lauantai 6. helmikuuta 2016

Uusia siemenkokeiluja

Olen viime päivät tutkinut ahkerasti siemenkuvastoja. Niistä ei kuitenkaan löydy ihan kaikkea, suuresta valikoimasta huolimatta. Katselin tuossa keittiön pöydällä olevaa hedelmäkulhoamme sillä silmällä, ja sain ajatuksen kokeilla avokadon kasvatusta. Niitä siemeniä ei löytynyt kuvastoista, joten otin tämän siemenen koekäyttööni suurella mielenkiinnolla. Tämän jälkeen kaupan hedelmä puoli näytti varsin mielenkiintoiselta. Katselin valikoimaa ainoastaan kasvatusmielessä. Onnistuisikohan mangon tai granaattiomenan kasvatus?

Kerran kokeilin tyttäreni kanssa appelsiinin kasvatusta. Siemen iti hyvin ja siitä kasvoikin n.10 sentin mittainen taimi.  Mutta siihen se kasvu sitten loppuikin. Appelsiinipuu näytti kaksi kuukautta muuttumattomalta, kasvu näytti pysähtyneen. En muista tarkalleen mitä sille loppujen lopuksi kävi, mutta viimeinen matka johti kompostiin. Se siitä kokeilusta.

No, tällä kertaa kokeilussa on siis avokado, joka on jo onnellisesti mullassa kaverin kanssa. Pienen googlauksen jälkeen löysin kasvatusvinkkejä avokadolle. Melko helpolta kaverilta tämä kuulostaa, ei vaadi mitään erikoiskohtelua.  Katsotaan miten käy, jaksanko odottaa niiden kasvua? Siitä sitten myöhemmin lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!