maanantai 23. lokakuuta 2017

Puutarhakausi jatkuu vielä

 
 
 Kausi jatkuu puutarhan puolella vielä jonkin aikaa. Kasvatuspuuhat vaihtuneet puutarhan siivoiluun ja valmistautumiseen talvea varten. Sunnuntai aamu valkeni kylmänä ja huurteisena. Kukkapenkistä löytyi kuuran kuorruttamia unikon siemenkotia. Kuin sokerikuorrutteisia karkkeja.

Talvi hiippailee hiljalleen puutarhaan, lammikkommekin oli saanut jo jääpeitteen päälleen. Samalla tuli ikuistettua ensimmäiset maahan leijailleet lumihiutaleet.
 

 
Väistämättä tulee pohdittua, minkälainen talvi on tällä kertaa tulossa. "Pihlaja ei kahta kanna" kuuluu sanonta, sen tulkitseminen onkin jo eriasia. Huomasin kuitenkin, että pihlajien sato on ollut paikoin runsas, mutta linnut eivät ole niitä syöneet. Ennustaako tämä nyt lämmintä talvea, tiedä häntä.
 
 
Pakkasesta ja kylmyydestä  huolimatta maa-artisokkien satokausi on vasta aluillaan. Varovaisesti nostin muutaman varren ylös ja saaliiksi tuli hurja määrä pulskeita sokkia. Nyt etsiskelen erilaisia reseptejä niiden valmistamiseksi.
 

 
Perennapenkki on siivottu viimeisistä kukkijoista, multiin sujahti vielä muutama pussillinen sipuleita kevättä odottamaan. "Hyvästi kesä, ensi vuonna taas nähdään", kuiskaan viimeisille kukille, jotka kippaan kottikärryistä kompostiin.


Mökkimatkan varrella on uskomattoman kaunis koski, jonka kuohuntaa on pakko pysähtyä aina keväisin ja syksyisin ihailemaan. Uskomatonta, kuinka nopeasti aika onkaan mennyt. Tuntuu kuin hetki sitten kävin täällä ihailemassa hiirenkorvia koivuissa ja nyt ne jo tippuvat keltaisina maahan.
  
Onneksi puutarhakausi jatkuu vielä jonkin aikaa, en ole vielä valmistautunut henkisesti sulkeutumaan sisälle.  Sitä ennen edessä on vielä haravointi urakka. Jätän sen aina viimeiseksi. Se odottaakin mökillä ensi kerralla, sekä moni muu puuha puutarhan puolella.
Kausi jatkukoon!
 
Mukavaa alkanutta viikkoa!
 
 
Mari Marjamäki
 
 

11 kommenttia:

  1. Kesäkauden hyvästeleminen tuntuu haikealta, mutta toisaalta puutarhan syystyöt ovat myös valmistautumista uuteen kasvukauteen. Haravoiminen on mukavaa ja sitä pääsee tekemään monen monta kertaa, kun lehdet putoavat niin eri aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää paikkaansa, syystöillä valmistaudutaan jo uuteen kauteen. Kovasti olen jo tehnyt uusia suunnitelmia.

      Poista
  2. Syksyllä pihalla riittääkin aina paljon työtä ennen kuin puutarhan voi antaa vaipua talviunille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka keväälläkin sitä puuhaa riittää, niin kyllä sitä syksylläkin on. Onneksi niillä töillä ei ole niin kovin kiire.

      Poista
  3. Minä en ole nostanut ainuttakaan maa-artisokan vartta vielä.Sinulla on tosi hyvä sato jos vain muutaman varren nostit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maa-artisokka on todella satoisa. Tämä on nyt toinen vuosi kun nostan niitä, osan jätän ensi vuotta varten maahan valmiiksi.

      Poista
  4. komeita määrä maa-artisokkaa!

    VastaaPoista
  5. Kauniita ja tunnelmallisia, symbolisia kuvia! Ja toden totta, aivan kuin omia ajatuksiaan lukisi. Ihana tunne. Minäkin haaveilen kauden jatkumisesta, vielä ei talvi hotsittaisi. Upeita nuo artisokat, mitenhän niitä valmistetaan. Ostin Lidlistä jonkun salaatin, jossa oli artisokkaa ja se oli ainakin tosi hyvän makuista. Hirmuisen kaunis paikka tuo koskipaikka mökkireittinne varrella. Hieno levähdyspaikka perheellenne. Iloista alkavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Puutarhassa riittää vielä jonkin aikaa puuhaa. Työt vain ovat muuttuneet lähinnä siivoiluun ja talveen varustautumiseen. Artisokka on maukas juures, hyvä resepti on vielä hakusessa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!