielä pitkällä tulevaisuudessa. Kunnes yhtäkkiä ollaankin toukokuussa, joka tuntui räjähtävän yhdessä yössä kukkaan. Kaikkialta avautuu uusia kukkia, nähtävää ja kuvattavaa olisi joka paikassa ja pihallakin pitäisi keritä jotain puuhaamaan. Puhumattakaan näistä viimeisistä esikasvettavista, kurkuista maisseista, kurpitsoista... jotka meinasivat tyystin unohtua.  Viime vuosista viisaampana en ryhtynyt niiden kylvämiseen liian aikaisin. Jospa tänä vuonna ne onnistuisivat heti kerralla, eikä tarvitsisi hankkia valmistaimia.

Tuoksuherne pääsi multaan
Minikasvihuone sai tällä viikolla lähtöpassit, se on tammikuusta lähtien nököttänyt kiltisti keittiömme nurkassa. Mutta perheellämme meni totaalisesti hermot sen aiheuttaman ahtauden vuoksi ja pikkumieskin on kiitettävästi nyppinyt sieltä taimia. Joten katsoin parhaaksi säilyttää perhesopu siirtämällä se ulos omenapuun alle suojaan. Yöksi olen laittanut siihen harson hallan varalle, ja hyvin ne siellä ovat selvinneet. Huomasin, että taimet ovat selvästi piristyneet ulkoilmassa. Pimeä keittiön nurkka ei tainnut olla paras vaihtoehto, mutta en keksinyt sille parempaakaan paikkaa, joten ensi vuonna pitää miettiä sen sijoittamista muualle.

Orvokkeja, joiden arvioitu kukinta-aika on joulukuussa, heh

Esikasvatus ei sujunut tänä vuonna odotetusti. Liekö juuri pimeä ja liian lämmin kasvihuoneen paikka syy siihen, vai kuukauden mittainen sairastelu, jolloin laiminlöin taimien hoitoa . Samettiruusuilla oli itämisvaikeuksia, loputkin sinnikkäät taimet sain tapettua, basilikat kuolivat, purjosipulia kylvin kahdesti(toinen satsi vielä hengissä), hämähäkinkukka ei edelleenkään onnistunut ja tomaattien kasvukin näyttää pysähtyneen. Tänään kasvihuonetta tutkiessani huomasin kuitenkin jotain vihreää sieltä pilkottavan, se on eriasia, ehtivätkö ne kukkimaan taikka tekemään satoa tänä vuonna, mutta se on toisarvoista. Pääasiahan on, että nautin tästä puuhailusta joka alkaa siemenestä ja päättyy mahdolliseen sadonkorjuuseen ja kukkaloistoon sekä kaikkea siltä väliltä .

Arvonta voitto

Arpaonneni jatkui edelleen ja voitin Kanelia ja Kardemummaa- blogin arvonnassa mahtavan paketin erilaisia siemeniä. Joukossa on siemeniä, joita en koskaan ennen kokeillut, joten palkintoni meneekin suoraan multaan (heh). Ihanaa kokeilla jotain uutta, jota en olisi itse välttämättä valinnut. Kylvöpuuhat jatkuvat  siis seuraavaksi viikonloppuna pihalla suorakylvötouhuna. Niiden jälkeen onkin kylvöt suoritettu ja odotus alkakoon.

Tällä hetkellä hedelmäpuissa on todella mahtava kukinta alkamassa, kuten meidänkin omenapuussa.   Olenkin napsinut jo kymmeniä kuvia sen pinkeistä nupuista ja ylimmäisessä kuvassa on yksi niistä otoksista. Odotankin jo malttamattomana, kun koko puu puhkeaa kukkaan, oi oi!

Aurinkoista viikonloppua!
 


6 kommenttia:

  1. Onnea voitostasi, se aina piristää pitkäksi aikaa! Samoissa tunnelmissa täälläkin mennään, ensin on hyvää aikaa ja sitten lähes myöhässä, mutta hyvin ehtii vielä. Pidän aina varan kesäkuun alun hallojen kanssa, niistä on ikävää kokemusta tarpeeksi, joten en hoppuile arkajalkojen taimettamisen ja istuttamisen kanssa. Aion tänään kylvää papua vielä...käyn itseni kanssa jaakopinpainia, taimetanko köynnöstävää papua vai en, pienet on ihmislapsen murheet :D :D :D

    Huomenna lähden ihanille messuille Uuteenkaupunkiin, toivottavasti teen hyviä löytöjä, joten viikonloppu alkaa mukavasti!

    Oikein mukavaa viikonloppua Sinullekin, paljon kasvuvoimaa kylvöillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, arvontavoitto oli ihana yllätys. Hallaa pitää vielä varoa, ettei koko esikasvatusrumba mene mönkään. Viikonloppu suunnitelmasi kuulostavat mukavilta.

      Poista
  2. Minulla on tänä keväänä ollut vähän samanlaisia taimikokemuksia eli enemmänkin kitukasvuista hommaa. Onneksi pienet epäonnistumiset ovat taas ensi keväänä unholaan painuneita.
    Saitpa hienon arpajaisvoiton. Onnittelut!
    Ja oikein mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, arvontavoitto oli todellakin mieluisa. Joskus esikasvatus ei vaan ota onnistuakseen, mutta ei lannistuta niistä. Ensi vuonna olkaa taas viisaampia.

    VastaaPoista
  4. Hieno palkinto, onneksi olkoon!
    Minun esikasvatukset alkavat vasta nyt näyttämään terhakoilta. Ulkoilma ja aurinko ovat tehneet ihmeitä, viime viikkoina kylvöt ovat saaneet olla kokonaan ulkona.
    Onnea kasvatuksiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, voitto pussit avautuivat jo viikonloppuna. Toivottavasti taimeni myös piristyvät ja vankistuvat, kuten sinullakin. Onnea kylvöihin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!